Menu
Bloggaaminen

10 kirjavinkkiä reissaajalle + ilmaista lukuaikaa

Kaupallinen yhteistyö: Storytel

Arjessa olen ollut aina vähän huono lukemaan kirjoja, mutta matkoilla suoraan sanottuna ahmin niitä. Istunpa odottelemassa lentoa uutuuttaan kiiltelevällä lentokentällä tai härkävankkuria tienposkessa kannon päällä, hyvin usein kaivan esiin jotakin luettavaa. Puhumattakaan niistä hetkistä hotellihuoneen illan pimeydessä tai palmun alla riippukeinussa. Maailmanympärimatkalle lähtiessäni jouduin kuitenkin uuden äärellä – en voisi raahata pitkälle matkalle mukanani kymmeniä kirjoja ajanvietteekseni – puhumattakaan tuikitarpeellisista matkaoppaista mitä erikoisempiin ja kaukaisempiin matkakohteisiin. Päätin antaa e-kirjoille mahdollisuuden.

Paperikirjojen jälkeen tuntui aluksi hetki oudolta yrittää lukea kirjaa kännykän näytöltä, mutta yllättävää kyllä, totuin siihen jo maailmanympärimatkani ensimmäisellä lennolla, ja itseasiassa ensimmäisen puolen tunnin aikana. Tuosta hetkestä lähti rakkauteni e-kirjoja kohtaan, sillä niiden avulla ympäri maailmaa mukanani kulkee tuhansien kirjojen kirjasto ja aina nettiyhteyden vastaan sattuessa pystyn latamaan puhelimeeni uuden kirjan. Usein tosin puhelimestani löytyy sopiva varasto himoitsemiani kirjoja jo valmiiksi ladattuna, sillä offline-ominaisuuden avulla niitä voi lukea missä ja milloin vain. Vaikka Papua-Uuden-Guinean sademetsän siimeksessä tai Etelämantereen jäätikön reunalla nettiyhteyksien ulottumattomissa, minulta ei pääse kirjat loppumaan.

Kun äänikirjat tulivat markkinoille, ajattelin pitkään samoin kuin e-kirjojen kanssa – olisipa outoa vain kuunnella kirjaa, kun on tottunut omin silmin sitä lukemaan. Jetlagissa-podcastin myötä aloin kuitenkin viehättymään podcastien kuuntelusta silloin tällöin arjen lomassa, mutta vasta viime kuukausina minusta on kuoriutunut varsinainen äänikirjojen fani. Niiden myötä kirjojen tarinat heräävät ihan uudelle tavalla eloon, ja välillä vaikka bussipysäkillä odotellessa kylmyyskin tuntuu unohtuvan, kun uppoutuu kirjan lukijan kautta vaikkapa Afrikan savannin äänien kuunteluun. Samalla on tuntunut vapauttavalta, että äänikirjan ja kuulokkeiden myötä kädet ja silmät vapautuvat muuhun kuin kirjan selaamiseen. Vaikkapa lentokentällä kuunteluhetkeä voikin jatkaa terminaalista toiseen siirtyessä, matkalaukku toisessa ja takeaway-kahvi toisessa kädessä. Puhumattakaan niistä hetkistä, kun silmät ovat jo liian väsyneitä lukemiseen, on äänikirja tarjonnut rentouttavamman tavan silti saada ajanvietettä pitkälle lennolle.

Useimmiten luen/kuuntelen jollakin tavalla matkailuun ja erityisesti eri maihin ja matkakohteisiin liittyvää kirjallisuutta, olipa se sitten historiaa tai nykyaikaa, fiktiivistä tai faktaa. Janoan kirjoja, joiden kautta pääsen reissaamaan ympäri maailman ja ikään kuin kirjan henkilöiden kautta astumaan aivan muussa maassa asuvan ihmisen saappaisiin tuon lukuhetken ajaksi. Parhautta on lukea maista, joissa on jo käynyt, jolloin kaikki paikat saavat aivan uuden merkityksen, puhumattakaan niistä kulttuuriin sidonnaisista seikoista – pienistä yksityiskohdista, väreistä, tuoksuista, tunnelmista.

Tällaisten kirjojen ja uusien suosikkieni löytämiseksi olenkin innolla selannut Storytelin kirjaston sisältöä tallentaen sieltä kirjahyllyyn yhden jos toisenkin kirjan. Storytel on siis puhelimeen ladattava digitaalinen kirjapalvelu, jonka kautta voi kuunnella ja lukea kymmeniä tuhansia ääni- ja e-kirjoja. Offline-ominaisuuden ansiosta kuuntelemista tai lukemista voi jatkaa myös ilman internet-yhteyttä – täydellistä reissaajan kannalta! Useista kirjoista löytyy sekä e-kirja että ääni-kirja vaihtoehto.

Jos haluat tutustua ääni- ja e-kirjojen maailmaan, niin osoitteessa storytel.fi/jetlagissa on mahdollisuus  päästä testamaan sovellusta ilmaiseksi yhden kuukauden ajan!

Mitä kirjoja sitten olen löytänytkään Storytelistä – tässä 10 kirjavinkkiä reissaajalle lähteä nojatuolimatkalle maailman ympäri. 
KirjaSisältö
Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin
 
Mitä perheetön nelikymppinen nainen voi elämällään tehdä? Lähteä kiihdyttävien yönaisten jäljissä Afrikan savanneille ja renessanssitaiteen Italiaan. Mia Kankimäki istuu lentokoneessa matkalla Kilimanjarolle ja pelkää – mutta savannille on päästävä, sillä sinne meni myös rohkeudestaan kuulu Karen Blixen. Vihtiläisellä vintillä hän löytää 1800-luvun naistutkimusmatkailijat, matkustaa heidän kanssaan maailman ympäri, lähtee masennuksenparannusmatkalle Japaniin ja päätyy Firenzeen kirjoittamaan Uffizin naisista. Historian unohdetuilta lehdiltä löytyy inspiroivia poikkeusnaisia, seikkailijoita ja taiteilijoita, jotka seurasivat omaa intohimoaan aikansa odotuksista piittaamatta – ja heidän jalanjäljissään tuntee itsekin uskaltavansa uusille reiteille.
Paolo Coelho: AlkemistiAlkemisti on kertomus nuoresta andalusialaisesta paimenesta Santiagosta, joka lähtee toteuttamaan unelmaansa ja etsimään maailman hienoimpia aarteita. Hän suuntaa Espanjasta Tangerin markkinoille, matkaa halki Egyptin aavikon kohti pyramideja, kunnes tapaa alkemistin. Tarina Santiagon matkallaan löytämistä aarteista opettaa meille viisauksista tärkeimmän: kuuntele sydäntäsi, opi tulkitsemaan elämän tiellä olevia merkkejä ja – ennen kaikkea – kurkota kohti unelmiasi.
Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoaUnohtumaton tarina kahden naisen kohtalosta ja ystävyydestä sotien haavoittamassa Afganistanissa. Mariam on vain 15-vuotias, kun hänet lähetetään Kabuliin ja naitetaan itseään kolmekymmentä vuotta vanhemmalle Rashidille. Hän aloittaa uuden elämänsä toiveikkaana, mutta vuosien kuluessa burqa kätkee alleen niin nöyryytykset, mustelmat kuin hiipuvan toivon lapsesta. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin Kabulissa riehuvat taistelut murskaavat myös nuoren ja rakastuneen Lailan haaveet tulevaisuudesta. Hänestä tulee Rashidin toinen vaimo. Afganistanilaisnaisen kohtalosta määräävät miehet, sota, talibanien hirmuhallinto. Mutta Mariamin ja Lailan välille kasvaa ystävyys, joka on kaikkia näitä vahvempi – ja joka saa heidät yhä uudestaan taistelemaan toivon ja vapauden puolesta.
Virpi Hämeen-Anttila: Minun IntianiMatkoja värin, tuoksujen ja vastakohtien maassa Kulttuuria, historiaa, mielenmaisemia – tervetuloa kaukaiseen, kiehtovaan Intiaan! Intiassa kaikki on käsittämättömän suurta ja ristiriitaista. Pohjoisessa korkeat vuoret ja läpitunkemattomat viidakot, etelämpänä hiekka-aavikot, jokilaaksot ja merenrannat. Rinnatusten ikivanha kulttuuri ja uusin teknologia, ylevä filosofia ja sokea taikausko, värien hehku ja katujen lika, satujen palatsit ja hökkelikylät, suunnaton rikkaus ja suunnaton köyhyys. Virpi Hämeen-Anttila on tutkinut nuoresta saakka Intian kieliä ja kulttuuria, ja joka vuosi hän palaa rakastamaansa maahan muuttolinnun tavoin. Kirjassaan hän kertoo, mitä matkailijan tulee tietää Intiasta ja miten suuri, outo maa parhaiten aukeaa ulkopuoliselle.
Juha Vakkuri: Afrikan poikkiSenegal – Mali – Niger – Tšad – Etiopia – Djibouti. Puskataksilla, bussilla, mopolla, jalan. Keväällä 2009 Juha Vakkuri lähti Dakarista kohti itää, tarkoituksenaan päästä lähes pelkästään julkisin kulkupelein aina Djiboutiin asti. Hän matkusti Afrikan poikki sen leveimmältä kohdalta, hankalinta mahdollista tietä. Vastaavan matkan ovat toteuttaneet vain harvat, sillä yleensä matkaajien reitit kulkevat etelä-pohjoissuunnassa, tai hiukan pohjoisempana tai etelämpänä.
Susan Abulhawa: Sininen välissä taivaan ja vedenHerkkävaistoinen ja viisas romaani kutoo yhteen poliittisen historian ja Barakan perheen kohtalon. Mamdouh Baraka joutuu perheineen jättämään kotinsa Palestiinassa, kun israelilaisjoukot polttavat koko kylän maan tasalle. Pitkä pakomatka vie perheen pakolaisleirille Gazaan ja lopulta Yhdysvaltoihin. Kuusikymmentä vuotta myöhemmin Mamdouhin tyttärentytär Nyr palaa Yhdysvalloista Gazaan. Siellä hän ymmärtää, miten verisiteet yhdistävät ihmisiä, ajasta ja paikasta riippumatta, jopa kuoleman ylitse.
Nura Farah: Aavikon tyttäretKhadijan elämä on tiukoin langoin sidottu somaliperinteisiin, mutta rohkeudellaan hän pystyy vaikuttamaan omaan onneensa. Miehensä ja poikansa menettänyt hooyo Fatima pitää kovaa kuria tyttärelleen Khadijalle, jolla on haaveilijan sielu. Khadija ihailee runonlaulajia, mutta tyttönä hänellä ei ole lupaa runoilla. Äitinsä kieltoja uhmaten hän kuitenkin osallistuu runon­laulukilpailuun, ja hänen taitonsa puhkeavat kukkaan. Kun Khadija joutuu kamelivarkaiden kynsiin ja päätyy toiseen leiriin ja naimisiin, menee kauan ennen kuin hän hyväksyy vaimon tehtävät ja uskaltaa ottaa vastaan rakkauden. Etenkin kun miehen ensimmäinen vaimo tekee kaikkensa vaikeuttaakseen Khadijan elämää.
Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina – elämää hurmaavien harjojen maassaMiten käy, kun vaatimattomuuden hyveen omaksunut suomalainen pyrkii jäseneksi 0,3 miljoonan ihmisen perheeseen, jossa ei yritetä mitään muuta kuin olla maailman parhaita? Islanti on maailman kiehtovimpia mutta myös eriskummallisimpia maita. Siellä voidaan tietyöt keskeyttää maahisten takia, voi päätyä kävelyltä kahville presidentin kanssa, juoda olutta maailmankuulujen pop-tähtien vieruspöydässä tai huomata sukulaistensa pukeutuneen putkimiehen valepukuun päästäkseen ensimmäisenä katsomaan vastasyntynyttä. Kaikki tämän maan 300.000 kansalaista tuntuvat olevan sukua toisilleen. Kaikki he uskovat olevansa maailman parhaita. Miten luonnistuu suomalaiselta naiselta kotoutua jäätiköiden ja kuumien lähteiden keskelle? Seikkailusta islantilaiseen yhteiskuntaan ja mielenmaisemaan ei totisesti puutu vauhtia ja hersyviä tilanteita.
Dinah Jefferies: The silk merchant’s daughter1952, French Indochina. Since her mother’s death, eighteen-year-old half-French, half-Vietnamese Nicole has been living in the shadow of her beautiful older sister, Sylvie. When Sylvie is handed control of the family silk business, Nicole is given an abandoned silk shop in the Vietnamese quarter of Hanoi. But the area is teeming with militant rebels who want to end French rule, by any means possible. For the first time, Nicole is awakened to the corruption of colonial rule – and her own family’s involvement shocks her to the core… The Silk Merchant’s Daughter is a captivating tale of dark secrets, sisterly rivalry and love against the odds, enchantingly set in colonial era Vietnam.
Yeonmi Park: In order to live – A north korean girl’s journey to freedomI am most grateful for two things: that I was born in North Korea, and that I escaped from North Korea.’ Yeonmi Park was not dreaming of freedom when she escaped from North Korea. She didn’t even know what it meant to be free. All she knew was that she was running for her life, that if she and her family stayed behind they would die – from starvation, or disease, or even execution. This book is the story of Park’s struggle to survive in the darkest, most repressive country on earth; her harrowing escape through China’s underworld of smugglers and human traffickers; and then her escape from China across the Gobi desert to Mongolia, with only the stars to guide her way, and from there to South Korea and at last to freedom; and finally her emergence as a leading human rights activist – all before her 21st birthday.

Jos haluat tutustua yllä esiteltyihin kirjoihin, niin vinkkinä, että ne kaikki löytyvät Storytelistä. Lisäksi osoitteessa storytel.fi/jetlagissa on mahdollisuus päästä kirjojen pariin ilmaiseksi yhden kuukauden ajan!

Ja jos haluat lisäkuunneltavaa reissaajan kirjasuosikeista muun muassa itsensä kehittämisen ja elämänvalintojen osalta, niin kannattaa kuunnella Jetlagissa-podcastin uusin jakso ”Yönaisia ja valinnan vaikeutta”. Tässä jaksossa käyn läpi Veera Biancan kanssa meidän reissunaisen kirjasuosikkeja, mutta ajaudumme pohtimaan myös syvällisempiä asioita kolmekymppisen sinkun elämästä. Mistä löytyy merkitys elämään yksineläjälle? Onko oikeutettua heittäytyä vapaaksi reissunaiseksi? Kumpi alkoi kirjan lukemisen perustella haaveilemaan Malediiveillä matkasta Afganistaniin ja kumpi selasi opusta neitsyyden menettämisestä kiinalaisessa bussissa?



About Author

Suomen ensimmäinen kaikissa maailman maissa käynyt nainen. Seikkailija, soolomatkailija, tiedostavan matkailun puolestapuhuja ja palkittu matkailuvaikuttaja. Kirja Menolippu kaikkialle nyt ulkona! Kirja Menolippu kaikkialle - yksinmatkaajan käsikirja nyt ulkona!

13 Comments

  • Espanjaan
    13.10.2019 at 14:34

    Iso kiitos! Keksin juuri, mitä voin tehdä samalla, kun kudon sukkia. Se on ollut yleisin viihdykkeeni matkoilla ja odotellessa ja olen vähän kaivannutkin sen seuraksi jotain.

    Reply
  • Jaakko / lomalla viimeinkin
    13.10.2019 at 14:59

    Samaa mieltä että äänikirjat ja podcastit vapauttaa samalla tekemään muuta tai lomallakin jos haluaa rentoilla aurinkotuolissa on nappikuulokkeilla itsestä mukavempi kuunnella jotain kun lukea aurinkolasit päässä.

    Reply
  • Pirkko / Meriharakka
    15.10.2019 at 11:00

    Coelhon, Hosseinin – ja tietysti Juha Vakkurin tuotantoa olen lukenut enemmänkin.
    Viimeksi näistä luin Vakkurin omaelämänkerran, Olkilinna. Oli oikeastaan jännää oppia miten paljon muutakin miehen elämään oli kuulunut kuin Afrikka, oikeastaan voisi ehkä sanoa, että Afrikka oli sittenkin vai pieni osa häntä!
    Kautta aikojen vaikuttavin matkakirja minulle on ollut Kobie Krügerin kirja Mahlangeni, jonka vielä ostin Afrikan matkallamme, jonkun luonnonpuiston portilta, ettei olisi jopa ollut Krüger. Kirja kertoo riistanvartijan ja perheen elämästä Afrikan luonnonpuistossa ja avaa ihan erilaisen kuvan niihin kuin niissä vierailemalla saa.

    Reply
  • Ne Tammelat
    15.10.2019 at 18:20

    Tämä on kyllä suuri helpotus siihen, ettei tarvitse roudata fyysisiä kirjoja mukana reissussa. Itse etsin vielä aikaa ja inspiraatiota äänikirjojen ja e-kirjojen maailmaan, ehkä se syttyy tuon tutustumistarjouksenne kautta 🙂

    Reply
  • Täällä myös yksi, joka lukee vain lomillaan. Tuolta kirjoista löytyi ikisuosikkini Alkemisti. Coelho kirjat ovat ihan parhaita. Kirjavinkiksi sain Naiset, joita ajattelen öisin.
    Itse pysyn vielä perinteisissä kirjoissa vaikka reissuissa e kirja olisi paras

    Reply
  • Sandra
    16.10.2019 at 19:04

    Olen nytkin reissun päällä kuunnellut Storytelin kirjoja offline-tilassa. Ihan loistava tapa lennoillla, joilla ei ole mitään viihdytyksiä. Tuo Pohjois-Koreasta kertova teos menee seuraavaksi kuunteluun.

    Reply
  • Terhi
    18.10.2019 at 19:42

    Suosittelen kyllä tuota Kankimäen kirjaa. Muuten olen sitä mieltä, että kännykästä ei näe lukea mitään auringossa, silloin paperikirja on parempi.

    Reply
  • Sini
    19.10.2019 at 15:54

    Pitääkin napata tästä pari kirjavinkkiä. Mulla oli bookbeat ekaa kertaa käytössä edellisellä matkalla. Äänikirjat olivat huippuhyvä ajanviete junaillessa. ?

    Reply
  • Outi / Maa Quzuu-matkablogi
    20.10.2019 at 11:41

    Tällaiset listaukset on ihan parhaita! Pitääkin palata tähän kun nykyiset kirjat on luettu. Pari näistä olenkin jo kahlannut

    Reply
  • Krista
    4.4.2020 at 18:11

    Tosi hyviä kirjavinkkejä! Äänikirjojen kuuntelu on itsellänikin reissussa lempipuuhaa 🙂

    Reply
    • Anna-Katri
      16.4.2020 at 09:36

      Äänikirjat ovat kyllä käteviä myös reissun päällä! 🙂

      Reply
  • Äänikirjojen fani
    17.7.2020 at 23:32

    Hyviä kirjavinkkejä! Täytyypäs ottaa nämä kuuntelulistalle seuraavaan reissuun 🙂

    Reply
    • Anna-Katri
      3.8.2020 at 13:09

      Kiva kuulla – mukavia lukuhetkiä sinulle! 🙂

      Reply

Leave a Reply