Menu
Välimeri

Välimeren risteily starttaa!

IMG_6352_valimeri IMG_6362_valimeri IMG_6368_valimeri IMG_6370_valimeri IMG_6358_valimeri

Täällä ollaan jo siirrytty Välimeren aalloille. Barcelonassa hyppäsimme hotellin edestä taksiin ja hurautimme suoraan satamaan, jossa blogiyhteistyön kautta meille järjestetty Celebrity Equinox -laiva jo odottelikin risteilyvieraitaan. Sisäänkirjautumismuodollisuuksien jälkeen astuimme laivaan ja welcome-toivotusten saattelemana eteen tuotiin lasilliset cavaa, joita emme kuitenkaan malttaneet jäädä maistelemaan laivan sisääntulokannelle, sillä halusimme päästä heti näkemään hyttimme. Erityisesti odotin hyttimme terassia ja sieltä avautuvia merimaisemia, joten pienen jännityksen vallassa kliksautin hytin oven avainkortilla auki, ja kurkistin sisään. Ison hotellihuonemaisen hytin päädyssä oli lähes koko seinän kokoiset lasiovet, joiden takaa pilkotti terassimme sinisine merimaisemineen.

Matkalaukkujen purkaminen jäi samantien toissijaiseen rooliin, kun terassi kutsui. Cava-laseilla kippistellessämme vilkutimme hyvästit Barcelonalle ja mantereelle hetkiseksi, ja otimme ilomielin vastaan juuri alkavat meripäivät. Terassilla maisemia ihaillessamme tosin hieman haaveilimme, kuinka hienoa olisi ollut saada hytti hieman ylempää, jolloin maisemista olisi voinut nauttia vieläkin esteettömämmin. Mutta toisaalta kuudennen kerroksen hyttimme terasseineen oli jo itsessään mukava lisä tähän lomaan, ja varsinkin siinä vaiheessa kun huomasimme ilta-auringon lämmittävien säteiden osuvan sopivasti terassikaistaleellemme, päätimme keskittyä lomasta nauttimiseen parempien terassinäkymien haaveilun sijaan. Ja sitäpaitsi laivan aurinkokansi on niin houkuttelevan näköinen, että veikkaan meidän suuntaavan meripäivinä sinne uima-altaiden ja allasbaarin äärelle.

Ensimmäinen ilta laivalla kului lähinnä paikkoihin tutustuen ja merielämään orientoituen. Oli hauska huomata, että Equinox oli lähes identtinen Karibian risteilyni alukselle Eclipselle, joten muutamaan otteeseen laivalla kulkiessani tulikin pienet flashbackit mieleen aiemmalta risteilyltäni. Välillä huomasinkin selittäväni matkaystävälleni innoissani aiemmalla risteilyllä tekemistäni asioista ja mitkä olin kokenut parhaimmiksi paloiksi. Laivalla kierrellessä aika tuntui kuluvan kuin siivillä, ja huomasimmekin pian, että rennon illallisen jälkeen täytyisi varsin pian suunnata nukkumaan, jotta jaksaisimme herätä aamulla aikaisin. Vuorossa olisi nimittäin ensimmäinen satamapäivä, tällä kertaa kohteena Mallorcan satamakaupunki Palma. Siitä lisää myöhemmin!

About Author

Suomen ensimmäinen kaikissa maailman maissa käynyt nainen. Seikkailumatkailija, palkittu matkailuvaikuttaja ja naisten soolomatkailun puolestapuhuja. Kirja Menolippu kaikkialle - yksinmatkaajan käsikirja nyt ulkona!

4 Comments

  • Susanna
    1.5.2016 at 23:31

    Hyvää reissua teille! kuulostaa kivalta. Tulin juuri eilen Välimeren risteilyltä, menin MSC firman laivalla Venetsiasta Kreikkaan ja Kroatiaan. Tykkäsin etenkin eri kohteista ja hyvästä ruuasta. Oli myös upeaa ihailla Venetsian maisemia ja nähtävyyksiä ylhäältä laivasta, josta ne näyttivät erilaisilta kuin maista

    Reply
    • Anna-Katri
      22.5.2016 at 19:38

      Ollaan siis risteilty aika samoihin aikoihin Välimerellä. 🙂 Sinun kohteesi kuulostavat kyllä myös upeilta!

      Reply
  • Susanna
    1.5.2016 at 23:34

    Jos ehdit niin kannattaa käydä ainakin Taorminassa Sisiliassa, sieltä on upeat näköalat rannoille ja etnalle

    Reply
    • Anna-Katri
      22.5.2016 at 19:38

      Joo, Taorminassa tulikin käytyä ja mikä ihana paikka se olikaan! <3

      Reply

Leave a Reply