Menu
Ecuador

Ecuador – Ylellinen majatalo Quitossa

Quito
QuitoQuitoQuitoQuiton majapaikkaan saapuessani minusta tuntui kuin olisin tullut taivaaseen. Ehkä kontrasti pölyiselle Perulle, puhumattakaan hieman pelottavilta vaikuttavista Quiton kaduista, oli vain niin suuri, että kun astuin isojen rautaporttien taa, ja näin majapaikkani kauniin sisäpihan, huokaisin ihastuksesta. Quiton vanhassa kaupungissa, rauhallisella mukulakivikadulla, sijaitseva pieni Bed&Breakfast majatalo Villa Colonna oli kuin yksityinen palatsi, jonka upeus oli taitavasti kätketty muurien taa. Sisäpihalla solisi suihkulähde, jonka ympärillä viherasetelmat ja kukkaistutukset toivat kontrastia kauniin yksityiskohdin varustetuille valkoisille koristepylväille ja massiivipuisille ikkunanpielille. Majataloa pyörittävä miespari otti reissussa hieman rähjääntyneen matkalaisen avosylin vastaan, ja saivat majatalon hienoista puitteista huolimatta aikaan fiiliksen kuin olisin tullut jonkun kotiin vierailulle.

Quito Quito Quito QuitoQuito

Ja keskusteluissa omistajapariskunnan kanssa selvisikin, että toden totta, heidän koti olikin kyseessä. Vuosia sitten Rudy ja Rigoberto olivat kunnostaneet hulppean kaupunkikotinsa yhteyteen viisi huonetta matkalaisten käyttöön, eikä talon sisustuksessa oltu säästelty. Huoneeni oli vaatimattomasti olohuoneen ja makuuhuoneen käsittävä kompleksi, jossa oli tarkkaan mietitty ylellisyyttä huokuva sisustus, enkä voinut olla miettimättä sen olevan jopa tyylikkäämpi kuin joissakin monen tähden luksushotelleissa. Sisustuksesta nimittäin huomasi, että kaikki kalusteet ja esineet olivat tarkasti valittuja, ja niistä huokui arvokkuus. Rudy kertoikin heillä olevan intohimo niin sisustukseen kuin antiikki-, taide- ja muidenkin uniikkitavaroiden metsästykseen. He olivat koko sydämestään halunneet loihtia talosta esiin sen vanhan arvokkuuden, ja tämä työ oli tuonut heille muun muassa restaurointipalkinnon. Ja verrattuna isoihin hotelleihin, tässä majapaikassa oli tyylikkyytensä lisäksi kuitenkin sitä kodinomaista tunnelmaa, kun omistajat huolehtivat vieraistaan kuin perheenjäsenistään.

Quito Quito QuitoQuito

Rigon valmistamalla aamiaisella olisin voinut istua vaikka kuinka kauan nauttimassa tarjoiluista, mutta ennen kaikkea Rudyn tarinoista Ecuadorissa. Rudy oli itse ecuadorilainen lääkäri ja hänen puolisonsa Rigo yhdysvaltalainen konsultti, jotka olivat tavanneet vuosia sitten matkoilla ollessaan ja asettuneet lopulta Quitoon asumaan. Nyt kuitenkin he olivat osittain Ecuadorin, ja varsinkin Quiton, jatkuvasti levottoman tilanteen vuoksi päättäneet laittaa rakkaudella kunnostamansa talon myyntin ja muuttaa asumaan Kaliforniaan. Saattoikin olla, että olin heidän viimeisimpiä vieraitaan ennen kuin he lähtivät toteuttamaan uutta unelmaansa.

Quito Quito Quito Quito

Majatalon katolta avautui ehkä koko Quiton parhaimmat näkymät kaupungin kattojen ylle, kun punatiilikattoisten rakennusten jonot kumpuilivat Andien vuoriston ja tulivuori Guagua Pichinchan rinteiden välissä. Hassua olikin, että vaikka Quito on La Pazin jälkeen Etelä-Amerikan toiseksi korkeimmalla sijaitseva kaupunki huimalla 2850 metrin korkeudellaan, ei sitä oikeastaan enää tuntenut Perun seikkailujen jälkeen. Majapaikan kattoterassilta yläilmoista käsin tästä Ecuadorin pääkaupungista taisi kuitenkin saada jopa todellisuutta kauniimman kuvan.

Maailmanperintökohde Quiton vanha kaupunki kätkee sisäänsä monia historiallisia näyttäviä rakennuksia, mutta samoilla kadunkulmilla uusi maailma nostaa päätään rikosten muodossa. Vanha kaupunki on kuitenkin suhteellisen turvallinen ympäristö lukuisine poliiseineen ja turisteineen, mutta siitäkin huolimatta näillä kulmilla oli muutama päivä sitten ammuttu länsimaalainen matkalainen hostellin pihaan ryöstön päätteeksi. Kaiken kaikkiaan minulle jäi kuitenkin Quitosta varsin positiivinen kuva vanhan kaupungin tyylikkyyden ja rauhallisuuden vuoksi, mutta varmasti isoimman vaikutuksen kaupungista teki majatalo ja sen sydämelliset omistajat.

About Author

Suomen ensimmäinen kaikissa maailman maissa käynyt nainen. Seikkailumatkailija, palkittu matkailuvaikuttaja ja naisten soolomatkailun puolestapuhuja. Kirja Menolippu kaikkialle - yksinmatkaajan käsikirja nyt ulkona!

1 Comment

    Leave a Reply