Kaupallinen yhteistyö: Sonera & Samsung
Vaikka matkani vievät usein mitä eksoottisempiin paikkoihin, löytyy Euroopasta yksi kaupunki, johon palaan aina uudelleen: Pariisiin. Pari vuotta sitten vietin kesäni tässä kauniissa kaupungissa asuen kuukauden tunnelmallisessa pariisilaisasunnossa, jonka kadunkulman takaa Eiffel-torni kurkisteli. Päivät vietimme ystävieni kanssa pariisittarien tapaan kahviloissa, picnicillä, ostoskaduilla ja milloin missäkin kaupunginosassa Pariisiin läpikotaisin tutustuen. Yksi ilta jäi kuitenkin erityisesti mieleeni: istuin ystävieni kanssa Seine-joen penkereellä ja fiilistelimme upeaa kesälomamme sekä kaiken vaaleanpunaiseksi värjäävää auringonlaskua. Olisin halunnut napata näkymästä kuvan kännykälläni ja lähettää sen äidilleni Suomeen, mutta jouduin odottamaan wifin äärelle pääsyä. Olenkin innoissani, että seuraavalla Pariisin matkallani voin toteuttaa tämän saman tien – #koskamävoin!
Aiemmin roaming-mörön pelko on saanut minut kytkemään puhelimeni mobiilidatan ja dataroamingit off-tilaan ennen matkaani jo Suomen kamaralla, sillä en missään nimessä ole halunnut matkoilta matkamuistoksi mukaan kallista puhelinlaskua. Tästä seurauksena olen ollut riippuvainen hotellien ja ravintoloiden (hitaista) wifi-yhteyksistä, ja useaan otteeseen harmitellut, etten ole päässyt päivittämään kuvia reaaliaikaisemmin some-kanaviini. Välillä myös karttasovellusten käyttäminen tai ravintolasuositussivujen vilkuilu olisi kummasti helpottanut elämää matkalla.
Tällä viikolla Pariisiin suunnatessani olenkin hurjan innoissani, että pääsen Soneran roaming-lähettiläänä testaamaan Sopiva-liittymää, joka mahdollistaa minulle matkalla puhelimen käytön helpommin kuin wifin varassa roikkuen. Silti minun ei tarvitse pelätä roaming-mörköä tällä matkalla, sillä sen kesyttämisestä Sonera pitää puolestani huolta. Siinä missä Pohjolan ja Baltian maissa Sopiva-liittymän käyttö sisältyy kotimaan kuukausimaksuun, on Euroopan muissa kaupungeissa, kuten Pariisissa, liittymän netti käytössä automaattisesti päiväkohtaiseen hintaan. Tsekkasin etukäteen, että päiväkohtainen hinta 50 Mt datapaketille on 2,99 €. Vaikka itselläni ei nuo megatavut ole kovin hyvin hallinnassa, ei minun onneksi tarvitse niistä matkallani hätäillä, sillä saan tekstiviestillä kännykkääni infon, kun käyttörajani on täyttymässä. Jännää päästä testaamaan, mitä kaikkea tuolla määrällä voin päivän aikana tehdä!
Jotta matkalla ollessa datapakettia jäisi mahdollisimman paljon käyttöön tavalliseen päivittäiseen surffailuun, huolehdin ennen matkaa siitä, että minulla on kännykässäni kaikki tarvittavat applikaatiot valmiina. Sain matkaani varten testattavaksi Samsungin uuden Galaxy S7 Edgen*, johon olenkin nyt asennellut suosikkisovelluksiani. Lentomatkoilla käytössä on aina Spotify ja lisäksi matkakohteessa suunnistamiseen muutamat karttasovellukset. Matkoilla käytössä somekanavista ovat Instagram, Snapchat (@adalminassecret) ja Facebook, joihin saatankin päivittää sisältöä lähes päivittäin. Koska rakastan kauniita valokuvia, vien ne usein kännykkääni suoraan kamerasta Canonin tai Olympuksen sovellusten kautta ja muokkaillen kuvat kännykällä esimerkiksi Lightroomissa tai VSCOssa. Uuden puhelimeni kameraa on kuitenkin kehuttu huippulaadukkaaksi, jonka erittäin valovoimainen optiikka (F 1.7) on jopa tehokkaampi kuin kameroissani (F 2.8). Voikin olla, että tällä matkalla yhä useampi valokuva tallentuu suoraan kännykkäkameralla, sillä kännykkä on helppo sujauttaa mukaan esimerkiksi iltalaukkuun illalliselle suunnatessa (toisin kuin painava järkkäri).
Kunhan pääsen keskiviikkona Pariisiin, lupaan päivittää kuulumisiani sieltä mahdollisimman usein somekanaviini sekä kertoa myös tarkemmin mihin kaikkeen datapaketti riittää ja mihin kännykän käyttöominaisuuden taipuvat. Koska minulta on useaan otteeseen myös kyselty matkavalokuvaamisesta, kuten millä otan valokuvani ja miten niitä muokkaillen, voisin samalla tarjota Pariisista käsin pienen vinkkipaketin tähän. Muitakin toiveita saa toki esittää!
* Puhelin saatu lainaan blogin kautta.
No Comments