Oi Lissabon. Siitä on aivan liian pitkä aika, kun kohtasimme ensimmäisen kerran. Rakastuin syvästi, ja kohtaamisemme jälkeen olen haaveillut takaisin paluusta. Nuo helteiset päivät ja kiihkeät yöt jäivät mieleeni. Ne kapeat kadut, joiden värikkäiden rakennusten varjoon juoksin hellettä karkuun. Kolisevat ratikkavaunut, joissa istuessa odotin niiden kiihdyttävän vauhtia ilmavirran toivossa. Pienet kahvilat, jaloissa kehräävät kissat ja kulman takaa kantautuva kitarasoolo, joka sai mieleni kaihoisaksi tietämättäni miksi. Kattoterassilla auringon laskiessa huurtuva puolityhjä sangriakannu ja kauempana siintävä meri, jonka hellästi puhaltama tuulenvire sai ihollani kylmät väreet aikaan. Pimenevän illan eläväiset kujat, ohi kuljetut täyteen ahdetut jalkapallobaarit, vastaan tulleen ruskeasilmäisen pojan hymy ja aamuun saakka tanssittu yö. Ei ollut mitään, mitä olisin kaivannut. Oli vain tämä hetki. Minä ja Lissabon.
Lissabon oli täydellinen kesälomakohde, sillä tästä Atlantin rannalla sijaitsevasta kaupungista löytyi lähes kaikkea mitä kaupunkilomalta voi toivoa. Kauniita maisemia korkeuseroineen ja merinäköaloineen, kiinnostavia nähtävyyksiä entisajan historian loistosta nykypäivän pastellisiin kaupunkikortteleihin, eläväistä kulttuuria fado-laulajineen, port-viineineen ja jalkapallofaneineen, trendikkäitä ostoskatuja ja boheemimpia kadunpätkiä löytöjen tekemiseen. Kaupungissa saakin helposti kulumaan useamman päivän sen eri osiin ja tunnelmaan tutustuen, mutta sieltä pystyy myös tekemään kätevästi päiväretkiä tai pidempiä visiittejä lähialueen viinitiloille, rantakaupunkeihin tai kalastajakyliin.
Päiväni Lissabonissa kuluivat kuitenkin siivillä, ja jo kohta jouduin sanomaan haikeat hyvästit, sillä meri kutsui. Olinhan jo ylhäältä Lissabonin kukkuloiden laelta nähnyt niin lähellä mutta silti niin kaukana siintävästä merestä palasen ja janosin enemmän. Halusin upottaa varpaani pitkän talven jälkeen rantahiekkaan, tuntea jalkapohjissa sen nipistelevän tunteen, kun ensimmäistä kertaa askeltaa taas paljain jaloin. Istua aurinkotuolissa koko pitkä päivä ja antaa hiusteni kihartua villisti suolaisen meriveden voimasta. Yrittää lukea päivän aikana kirja kannesta kanteen, mutta havahtua kirjan sijaan tiirailevansa aurinkolasien takaa rannan surffareita.
Niinpä pakkasin matkalaukkuni ja siirryin parissa tunnissa Lissabonin sykkeestä rantakaupunki Cascaisiin. Perille päästyäni tunsin itseni kuitenkin uupuneeksi ja etukäteen luomani mielikuva rantalomasta kaukaiselta, jo ohi kiitäneeltä haaveelta. Kaupungin läheisellä Guinchon rannalla tuuli oli niin voimakasta, että piilouduin välillä hiekkasadetta pakoon pyyhkeeni alle. Aurinkolasit toimivat tuulessa lähinnä suojalaseina, surffaritkin olivat näköjään antaneet periksi liian voimakkaiden aaltojen edessä. Luovutin. Ehkä olisi sittenkin pitänyt jäädä Lissaboniin. Vaikka oli Cascaiskin omalla tavallaan kaunis, kontrastinenkin ehkä, sillä vanhanajan kalastajasatamaan oli yhdistynyt rivieramaista lomatunnelmaa. Psykedeelisesti kuvioitujen katukivien koristaman keskusaukion turistiravintoloissa oli tyhjää, ehkä muut olivat vielä nauttimassa auringosta rannalla, kun etsin illallispaikkaa. Pahvin makuista pizzapalaa mutustellessani päätin kuitenkin yrittää nauttia loppulomastani.
Seuraavana päivänä rannalla loikoilu sai jäädä, sillä suuntasin kulttuurikierrokselle läheisillä kukkuloilla kohoavaan Sintran satulinnojen kaupunkiin. Kiemuraisia teitä pitkin mutkitelleen, läpi vehreiden maisemien kulkeneen paikallisbussin kyydissä mieleni alkoi pikkuhiljaa täyttymään sillä Lissabonissa kokemallani tunteella. Sillä hetkessä elämisen riemulla, johon kuitenkin sekoittuu hämmentävää uutta janoavaa kaipausta. Sitä tunnetta, kun haluaisi pysyä paikoillaan vielä hetken, mutta tietää olevansa jo matkalla kohti seuraavaa. Sitä tunnetta, kun ei millään saa tarpeekseen kaikesta kokemastaan, vaan haluaa lisää. Lopulta perille päästyäni satumainen Sintra, sen eriskummalliset kupolit ja mystiset kuvioinnit, lasten satukirjan väreissä kukoistavat rakennukset ja puutarhat palauttivat kadoksissa olleen rakkauteni Portugalia kohtaan.
Portugalista muodostuikin yksi suosikkikohteeni Euroopassa ja erityisesti Lissabon nousi kaupunkisuosikit -listallani kakkoseksi, heti Pariisin jälkeen. Tuosta Portugalissa koetusta viikosta lähtien olen haaveillut paluusta takaisin – pitkästä lomasta, jonka aikana voisin tutustua tähän maahan syvällisemmin viettäen aikaa rakkauskaupunki Lissabonissa, mutta myös kiertää maata ympäriinsä poiketen rannikon pienissä kalastajakylissä ja viipyä vehreillä viinitiloilla. Kuka tietää, ehkä vielä tulevana kesänä toteutan haaveeni.
6 Comments
Pirkko / Meriharakka
17.4.2016 at 21:21Minulla kesti yli 30 vuotta palata Lissaboniin ensimmäisten vierailujeni jälkeen – mutta oli se, kaupunki, ennallaan. Ihana on! Uudetkin jutut, kuten vaikka Oceanario olivat niin käymisen arvoisia. Kuten vanhatkin, Belemin torni ja pastel de nata -leivonnaisten synnyinsijat.
Me kirjoitimme Lissabonista (ja Cascaista, Estorilista, Capo da Rocasta ja Sintrasta) näin.
http://meriharakka.net/2015/03/21/lissabon-kaikki-jutut-ja-kustannukset/
Anna-Katri
23.4.2016 at 09:34Toivottavasti minulla ei kestäisi yhtä kauaa palata tuonne – mutta itseni tuntien näin voi kyllä helposti käydä, kun uudet, vielä käymättömät paikat, houkuttelevat liikaa (kuten sinullakin). 🙂 Ja voi jos olisin tuolloin tiennyt matkablogeista, olisin varmasti saanut paljon hyviä vinkkejä matkalleni! Mutta sille seuraavalle onneksi voin poimia kaikki parhaimmat vinkit talteen. Kiitos linkityksestä!
Julia
19.4.2016 at 10:33Kuulsotaa ihanalta tuo Lissabon! Kuvat ovat tosi upeita. Millä ohjelmalla olet niitä käsitellyt ja filttereillä?
Anna-Katri
23.4.2016 at 09:30Lissabonissa olisi kyllä ollut niin paljon nähtävää, upea paikka! Kuvat käsittelen aina manuaalisesti Lightroomissa, eli en siis käytä mitään valmiita filttereitä. 🙂 Näissä kuvissa oli jo valmiiksi niin kaunis valo ja sävyt, ettei kuvanmuokkausta onneksi tarvinnut kovin paljoa harrastaa.
Annn
19.4.2016 at 14:54Oi, Lissabon näyttää loistavalta kohteelta. Oliko sulla hotellissa uima-allas? Eikö itse Lissabonissa ole rantoja, joista pääsee uimaan?
http://alaannnblog.blogspot.fi/
Anna-Katri
23.4.2016 at 09:28Lissabon on ihana! <3 Hotellissani ei ollut uima-allasta, mutta sen sijaan upea kattoterassi. Lissabonista ei löydy merenrantaa, joenrantaa kylläkin, mutta onneksi pitkille hiekkarannoille meren äärelle ei Lissabonista ole pitkä matka. 🙂