Olin reissussa Perussa, jossa suuntasin Titicaca-järveltä ensin autolla huumekaupunkinakin tunnettuun Juliacaan. Sieltä matka jatkui eteenpäin Perun pääkaupunkiin Limaan lentäen. Ja tuo lento on jäänyt mieleeni yhtenä erikoisimmista.
Perun sisäisellä lennolla istuin käytäväpaikalla ja kaksi penkkiriviä eteenpäin toisella puolella käytävää istui raskaana oleva nainen miehensä kanssa. Kun kone alkoi kiihdyttää nousuun, alkoi tämä raskaana oleva nainen huutamaan hysteerisesti – ehkä hän ei ollut lentänyt aikaisemmin, ja säikähti nousun nytkähdyksiä. Kone toki nousi tästä huolimatta, ja pienen viiveen jälkeen kaksi korkeilla koroilla varustettua lentoemäntää kipitti paikalle naisen luokse. Ja kuvittelin hetken, että he tulivat rauhoittelemaan naista.

No sen he kieltämättä tekivät. Puhumatta mitään matkustajille, he kaatoivat lasipullosta nestettä valkoiselle liinalle ja salamannopeasti iskivät sen huutavan naisen kasvoille suun ja nenän eteen. Nainen pökertyi samantien tajuttomaan tilaan ja huuto loppui kuin seinään. Tämän jälkeen lentoemot kaatoivat pullosta vielä lisää nestettä valkoiselle liinalle, ennen kuin ojensivat sen naisen puolisolle. Siltä varalta jos tilanne toistuisi, siippa voisi tainnuttaa naisen uudelleen.
Katselin tilannetta järkyttyneenä, mutta huomasin että ympärilläni istuvat muut paikalliset, naisen puoliso mukaan lukien, näyttivät siltä kuin kyseessä olisi aivan normaali toimenpide Perun sisäisillä lennoilla. Päätin kuitenkin olla ekstravarovainen sen kanssa, etten päästäisi pienintäkään ääntä, vaikka mikä turbulenssi koneeseen iskisi. En todellakaan haluaisi joutua huumatuksi tässä purtelossa Perun taivaalla. Limaan päästessämme huomasin kuitenkin naisen poistuvan koneesta omin avuin, joten nähtävästi tainnutusaine ei sentään ollut kovin pitkäkestoista tavaraa.
2 Comments
Laura256
30.12.2019 at 18:24Oho, herranjestas! Ehkä liinassa oli eetteriä, jota aiemmin käytettiin tämän tyyppisesti leikkaussalianestesiassa? Siinäkin kyllä silloin monitoroitiin samaan tapaan kuin nyt kaikista turvallisimmilla anestesia-aineilla niin hengitysfrekvenssiä, happeutumista, uloshengitysilman hiilidioksidia ja EKG:ta ym. Aika villiä että tekevät tuollaista!
t. lääkäri
Anna-Katri
7.1.2020 at 05:27Joo en tiennyt mitä ainetta purkissa oli, mutta siihen vain nainen tuupertui. :O