Vuosikausia kohdallani eniten huumoria aiheuttanut käymätön matkakohde on ehdottomasti ollut Kanada. Eikä ihme, sillä takana oli peräti 185/197 maata ennen kuin matkani vihdoin vei Kanadaan. ”Siis miten joku on voinut käydä vaikka Jemenissä ja Pohjois-Koreassa, muttei ikinä Kanadassa?!” Sen lisäksi muutamat itseäni enemmän maailmaa nähneet henkilöt ovat vetäneet vitsinjuurta, että ehkäpä viimeinen maani kaikkien maiden listalla tulee olemaan Kanada ja he kaikki pääsevät täten helposti mukaan juhlimaan saavutustani.
Mutta siis puolustuksekseni sanon, että Kanada on kyllä aina ollut matkasuunnitelmissani – erityisesti mielessäni oli ennen pandemiaa sangen eristäytynyt Churchillin kaupunki jääkarhuineen sekä toki myös Kanadan kohokohdat läpileikkaava junamatka ja roadtrip lukuisine luontokohteineen. Mutta syystä tai toisesta noiden kotona istuttujen pandemiakuukausien keskellä nuo suunnitelmat jäi mielessä taka-alalle ja matkat veivät lopulta moniin muihin erikoisiin seikkailuihin, ennen kuin vihdoin Kanadan maaperälle päädyin.
Tällä kertaa viipyilin itärannikon suurkaupungissa Torontossa tehden sieltä retken Niagaran putouksille, sen ympäröiville viinitiloille ja pieniin kyliin. Ja voin sanoa, että tämä pieni maistiainen Kanadasta antoi minulle sen verran ihastuttavan kuvan koko maasta etten malta odottaa, että joskus tulevaisuudessa pääsisin toteuttamaan useamman kuukauden seikkailun tässä vaahteranlehtien maassa. 🍁
Toronto
Kanadan pääkaupungin Ottawan sijaan maan suurin kaupunki on Toronto. Vilkkaan suurkaupungin rinnalla Toronto kuitenkin näyttäytyy hyvin kiinnostavan kerroksellisena kaupunkikohteena ja se tarjoaa helposti nähtävää ja koettavaa useamman päivän kaupunkilomalle – ellei viikkojen!
Ensinnäkin Toronto on hyvin monikulttuurinen kaupunki, sillä Torontossa on YK:n arvion mukaan maailman toiseksi suurin maahanmuuttajien osuus heti Miamin jälkeen. Torontosta voikin löytää kiehtovan erilaisia kaupunginosia, kuten Little Italy, Little Jamaica, Greektown, Little Portugal, Little India ja Little Mogadishu sekä peräti viisi Chinatownia.
Toiseksi kaupungin kerroksellisuus syntyy sen arkkitehtuurista. Toronto on hurmaava sekoitus moderneja pilvenpiirtäjiä ja vanhoja rakennuksia. Sulassa sovussa kortteleissa vierekkäin olleessaan erilaiset rakennukset tekevät katukuvasta persoonallisen näköisen ja vanhojen rakennusten läsnäolo pehmentää kaupunkikuvaa. Kaupunkikuvassa ei myöskään voi olla huomaamatta jääkiekon vahvaa läsnäoloa.
Muutamia Toronton nähtävyyksiä ovat esimerkiksi:
- CN Tower
- Toronton kaupungintalo (suomalaisen arkkitehdin Viljo Revellin suunnittelema)
- Old City Hall
- Royal Ontario Museo
- Casa Loma
- St. Lawrence Market
- Hockey Hall of Fame
- CF Toronto Eaton Center
- Yonge-Douglas Square
- Distillery District
- Harbourfront
- Nathan Phillips Square
- Air Canada Center
Niagaran puotoukset ja Niagaran alue
Torostosta järjestetään päivän tai yön yli retkiä lähialueille. Niistä kiistaton ykköskohde on Niagaran putoukset, joka on Pohjois-Amerikan yksi tunnetuimpia nähtävyyksiä. Kesäkaudella putousten mahtipontisuuden pääsee näkemään koko komeudessaan, mutta niiden ympäristö on täynnä turisteja. Talvikaudella putoukset voivat välillä jäätyä tai niitä peittää paksu sumuverho, jolloin takeita putouksen näkyvyydestä ei ole. Plussana talvikaudella kuitenkin on, että paikalla on vain kourallinen turisteja kesäkauteen verrattuna. Putoukset ovat silti vuodenajasta huolimatta upea ilmestys.
Niagaran putouksien vieressä oleva Niagara Falls -kaupunki on kuin mini Las Vegas kasinoineen, hotellikomplekseineen ja turistiaktiviteetteineen. Jos reissulta kaipaa seesteisempää elämänmenoa, kannattaa ehdottomasti poiketa tai jäädä vaikka yöksi läheiseen Niagara on the Lake -kylään. Värikkäistä pikkurakennuksista, tunnelmallisista ravintoloista ja houkuttelevista putiikeista koostuva kylänraitti on kuin suoraan 1800-luvun lavasteista. Kylästä löytyy muutama tasokas boutique-tyylinen hotelli.
Niagara on the Lake kylän ympäriltä alkaa myös Kanadan suurin viinialue. Reilun 5500 hehtaarin alueelta löytyy yli 50 viinitilaa ja viinintuotanto onkin olennainen osa tämän alueen maisemaa ja kulttuuria. Niagaran alueella kasvatetaan ja valmistetaan mm. chardonnay-, riesling- ja pinot noir -viinejä ja esim myöhäisen sadonkorjuun viinit ovat alueelle ominaisia. Alueelta löytyy myös paikallinen erikoisuus, Ice Wine. Kesäkaudella viinialueella järjestetään erilaisia wine tasting -toureja, mutta talvikaudella alueen viinien makuun pääsee helpoiten aloittamalla kierroksen Niagara College Teaching Winery ja Culinary -instituutista, joka on Kanadan ainoa koulutusviinitila. Tilalla järjestetään päivittäin wine tastingejä alueen viinitilojen parhaista paloista.
6 Comments
Sini matkakuumeessa
11.2.2023 at 14:28Mullakaan Kanada ei ollut ikinä mikään haavekohde, mutta ennen koronaa löysin lentotarjouksen juuri Torontoon, josta en voinut kieltäytyä. Se oli ensin 200€ menopaluu. Jäin miettimään. Seuraavan kerran, kun menin katsomaan lentoja, ne oli 250€. Ostin heti mulle ja tyttärelleni. Käytiin pitkälti samoissa paikoissa.
Anna-Katri
13.3.2023 at 13:52Kanadasta löytyisi kyllä paljon upeita luontokohteita, lisäksi ainakin Toronto oli yllättävän kiva suurkaupunki. Mutta ymmärrän tuon että matkat vievät helposti muihin maihin… 🙂
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
11.2.2023 at 23:41Churchill kiinnostaisi itseänikin, mutta tuntuu, että mitään etäisestikään järkevän hintaista tai muuten järkevää kokonaisuutta ei ole tullut vastaan. Ehkä sen vuoksi Kalliovuoret kiinnostavat potentiaalisesti eniten ja matka sinne onkin suunnitteilla. Mutta paljon maasta kyllä löytyy kiinnostavaa nähtävää!
Anna-Katri
13.3.2023 at 13:51Joo noita reissuja ennen koronaa katselin, mutta sitten päädyin bookkaamaan risteilyn Huippuvuorille jääkarhuja näkemään. No sekin sitten tietty peruuntui pandemian vuoksi, joten nyt on edelleen auki tuo minne lähtisi jääkarhuja bongailemaan. 🙂
Tarja
18.5.2024 at 18:40Kanadassa on paljon enempi koettavaa kuin Ontario. Länsi Kanada on upea ❤️🎶
Anna-Katri
2.7.2024 at 07:23No ehdottomasti, eihän Italiakaan ole vaikka pelkkä Toscana. 🙂