Laos – Aamut Luang Prabangissa

Nouseva aamuaurinko on hädintuskin ennättänyt nousemaan horisontin yläpuolelle, kun lisääntyvä valon määrä herättää minut yöunilta. Katsoessani kelloa, totean sen olevan vielä auttamattoman vähän, kuka nyt lomalla viideltä vielä heräisi ylös. Mutta koska uni ei enää tule, päätän kiskaista lenkkitossut jalkaan ja lähteä pienelle aamukävelylle tutustumaan Luang Prabangin kaupunkiin ennen kuin vasta seitsemän jälkeen pääsisin istahtamaan hotellini aamiaiselle. Kaduilla on vielä hämärää, kun askellan joenvartta pitkin. Ilma tuntui ihanan raikkaalta edellisen illan superhelteiden jälkeen. Muutama muukin aamulenkkeilijä näyttää olevan liikkeellä, mutta muuten kaduilla on todella hiljaista.

Kun käännyn Sisavangvon-pääkadun kulmasta, vaikuttaa Luang Prabang vasta heräilevän uuteen päivään. Ranskan siirtomaa-ajoista kertovat rakennukset paljastuvat pastellisävyisiksi aamuauringon valossa, kun taas buddhalaistemppeleiden koristeelliset kultareunukset alkavat välkehtimään auringon osuessa niihin. Kaikkialla on vielä hiljaista, pääkadun ranskalaishenkiset kahvilatkin ovat vielä kiinni, vaikka niiden ulkopuolelle unohtuneet kyltit muistuttavat aamuvirkkuja sisällä odottavasta croisant-aamiaisesta cafe au lait -kahveineen.

Kävelen hiljakseen eteenpäin, pysähdellen, ihmetellen. Nauttien tästä hiljaisesta hetkestä. Katua eteenpäin kävellessäni huomaan paikallisten mummukoiden parkkeeraavan kadun varteen kattiloiden ja kulhojen kanssa. Ihmettelen aluksi mitä ihmettä täällä tapahtuukaan, ennen kuin huomaan katua pitkin kulkevan kymmenpäisen munkkijoukon oranssinsävyisissä kaavuissaan. Munkit kulkevat mummukalta toiselle, ja mummot ojentavat heidän koreihinsa ruokaa. Kyseessä onkin siis perinteinen joka aamuinen almujen antamisen hetki ennen kuin munkit vetäytyvät temppeleihin meditoimaan ja muita askareitaan hoitamaan. Hetkessä on jotain harrasta, kun munkit pysähtyvät erään naisen kohdalle, ehkä rukoilemaan hänelle. Naisen silmät kostuvat ja hän painaa päänsä alas kuin kumartaen kiitokseksi munkeille. Jatkan matkaa, en halua olla liian utelias toisten selvästi pyhällä hetkellä. Kun aamuaurinko on noussut kokonaan esiin, alkaa kadunvarsille perinteisten myyntikojujen pystyttäminen. Skootterit pärisevät, katuja lakaistaan. Jostakin kantautuu nenään tuoreen kahvin tuoksu. Päätän palata takaisin hotellilleni nauttimaan aamiaista.

Vietin Luang Prabangissa yhteensä viikon ja lähes jokaisena aamuna toistin tämän saman kaavan. Oli ihana herätä aamuvarhaisella ennen muita ja päästä todistamaan aamusta toiseen tätä Luang Prabangin aamurituaalia. Yhden pastellitalon rappusilta saatoinkin istuskella kaikessa rauhassa ja seurata kaupungin heräämistä uuteen päivään. Joskus ne parhaat matkakokemukset saattavatkin olla juuri näissä pienissä tavallisen tuntuisissa hetkissä, kun vain osaa pysähtyä ja katsoa ympärilleen.