Ekan kerran astuin surffilaudan päälle Uuden Seelannin Raglanissa ja minua jännitti etukäteen aivan valtavasti – erityisesti meri ja sen aallot, saati sitten ajatus siitä, että minun pitäisi tasapainotella aallolla surffilaudan päällä. Mutta kun tuona ensimmäisenä surffipäivänä sain kiinni ensimmäisen aaltoni, pääsin nousemaan seisomaan laudalle ja vieläpä pysyin sen päällä joitakin metrejä, oli olo kuin voittajalla. Ja janosin lisää.
Siitä seurasi surffileiri Indonesian Balilla, myöhemmin kokeilin onneani aalloilla Marokon Tamraghtissa, ennen kuin taas palasin takaisin Balin tutuille aalloille. Sitten matkasin Panamaan Santa Catalinaan surffiaaltojen perässä ja osallistuin viikon mittaiselle surffi- ja joogaleirille, ja tuon viikon aikana surffaaminen alkoi luonnistua päivä päivältä paremmin. Ja viimeisimpänä surffikokemuksenani oli vielä Intian Keralan aallot tänä vuonna.
Vaikka kuinka haluaisin olla parempi surffaaja, en voi sille mitään, että näistä joka ikisellä kerralla ensimmäisen kerran tauon jälkeen aaltoihin meno hirvittää. Ja odotapa vain jos surffiope yrittää saada minut paddle out isommille aalloille kauemmas merelle – silloin viimeistään saattaa ihan oikea paniikki iskeä ja itku silmässä yritän kammeta takaisin rannalle. Kun taas olen päässyt totuttelemaan hommaan ja saan jutun juonesta kiinni, mietin, että tätä minun pitäisi todellakin tehdä useammin – se on vain jotain niitä juttuja, joista en saa tarpeekseni. En tiedä onko se se fiilis kun ylittää itsensä ja omat pelkonsa vaiko se, että kokee super isoja onnistumisen tunteita. Tai ehkä se on niitä molempia, mikä surffauksessa viehättää.
Yksi pienoinen yksityiskohta mitä suosittelen aloitteleville surffareille, on käyttää surffatessa todellakin hyvin paikoillaan pysyvää uimapukua. Aaltojen pesukonemaisessa myllytyksessä kun bikinien ylä- tai alaosa saattaa kierähtää paikoiltaan mitä hävyttömämpään asentoon tai sitten epäonnisilla kadota kokonaan aaltojen mukana. Siinäpä on sitten surffiopettajilla auttamista.
No Comments