Antiguasta matkani jatkui kohti Guatemalan sademetsäalueita aina Belizen puolelle saakka. Ensimmäisenä stoppina oli Izabal-järven rannalla oleva pikkukaupunki Rio Dulce, joka tarjosi paikan tehdä hätävaraostokset parin päivän sademetsäoleilua varten. Kohta istuinkin pienen paatin puisella penkillä sadeviittani alla, kun paatti kyyditti meidät matkalaiset pienelle eristyneelle saarelle jokisuistoon.
Majapaikka oli rakennettu kokonaan maanpinnan yläpuolelle, sillä sateiden vuoksi joki tulvii säännöllisesti. Paikasta toiseen liikuttiin pitkospuita pitkin, ja poluilla sai väistellä eteen loikkivia jättiläissammakoita, joiden kurnutus kantautui lähes moottoriveneitä vastaavalla voimakkuudella heiveröisiin bungaloweihin. Toisaalta illalla pimeän laskeuduttua en tiedä mitään rauhoittavampaa ääntä nukahtaa, kuin sademetsästä kantautuvan kaskaiden sirityksen ja sammakoiden tasaisen kuorokonsertin. Ainoan häiriön uneen saattoivat tuoda bungalowin katolla pomppivat pikkuapinat tai aamuyöllä ääntänsä avaavien tukaanien rääkäisyt. Rio Dulcen alue tunnetaankin luontofanien paratiisina rikkaan eläimistönsä puolesta. Aktiviteettitarjonta on hyvin luontopainotteinen, ja sademetsäluontoon pääsee tutustumaan niin aamuisilla kajakkikierroksilla kuin pidemmillä vene- ja patikointiretkillä asiantuntevien oppaiden johdolla.
Sademetsän kuumissa lähteissä
Pienen pähkäilyn jälkeen päätin valita päiväaktiviteetikseni tutustumisretken kuumalle vesiputoukselle – Väli-Amerikan matkalla olin kyllä jo päässyt tutustumaan sekä vesiputouksiin että kuumiin lähteisiin lähietäisyydeltä, mutta tämä niiden yhdistelmä oli koettava, varsinkin kun se olisi keskellä tiheää sademetsää! Majapaikasta hyppäsimme veneen kyytiin ja reilun tunnin ajelun jälkeen rantauduimme vain todetaksemme, ettei sovittu autokyyti ollutkaan saapunut meitä noutamaan. Auto oli kuulema juuttunut kiinni sateiden vuoksi mutavelliksi muuttuneelle tielle. Edessä olikin reilun tunnin kävelymatka ensin läpi guatemalalaisten maaseutumaisemien ja pikkuhökkelikylien sekä sen jälkeen vielä pieni patikointi liukkailla sademetsäpoluilla. Kävely kuitenkin kannatti, sillä sademetsän keskellä kuumana pulppuava vesiputous oli mitä maagisin näky: vehreiden puiden ja liaanien keskellä kalkkikivikallioita vasten pauhaava vesiputous nostatti ympärilleen vesihöyryä, joka sai paikan näyttämään mitä epätodellisemmalta. Ja vielä epätodellisemmaksi se muuttui, kun yhtäkkiä vesiputouksen päältä joku hyppäsi isolla loikalla alas jokeen!
Vesiputouksen päälle pääsi kiipeämään liukasta, lähes pystysuoraan nousevaa, pientä polkua pitkin liaaneihin ja puiden juuriin turvautuen. Kiipeäminen kuitenkin palkittiin ylhäällä luonnon omalla kylpylällä: Matalan joen pienet poukamat olivat ajan saatossa muuttuneet allasmaisiksi, joihin tulivuoriperäinen kuuma vesi virtasi. Vesihöyry kohosi veden yläpuolelle ikään kuin uskotellen kävijöilleen paikan parantavista voimista, joista myös paikalla olleet paikalliset innostuivat kertomaan. Kohta käteeni iskettiinkin pala joen pientareelta otettua savea, jolla sain tehtyä itselleni nuorentavan kasvonaamion. Naamion vaikutuksista en niin tiedä, mutta ainakin hyttysen puremat paranivat vedessä köllöttelyn aikana! Kuumassa vedessä olisi kyllä voinut pulikoida vaikka kuinka kauan, ja samalla ihmetellä lähietäisyydeltä mykistävää sademetsäluontoa.
Floresin hippikaupunki
Parin päivän jälkeen oli aika jättää Rio Dulcen sademetsät sateineen, ja jatkaa matkaa lähemmäs Belizen rajaa. Matkalla yövyin Floresin kaupungissa yhden yön lähinnä siitä syystä, että sieltä käsin pääsi aamulla kätevästi Tikalin Maya-raunioille, mutta kaupunkiin päästyäni huomasin heti, että siellä olisi mielellään viettänyt muutaman ekstrapäivän. Tämä Peten Itza -järven keskellä sijaitseva kaupunki oli mitä viihtyisin pikkukaupunki, jonka kaduilla pystyi vieläkin aistimaan vuosien takaisen rennon hippihengen matkalaisten, ja miksei myös paikallistenkin, keskuudessa. Rantabulevardilla kävely antoi jo pientä viitettä paikan kauneudesta lukuisine pienine ravintoloineen ja värikkäine julkisivuineen, mutta parhaiten tämän pääsi todistamaan järven toisella puolella olevalta näköalatasanteelta. Järven keskellä nököttävä kaupunki näytti lähes häkellyttävän suloiselta pastellisävyillä maalattuine taloineen ja niiden keskeltä kohoavine vehreine puineen. Saaren korkeimmalle kohdalle oli rakennettu valkoinen kirkko, joka vaikutti kaukaa katsottuna satukirjojen palatsilta koristeellisten kaari-ikkunoidensa ja kupoleidensa ansiosta.
Useissa yhteyksissä sain kuulla Floresin olevan yksi Guatemalan iloisimmista kaupungeista, ja asukkaiden osaavan nauttia elämästä ja ennen kaikkea juhlista. Ja kuinka ollakaan, Floresissa sattui olemaan piipahdukseni aikana jonkinlainen kirkollinen juhlapäivä, jolloin kaupungin kadut ja toriaukio täyttyivät erilaisia ilotulitusvirityksiä kantavista seurueista ja ilotulitteita hymyssä suin väistelevistä paikallisista. Kesken illallisen siirryimmekin keskustorille katsomaan juhlintojen huipennusta, jolloin kirkon eteen pystytettiin korkea torni ilotulitteilla varustettuna. Itse piilouduin jykevän puuvanhuksen taakse ihmettelemään tätä ilotulitteita joka ilmansuuntaan ja ihmisjoukkoon sinkoavaa tornia, mutta nähtävästi paikalliset eivät olleet moksiskaan pienistä palovammoista. Tämä on kuulema guatemalalainen perinne, joka toteutetaan täällä lähes joka kuukausi.
Ensikosketus Belizeen
Seuraava päivä olikin sitten viimeinen päivä Guatemalassa, eikä parempaa huipennusta tälle reilun viikon stopille Guatemalassa olisi voinut varmasti ollakaan. Viimeisenä kohteena Guatemalassa minulla oli Tikal, tuo hämmästyttävä, keskellä sademetsää kohoava Maya-kulttuurin muinainen kaupunki (lue lisää täältä). Tikalista matkani kulki seuraavaksi Belizen puolelle. Ensimmäiset pari yötä Belizessä eivät ehkä antaneet sitä kaikkein parasta kuvaa maasta, sillä yövyimme kirjaimellisesti keskellä ei mitään, San Ignacion lähellä sijaitsevan tuppukylän syrjäseudulla sademetsävyöhykkeellä.
Kylä itsessään oli ihan sympaattinen pienine kioskeineen, hiussalonkeineen, erikoishalpoine ruokaravintoloineen ja ystävällisine ihmisineen ja koirineen, mutta majapaikka ei ollut mikään houkuttelevin pari päivää jatkuneen kaatosateen jälkeen. Ehkä siinä vaiheessa reissua koko matkaseurueemme olisi vain halunnut päästä lämpimään suihkuun ja nukkua pitkät yöunet, mutta ulkosalla olleesta suihkusta pulppusi vain jääkylmää vettä (tai olisiko suihkua siinä sateen keskellä edes tarvinnut) ja pienen pienet mökit, sänkyjen patjat mukaan lukien, olivat niin vettyneitä, että +25 asteen lämmössäkin olo oli kokoajan hieman viluinen. Hämähäkkejä kammoksuville paikka tarjosi myös ekstrajännitettä, sillä varmaankin joka toisessa mökissä tuli jättiläishämähäkki vastaan. Parin päivän värjöttelyn ja hämähäkkisäikyttelyjen jälkeen hyppäsin kylän pääkadun varresta paikallisen chicken-bussiin ja otin suunnan kohti Belize Cityä ja Karibianmeren rannikkoa.
No Comments