Gambiassa vieraillessani pääsin osallistumaan Gambian Sikke Sumarin Ida Chamin kotona järjestettävälle kokkauskurssille. Kuten edellisessä postauksessa kerroinkin oli kyseessä upea kokemus, kun eläväisiltä markkinoilta hankittiin ensin itse raaka-aineet ja sen jälkeen aloitettiin monivaiheinen ruuan valmistus Idan kauniilla kotipihalla. Vaikka yritin aluksi osallistua kokkailuun, taisi kuitenkin käydä niin, että Ida ja hänen apulaisensa hääräilivät patojen äärellä niin tottuneesti, että vetäydyn mielelläni kameran taakse kuvailemaan valmistusvaiheita. Muutama pätkä tallentui videolle, joten tässä nyt pieni kooste kotikokkaushetkestä Idan luona.
Valmistamamme annoksen nimi on Benanchin, eli paellaa muistuttava Wollof-heimon perinneruoka, jota kuulema syödään enemmänkin erikoistilaisuuksissa kuin jokapäiväisenä ruokana. Tärkeimmät raaka aineet ovat riisi, tomaatti, tomaattipasta, sipuli, suola ja punainen paprika. Mukaan laitettiin myös markkinoilta hankittua tuoretta kalaa ja vihanneksia. Ja oli muuten aivan super herkullista!
2 Comments
k
20.2.2016 at 19:55Ihana video.
Anna-Katri
27.2.2016 at 13:13Kiitos, kiva kuulla! Ja Ida oli kyllä aivan ihana ihminen! <3