Itä-Timor – Rentoutumista Atauron saarella

Parituntisen lauttamatkan jälkeen edessä alkoi näkymään vehreä, kumpuileva saari, jonka rannoilta siinsi turkoosi merivesi ja pehmeät hiekkarannat. Atauron saari, tuo Itä-Timorin vastine paratiisistä häämötti edessä.

Lauantaimarkkinoiden huumaa

Lauantain paikallislautta oli täynnä ihmisiä ja sain kuulla, että edullisen lippuhinnan lisäksi Atauron lauantaimarkkinat vetävät puoleensa niin ostajia kuin myyjiä, tai ihan vain markkinatunnelmasta nautiskelijoita. Kipitin lautasta rantahietikolle muiden perässä, ja juuri kun olin kysymässä missähän päin markkinat mahtavat olla, näkyikin ne heti lauttalaiturin päässä oikealla puolella. Isojen puiden varjossa oli kymmenittäin harmaantuneesta puusta rakennettuja myyntikatoksia sekä ravintolakojuja. Rantahietikko oli täyttynyt pikkuveneistä, ja niistä kannettiin markkinoille lisää tavaraa myyntiin.

Paikan päällä kävi kova kuhina, kun lähdin kävelemään markkinoiden pääkatua pitkin. Ihmettelelin hiekkatien molemmin puolin olevien kojujen tarjontaa: meren läheisyys tarkoitti sitä, että erikoisen näköisiä mereneläviä kiikkui siellä täällä ja voimakas kalanhaju tunki sieraimista sisään. Henkeä haukkoen kuitenkin pysähtelin kojulta toiselle, ja vähän ajan päästä hajuun onneksi tottui. Hypistelin paikallisten naisten tekemiä koruja, oli simpukoista tehtyjä kaulakoruja ja kookospähkinöistä koverrettuja rannerenkaita. Vähän syrjemmällä modernimmassa katoksessa kaupattiin myös vaatteita ja muita hyötytarvikkeita, mutta muuten markkinoiden tarjonta oli hyvin ruokapainotteinen. Olkikattoisten majojen alle oli pystytetty lukuisia ruokailuryhmiä, jossa perheet istuskelivat viettäen leppoisaa lauantaipäivää.

Jonkin aikaa markkinoilla kuljeksittuani kolmenkymmenen asteen paahtava helle kuitenkin muistutti ajankulusta ja pian ajatus majapaikan tarjoamasta viilennyksestä alkoi houkutella. Kännykän karttaohjelma näytti, että majapaikkani sijaitsi aivan markkinakujan päässä, tosin ainoa kulkureitti sinne taitaisi kulkea rantaviivaa pitkin. Rannalle päästyäni hymyilin rantavedessä pulikoiville lapsille ja nyökkäsin kohteliaasti veneessä kanojen kanssa istuneille naisille.

Ekologinen piilopaikka rannalla

Hetken päästä huomasin, että Majapaikkani Barry’s Place oli kuin olikin aivan kivenheiton päässä rannasta. Bambupuinen kyltti johdatti minut rantahietikolta trooppiseen puutarhaan, jossa palmupuiden isot lehdet tarjosivat kaivatun varjopaikan. Hiekkapolku kiemurteli puiden välissä, johtaen aina perinteisen näköisien bungalowien pihaan. Sain valita kahden bungalowin välillä: pienempi bungalow keskellä puutarhaa tai kaksikerroksinen bungalow merinäkymillä. Vaikea arvata kumman valitsin – vaikka tilan vuoksi en isoa bungalowia kaivannut, oli sen yläkerta näkymillään ja prinsessavuoteellaan se, joka teki vaikutuksen. Ja koska hinta oli sama, päätin yöpyä täällä paratiisissa yöni hulppeasti Itä-Timorin mittapuulla.

Päivät Ataurossa olivat niin rentouttavia kuin osasin odottaa. Koska tekemistä juurikaan ei ollut, kuluivat päiväni lähinnä kirjaa lukien, merivedessä pulikoiden ja ruoka-aikoja odottaen. Joutilaana ollessani lueskelin myös Barry’s Placen esittelykirjaa, ja yllätyin positiivisesti: vuosia sitten Australiasta Itä-Timoriin muuttanut Barry oli itätimorilaisen vaimonsa kanssa aloittanut majapaikkansa pitämisen aivan tyhjästä. Suuren lomakylän sijaan hän kuitenkin halusi rakentaa paikan päälle niin ekologisesti kuin sosiaalisestikin kestävän majapaikan. Muun muassa bungalowit on rakennettu perinteisiä rakennustaitoja noudattaen kylän miesten toimesta, sähkö tuotetaan omilla aurinkopaneeleilla ja sitä käytetään vain minimaalisesti, vesi kierrätetään niin pitkälle kuin mahdollista ja kaikki tarjoiltavien ruoka-annosten raaka-aineet pyritään hankkimaan Atauron kyläläisiltä. Majapaikan huolehtimisen lisäksi Barry huolehtii myös kyläläisistään kuin omista, ja on tehnyt vakuuttaavaa työtä heidän eteen. Lukaisepa vaikapa tämä lista, mitä kaikkea hän onkaan tehnyt saarelaisten hyväksi.

Päiväohjelma ilman aikatauluja

Atauron saarelta löytyy muutama muukin majapaikka, aina uima-altaalla ja näköalabaarilla varustettua myöten, mutta olin tyytyväinen, että olin valinnut juuri tämän. Täällä ollessa tuntui siltä, kuin mitään muuta elämään ei voisi tarvitakaan. Lempeän herätyksen aamuihin toivat bungalowin ikkunasta kurkistelevan nousevan auringon säteet sekä kyläläisten pihalla vapaasti kulkevien kukkojen kiekunat. Aamupäivällä laskuveden aikaan rantahietikko kasvoi kasvamistaan, jolloin meren alta paljastuva pehmeä hietikko oli kuin tehty kävelyretkiä tai rantaviivalla loikoilua varten. Iltapäivällä nousuveden myötä oli aika lähteä rannan edessä oleville koralliriutoille, jossa vedenalainen maailma tarjosi viihdettä koko päivän löhöilyn edestä häikäisevän upealla väriloistollaan ja lajirikkaudellaan – oli kuin olisi uinut keskellä Avara luonnon -dokumenttia. Snorklausretkeltä takaisin majapaikkaan tullessa saattoikin aloittaa auringonlaskun ja sitä myötä illallisen odottamisen. Illallista nautittiin paikan päällä olleiden matkalaisten kanssa matkatarinoita ja -vinkkejä vaihtaen, ennen kuin silmät alkoivat väistämättä painua kiinni. Ennen nukahtamista saatoin kurkata ensimmäistä kertaa koko päivänä kelloa: hieman yli yhdeksän.

Tosin eipä täällä saarella kelloajoista ole paljoa väliä, sillä täällä noudatetaan enemmän Timor Time tai Coconut Time käsitettä. Siitä kertoi myös viimeisenä päivänäni lautan aikataulu: lautta saattaa lähteä kolmelta, tai sitten kahdelta tai yhdeltä. Puolta tuntia ennen lähtöä se töräyttäisi torvellaan merkkiääneen, josta tietäisin pinkaista rantaan.