Afrikan safariseikkailu jatkui seuraavaksi kohti Tansaniaa ja sen kuuluisaa kansallispuistoa, Serengetiä. Lake Victorian rannalla vietetyn yön jälkeen edessä oli koko päivän pituinen safariajo luonnonpuiston pomppuisilla teillä – näiden tiepätkien ei turhaan sanota tarjoavan takuuvarmasti todellisen african massage -kokemuksen, kun autolla kiitää kuoppaisia hiekkateitä pitkin (jos niitä nyt tieksi voi edes sanoa).
Serengetin puistossa Masai Maran avarat ruohotasangot vaihtuivat nopeasti paikoitellen mustiksi palaneiksi savannipelloiksi, ja maisemaa leimasikin pääosin karu kuivuus. Eläimet hakivat suojaa auringolta korkeiden sateenvarjoakasia-puiden alta, ja keskipäivän paahtava aurinko sai ilman väreilemään. Hetken jo luulin näkeväni tasaisella tasangolla auringon luoman kangastuksen, mutta palmujen reunustama vesiuoma olikin totta eikä siinä näkyvät isot möhkäleet olleetkaan kiviä vaan viilennystä itselleen hakevia virtahepoja. Helle nousi autossakin päälle kolmeenkymmeneen, mutta silti autoon ainoan ilmastoinnin tarjoavat ikkunat täytyi välillä sulkea alueella olevan tsetse-kärpästen vaaran vuoksi. Silloin tällöin me auton kyydissä istujat jouduimme kuitenkin kärpäsjahtiin, kun jostakin pieni hyönteinen oli livahtanut auton sisään. Ei auttanut muu kuin kylmähermoisesti tappaa kaikki salamatkustajat oman terveyden nimissä. Yhdessä vaiheessa taistelu kärpäsiä vastaan sai yllättävän käänteen, kun iso automme jumittui kuivuneeseen joenuomaan kiinni. Yksi rengas suti tyhjää, niinpä matkustajat komennettiin savannille keräämään isoja kiviä renkaan alle. Työtä käskettyä, ja kohta auto pääsi jatkamaan matkaa. Eikä yhtään tsetse-kärpäsen puremaa onneksi paikallistettu.
Mutta onneksi kuivuudesta kärsivässä kansallispuistossa pääsi näkemään kärpästen lisäksi muitakin eläimiä. Jo tutuiksi tulleiden seepra- ja gnuantilooppilaumojen lisäksi yhden pensaan alta paljastui servaalikissa lekottelemasta, ja ison peltoaukean keskellä olevasta ainoasta puusta leopardi tähystelemästä mahdollista saalistuskohdetta. Ja saalis taisi olla myös leijonaperheellä mielessä, kun naaraat askelsivat päättäväisinä päät kyyryssä ojanvartta pitkin kohti seepralaumaa. Vähän matkan päässä leijonauros oli ottanut lokoisan asennon – leijonalaumassa tosiaan naaraat metsästävät ja ruokkivat poikasten lisäksi myös perheen päällikön. Uros kuulema toimii lapsenvahtina saalistusretkien ajan, tosin tällä kertaa jo hieman varttuneemmat poikaset halusivat seurata naaraiden mukana, ennen kuin ne komennettiin paikoilleen. Odottelimme pitkään paikoillamme, josko leijonat päättäisivät iskeä, mutta kun tunti kului, ja leijonat vielä hakivat asemiaan, päätimme jatkaa matkaa kohti leirintäaluetta. Useimmiten saalistus tapahtuu vasta iltahämärän, ellei jopa pilkkopimeän tullen, ja ehkä leijonat olivat vasta nyt suunnittelemassa iskuaan.
Serengetissä safariporukkamme viettäisi yön telttaleirissä keskellä luonnonpuistoa, eikä tämän leirintäalueen ympärillä ollut mitään suoja-aitoja. Niinpä tarkkojen ohjeistusten saattalemana aloimme pystyttää telttojamme hämärän jo hiipiessä savannin ylle. Kaikki teltat täytyivät olla yli metrin päässä toisistaan, sillä telttojen väliin täytyi jättää tilaa pillastuneita puhveleita varten – tällöin ne eivät niin suurella todennäköisyydellä hyppisi telttojen päälle. Teltoista ei myöskään saanut missään nimessä poistua yön aikana, ja iltapuuhat täytyi hoitaa kaverin kanssa, sillä yksinäinen kulkija saattaisi olla helppo kohde saalistajille. Kun teltat oli pystytetty, lähdin matkaystäväni kanssa askeltamaan kohti leirin reunalla olevia suihkukatoksia. Koska oli pilkkopimeää, näytimme taskulampuilla tietä kohti katoksia. Yhtäkkiä valokeilassa välähti kiiluva silmäpari. Kun katsoimme tarkemmin, hyeena oli päivystämässä hampaitaan näytellen suihkujen edessä vain parin metrin päässä meistä. Onneksi meille oli opetettu, ettei hyeenalle saanut näyttää pelkoaan, saati sitten juosta karkuun, niinpä jalkojen tömpsyttelyn päätteeksi hyeena luikki karkuun ja pääsimme suihkuun. Tosin sydän pamppaillen kävin suihkussa, sillä olin aivan varma, että kostonhimoinen hyeena oli väijymässä minua oven ulkopuolella. Ketään ei onneksi näkynyt, ja opas kertoi näiden hyeenoiden olevan kiinnostuneita lähinnä leirintäalueen roskista – raadonsyöjiä kun ovat. Sama hyeena näkyikin kiertävän leirintäaluetta myös myöhemmällä illalla, sentään nuotion ääreen se ei uskaltautunut seuraamme.
Yön nukuin huonosti, sillä puiston keskellä jokainen rasahdus tuntui tulevan aivan kuin telttani vierestä. En edes halunnut ajatella, mitä tekisinkään yksin teltassani, jos sen ulkopuolella alkaisi yöllinen jännitysnäytelmä. Kauempaa kantautui leijonien kumeaa karjuntaa, ehkä he olivat nyt paikallistaneet saaliinsa.
No Comments