Menu
Bulgaria

Sofia – Bulgarian unohdetussa pääkaupungissa

Bulgaria Bulgaria Bulgaria Bulgaria BulgariaBelgradissa vietettyjen muutamien päivien jälkeen oli aika hypätä vuokra-auton kyytiin ja aloittaa vajaan kolmen viikon mittainen roadtrip Balkanilla ja sen lähimaissa. Ensimmäisenä pikkuauton nokka osoitti kohti Sofiaa. Aiemmin olin lukenut Lonely Planetista, että suurin osa lomailijoista suuntaa Bulgariassa sen aurinkorannoille ja tämä Bulgarian pääkaupunki on jäänyt osittain aivan turhaan rantakohteiden varjoon.

Bulgaria Bulgaria Bulgaria Bulgaria BulgariaSaavuin Sofiaan iltapäivällä noin kolmen aikoihin ja kun olin käynyt pikaisesti hotellilla siistiytymässä, nappasin kartan käteeni ja suuntasin Sofian keskuskaduille. Vaikka olin valinnut hotellin hieman keskuskatuja syrjemmältä auton takia, huomasin hotellin sijaitsevan mitä ihanteellisemmalla paikalla vain kahden metropysäkin päässä kaupunkin pääkaduista. Metrosta ulos hypätessäni minulla olikin aikaa lähemmäs neljän tunnin ajan tutustua kaupunkiin ennen auringonlaskua, ja täytyy sanoa, että ainakin pääkatuja kävellessäni yllätyin positiivisesti kaupungin kauneudesta ja siisteydestä, sekä jollakin tapaa myös sen kansainvälisestä tunnelmasta. Vaikka keskusta-alue on varsin pieni, löytyi pääostoskaduilta luksusbrändien putiikkeja, ja siellä täällä vastaan tuli myös varsin viihtyisän näköisiä fine dining -paikkoja. Kun tähän lisää vielä historialliset rakennukset sekä erityisesti lumoavan Aleksanteri Nevskin katedraalin, voin omien kokemuksieni pohjalta taata, että Bulgariaan suuntaavien kannattaisi ehdottomasti kokea myös tämä maan pääkaupunki. Kun matkani jatkui seuraavana päivänä kohti uusia matkakohteita, harmittelin hieman, että yhden yön visiitti Sofiaan oli aivan liian lyhyt.

About Author

Suomen ensimmäinen kaikissa maailman maissa käynyt nainen. Seikkailumatkailija, palkittu matkailuvaikuttaja ja naisten soolomatkailun puolestapuhuja. Kirja Menolippu kaikkialle - yksinmatkaajan käsikirja nyt ulkona!

No Comments

    Leave a Reply