Pohjois-Korea – kaikki mitä olet halunnut tietää matkasta sinne

Pohjois-Korea on ollut yksi eniten huomiota herättäneitä matkakohteitani. Matkasin kesällä Pohjois-Koreaan ja kun jaoin tunnelmia reissultani kuvien ja videon muodossa Instagram-tilini Storiesien puolella, sain valtavan kommenttivyöryn. Useat kommentoijat kertoivat, etteivät olleet uskoneet näkevänsä Instagramissa sisältöä Pohjois-Koreasta. Monet myös kyselivät kokemuksieni ja reissun käytännönjärjestelyjen perään. Päätinkin koota Pohjois-Korean reissukokemukseni tähän postaukseen, jossa pyrin vastaamaan kollektiivisesti saamiini kysymyksiin – lisää kysymyksiä saa toki esittää postauksen kommenttikentässä, jos jokin jäi mietityttämään:

Yleistietoa Pohjois-Koreasta

Mikä maan tilanne tällä hetkellä on? Mitä maasta on hyvä tietää ennen matkaa?

Pohjois-Korea eli virallisesti Korean demokraattinen kansantasavalta otti Korean sodan jälkeen käyttöön juche-aatteen, joka määritteli maan tärkeimmäksi tavoitteeksi omavaraisuuden. Pohjois-Korea on tällä hetkellä yksi maailman sulkeutuneimmista maista. Maa on yhden puolueen ja yhden suvun (tai oikeastaan miehen) hallitsema maa. Pohjois-Koreaa ovat johtaneet diktaattorit, ensin isoisä Kim Il-sung ja hänen poikansa Kim Jong-il sekä nykyisin vallassa oleva pojanpoika Kim Jong-un. Yhteiskunnassa näkyvintä on juche-aatteeseen perustuva johtajan palvonta ja kunnioitus sekä johtajien ympärillä oleva vahva henkilökultti.

Pohjois-Korean media toimii täysin valtion talutusnuorassa ja maan propagandakoneisto on vuosien mittaan luonut Kim-dynastiasta lähes jumalan. Myyttejä pohjoiskorealaisille opetetaan jo kouluissa ja mm. mainokset, tv-ohjelmat ja kansalliset juhlat sisältävät lähes kokonaan vain hallitsijoita ylistävää propagandaa ja vääristeltyä historiatietoa. Maassa vallitsee ns. songbun-jaottelu, jossa kansalaiset on jaoteltu yksilön oman toiminnan ja sukulaistaustan perusteella eri ryhmiin. Luokitus määrittelee pitkälti henkilön työn, opiskelun ja asuinpaikan. Pohjoiskorealaisia tarkkaillaan jatkuvasti ja esimerkiksi hallitsijoiden vastustaminen tai maan aatteen kyseenalaistaminen on äärimmäisen rangaistava teko.

Pohjois-Koreasta on saatavilla hyvin vähän puolueetonta tietoa. Maassa ei toimi riippumattomia joukkoviestimiä ja ulkomaalaisen median pääsy maahan on vaikeaa. Ennen maahan matkustamista on hyvä kuitenkin ottaa selvää Pohjois-Korean tilanteesta ja sen ihmisoikeuksista yleisesti – vaikka maassa matkustaessa näistä faktoista ei näkisi vilaustakaan:

• Pohjois-Koreassa on käytössä kuolemanrangaistus mm. toisinajattelijoille, ulkomaisille vakoojille ja uskontojen harjoittajille.
• Maassa on lukuisia keskitysleirejä, joilla arvellaan olevan satoja tuhansia vankeja.
• Pohjois-Koreassa liikkumisvapaudessa on vakavia rajoituksia.
• Tuhansia pohjoiskorealaisia pakenee Kiinaan eri syistä. Pohjois-Korea ei hyväksy luvattomia rajanylityksiä, vaan kiinniotettuja rankaistaan vankileireillä ja joskus jopa kuolemantuomiolla.
• Pohjoiskorealaisten sananvapaudessa on vakavia rajoituksia. Internet on kielletty ja hallitus valvoo lehdistöä.
• Uskonnollista toimintaa valvotaan erittäin tarkasti.
• Miljoonat pohjoiskorealaiset kärsivät nälänhädästä.

Lue lisätietoja maasta esim.

• United Nations: Report of the commission of inquiry on human rights in the Democratic People’s Republic of Korea
• Human Rights Watch
• Amnesty International
• World Food Programme
• Myös Pohjois-Koreasta loikanneiden omakohtaisiin kokemuksiin perustuvat kirjat

Pohjois-Korea – matkan käytännönjärjestelyt

Mitä asioita pitää ottaa huomioon matkan suunnittelussa? Miksi Pohjois-Koreaa pelätään?

Ensinnäkin kannattaa ottaa huomioon, että Etelä- ja Pohjois-Korea ovat edelleen juridisesti sotatilassa keskenään, vaikka rauhaa ylläpidetään välillistä aselepoa koskevan sopimuksen nojalla. Virallista rauhansopimusta maiden välillä ei ole allekirjoitettu. Maiden väliset suhteet ovat erittäin kireät ja Korean niemimaalla turvallisuustilanne saattaa heikentyä lyhyellä varoitusajalla. Esim. juuri tällä viikolla Pohjois-Korea kokeili sukellusveneestä ammuttavia ohjuksia, jotka ylsivät Japanin talousvesialueelle saakka. Ulkoministeriön matkustustiedotteessa todetaan, että maan turvallisuustilanne on arvioitu jatkuvan edelleen suhteellisen vakaana, mutta viime aikoina provokaatiot ovat kuitenkin lisääntyneen.

Maahan matkustaessa kannattaakin oma matkavakuutus erityisehtoineen tsekata huolella, eli jos maan tilanne oman matkan aikana radikaalisti muuttuu, mitä matkavakuutus korvaakaan – evakuointilennoista puhumattakaan.

Lisäksi tulee ottaa huomioon, että Pohjois-Korea on varsin suljettu yhteiskunta ja tiukka kommunistinen valtio, jossa tulee noudattaa tarkasti turisteille suunnattuja ohjeita. Pohjois-Korean hallituksen turvallisuushenkilöstö seuraa tarkasti ulkomaalaisten toimintaa (ja keskusteluja), ja maassa ollessa on aina valvonnan alaisuudessa. Esimerkiksi hotellihuoneita, puhelimia ja fakseja voidaan tarkkailla. Jos huomataan, ettei ohjeita ole noudatettu, voi seuraukset ja rangaistukset olla hengenvaarallisia sekä turistille että oppaalle. Ennen matkaa matkatoimisto pyytää sinua allekirjoittamaan lomakkeen, jossa sitoudut noudattamaan useita eri sääntöjä ja ohjeita matkalla ollessa.

Tarvitseeko jonkun “luvan” tms. että sinne saa/voi matkustaa?

Pohjois-Koreaan ei voi matkata omatoimisesti vaan sinne pääsee ainoastaan muutamien Pohjois-Korean turismitoimiston hyväksymien matkanjärjestäjien kautta. Näitä on tällä hetkellä esim. Lupine Travel, Young Pioneer Tours, Koryo Tours, Uri Tours ja Korea Konsult. Sooloseikkailujen sijaan kyseessä on siis tarkasti suunniteltu ja tiukasti valvottu ryhmämatka, jossa muutokset ja poikkeukset päiväohjelmassa eivät yleensä tule kysymykseen. Matkanjärjestäjän tulee myös hankkia tarvittavat luvat liikkumiseen maassa, ja esim. lupa tarvitaan kun liikutaan yli 30 kilometriä pidemmälle pääkaupungista Pjongjangista. Lisäksi Pjongjangissa pääsee liikkumaan vain sinne, minne opas päästää.

Pohjois-Koreaan tarvitsee myös viisumin, jonka matkanjärjestäjä hankkii ennen matkaa kaikille ryhmäläisille. Eteläkorealaiset eivät voi matkustaa Pohjois-Koreaan, ja lisäksi matkanjärjestäjät eivät enää ota matkoilleen Yhdysvaltojen passilla matkustavia henkilöitä Otto Warmbierin tapauksen jälkeen.

Kuinka Pohjois-Koreaan pääsee Suomesta? Mikä on viisain reittivalinta?

Pohjois-Koreaan voi matkata ainoastaan Kiinan kautta. Matkustusvaihtoehtoja ovat lento Pekingistä Pjongjangiin Air Koryolla tai juna Dandongista Pjongjangiin. Osa Pohjois-Korean kansallisen lentoyhtion Air Koryon lentokoneista on EU:n ns. “mustalla listalla”. Junakalusto on vanhaa, mutta junan hidas vauhti mahdollistaa maisemien katselun n. 6 tunnin junamatkan aikana.

Minkä firman kautta olit siellä ja suositteletko heitä?

Vertailin Pohjois-Koreaan matkoja tarjoavia matkatoimistoja, ja päädyin lopulta Young Pioneer Toursiin lähinnä omaan aikatauluuni sopivien matkapäivien vuoksi. Young Pioneersin tarjoama retki oli ns. budjettimatka, jolloin myös edullisempi hinta kuin muilla matkanjärjestäjillä vaikutti päätökseeni. Lisäksi olin saanut muutamalta maailmanmatkaajalta suosituksen tästä matkanjärjestäjästä. Oma reissuni oli onnistunut, ja kaikki sujui mallikkaasti, joten voin kyllä myös suositella heitä.

Kuinka ajoissa varasit matkan? Kuinka usein matkoja järjestetään?

Varasin Pohjois-Korean matkan suoraan Young Pioneersiltä noin 2 viikkoa ennen matkan alkamista, eli todella viime tipassa. Useimmat heidän suosituimmat reissunsa saattaa olla loppuun myytyjä, joten suosittelen toimimaan ajoissa jo viisumin haun vuoksi.

Eri matkanjärjestäjillä on reissuja Pohjois-Koreaan ympäri vuoden. Matkaohjelma voi hieman vaihdella vuodenajan mukaan, lisäksi maan juhla- ja erikoispäivät voivat tuoda oman lisänsä reissupaketin sisältöön.

Paljonko matka maksoi ja mitä kaikkea hintaan kuului?

Young Pioneersin 3 päivän budjettimatka Pohjois-Koreaan maksoi yhteensä 475 €. Hintaan sisältyi junamatka Dandong – Pjongjang – Dandong, hotellimajoituksen jaetussa huoneessa toisen matkailijan kanssa, päivittäiset kuljetukset, opastetut kierrokset ja sisäänpääsyt sekä ruokailut (aamiainen, lounas ja illallinen) maassa ollessa. Tähän päälle tuli viisumimaksu 50 €.

Lisämaksua itselleni tuli myös sisäänpääsylipusta vuosittaiseen Mass Games -tapahtumaan, joka kustansi n. 100 €. Matkakustannuksissa tulee myös huomioida paikallisten oppaiden tippaus, johon Young Pioneers suositteli varaamaan 120 RMB (n. 15 €) per päivä per matkustaja. Tämä summa jaetaan korealaisten oppaiden ja kuskin kesken. Tippaus ei ole pakollista, mutta suositeltavaa, sillä se muodostaa ison osan paikallisen henkilökunnan palkasta.

Lisäksi maassa ollessa rahaa kului jonkin verran juomiin ja välipaloihin. Hintataso maassa on suht edullinen, tosin hintataso on aivan eri turisteille kuin paikallisille.

Kokonaisuudessaan matkani hinta oli siis n. 700-750 €, kun lähtö- ja paluupisteenä reissulle oli Kiinan Dandong.

Millä valuutalla maassa voi maksaa?

Pohjois-Koreassa turisteille suunnatuissa paikoissa pystyy maksamaan Kiinan renmindeissä, Yhdysvaltojen dollareissa tai euroissa. Suositeltavin oli Kiinan valuutta. Luottokortteja ei voi käyttää ollenkaan, eikä automaatteja ole.

Paikallisten paikoissa maksuvälineenä on ainoastaan Pohjois-Korean won. Pjongjangin supermarketissa pystyi maksamaan ainoastaan woneissa, joten siellä oli myös turisteille maan ainoa valuutanvaihtopiste, jossa Kiinan renmindejä pystyi vaihtamaan paikallisvaluutaksi ja ostosten jälkeen takaisin. Huomioitavaa on, että Pohjois-Korean wonien vienti maasta pois on kiellettyä (mutta sitä ei mitenkään järjestelmällisesti valvota tai tarkasteta).

Millainen matkaohjelma oli?

Matkanjärjestäjät tarjoavat eri mittaisia reissuja, joista yleisimmät suuntautuvat maan pääkaupunkiin Pjongjangiin. Reissut ovat yleensä 3-5 päivää, jotkut jopa parin viikon mittaisia. Oma matkani oli tuo lyhyin, eli 3 päivää. Junamatka Dandongista Pjongjangiin kestää n. 6 tuntia rajamuodollisuuksineen ja on ehdottomasti kokemisen arvoinen, sillä junamatkan aikana näkee pohjoiskorealaista maaseutua, muutamia pienempiä kaupunkeja ja kyliä sekä elämää pääkaupungin ulkopuolella. Juna pysähtyi myös muutamilla asemilla matkan varrella, mutta niissä ainoastaan paikalliset saivat poistua junasta.

Pjongjangissa ollessa ryhmämme yöpyi Chongnyon hotellissa. Päivät olivat täynnä ohjelmaa, ja nähtävyyksillä vierailu oli aikataulutettu tarkasti. Muun muassa näissä paikoissa kävimme:

• Kim Il Sung Square
• Mansudae Fountain Park
• Mansudae Grand Monument
• Grand People’s Study House
• Foreign Language Bookshop
• Kim Il Sung Square
• Pyongyang Metro
• The Arch of Triumph
• Korean War Museum
• Juche Tower
• Party Foundation Monument
• Kwangbok department store
• Rungrado May Day Stadium

Nähtävyyksillä kiertelyyn ja kaupunkiin tutustumisen lisäksi extrana ohjelmassani oli Mass Gamesiin osallistuminen. Tämä spektaakkelimainen tapahtuma järjestetään vuosittain Rungrado May Day Stadiumilla, joka on kapasiteetiltään maailman suurin stadioni. Tapahtuman ohjelma koostuu voimistelu- ja akrobatianäytöksistä sekä musiikkiesityksistä. Erikoisen ohjelmasta tekee kuitenkin se, että stadionilla esiintyy tuhansia pohjoiskorealaisia samaan aikaan ja ohjelma sisältää vahvaa propagandaa.

Varasin tämän 3 päivän reissun oikeastaan siitä syystä, että se oli edullisin paketti ja lisäksi pääsisin saman reissun aikana näkemään erikoisen Mass games -tapahtuman. Ajattelin etukäteen, etten välttämättä haluaisi viettää maassa useampia päiviä, jos tilanne siellä on turistille lopulta varsin epätodellinen tai ahdistava. Reissussa ollessa kuitenkin huomasin, että olisin voinut hyvin olla maassa vielä muutaman ekstrapäivän ja tehdä retken pääkaupungin ulkopuolelle pienempään kaupunkiin sekä Pohjois- ja Etelä-Korean rajalle. Matkaohjelmaani ei kuitenkaan enää voinut maassa ollessani muuttaa. Sanoisinkin, että oman reissupakettini lisäksi voisin suositella hyvin esim. 4-5 päivän reissua maahan, jos Pohjois-Korea kiinnostaa.

Oliko jotain varotoimenpiteitä? Miten valmistauduit matkaan?

Varotoimenpiteinä oli ehdottomasti matkanjärjestäjältä saatu useampi sivuinen ohjeistus siihen, mitä Pohjois-Koreassa matkustaessa tulee ottaa huomioon. Lisäksi matkapäivää edeltävänä iltana Kiinassa oli ryhmätapaaminen, johon osallistumista matkanjärjestäjä vahvasti suositteli. Tapaamisessa käytiin vielä läpi sääntöjä ja ohjeistuksia sekä matkaohjelmaa, ja matkaoppaalta pystyi kysymään kaikesta mikä askarrutti mieltä.

Ohjeistukseen perehtymisen lisäksi matkaa varatessa tuli allekirjoittaa ja sitoutua matkanjärjestäjän sääntöihin, jotka myös sisälsivät tietoa siitä, mitä Pohjois-Koreassa saa ja ei saa tehdä. Ohjeistuksen sisältö ja allekirjoitetut säännöt koskivat mm.:

• Matkustaminen Pohjois-Koreaan ja turvallisuus
• Viisumi ja passin luovutus matkan ajaksi
• Pukeutuminen maassa ollessa
• Valuutta ja rahan käyttö maassa
• Valokuvaaminen ja GPS-laitteiden käyttö
• Älypuhelimet, tietokoneet, tabletit, e-lukulaitteet ja muu elektroniikka
• Kirjat
• Tippaus ja lahjat
• Terveys ja terveydenhuolto
• Kunnioittava käyttäytyminen
• Matkavakuutus
• Materiaalin julkaisu ja sosiaalisen median käyttö

Erityisen tärkeää maassa ollessa on ymmärtää, että epäkunnioitusta maan ideologialle ja sen johtajille ei tule esittää. Poliittiset puheet, kannanotot, provosoivat teot tai muu epäkunnioitettavaksi laskettava käytös tulee ehdottomasti jättää maan rajojen ulkopuolelle. Matkanjärjestäjä korosti, että tämä on kaikista tärkein neuvo noudattaa, jotta välttää mahdolliset konfliktit maassa turistina ollessa.

Valokuvaus ja sosiaalinen media Pohjois-Koreassa

Oliko valokuvaaminen sallittua? Sanottiinko missään, että ei saa kuvata? Jos niin mitä ei?

Valokuvaaminen maassa tietyin poikkeuksin oli täysin mahdollista. Maahan sai ottaa mukaan kameran, mutta ammattilaisvideokamerat ja dronet olivat kiellettyjä. DSLR-kameroissa objektiivin täytyi olla alle 250 mm ja erillistä GPS-paikanninta ei saanut kamerassa olla. Kameran ja puhelimen sisäänrakennettu GPS oli ok.

Etukäteen saaduissa ohjeissa ja säännöissä oli jo kerrottu mitä ei saa kuvata. Lisäksi maassa ollessa paikalliset oppaat myös kertoivat, jos kyseisessä paikassa ei saanut ottaa kuvia. Etukäteen saaduissa ohjeissa oli kerrottu, ettei kuvia saa ottaa rakennustyömaista, sotilashenkilöstöstä, sotilasajoneuvoista, armeijan tarkastuspisteistä tai rakennuksista. Poikkeuksena tähän oli kuitenkin DMZ (Panmunjom), jossa voi ottaa kuvia myös sotilaiden kanssa. Maahan mennessä raja-asemalla oli kuitenkin ok ottaa kuvia asemarakennuksesta poispäin kohti junaa ja lisäksi kun juna liikkui, sanottiin kuvien/videon ottamisen olevan ok. Matkalla ollessa paikallisoppaat ohjeistivat ainoastaan pari kertaa, missä ei saanut kuvata – näitä olivat supermarketin ja sotamuseon sisätilat. Kaikkialla muualla missä liikuimme, sai vapaasti kuvata kaikkea.

Huomioitava kuitenkin on, että maahan tuleville toimittajille tilanne on toinen ja rajoitukset tiukemmat.

Millainen oli internet? Toimiiko?

Maassa ei ole käytettävissä internetiä ollenkaan. Myöskään puhelimessa ei ollut kuuluvuutta koko reissun aikana. Sen sijaan puhelimen GPS-paikannin kyllä näytti sijainnin, jos oli ladannut esim. Google Mapsin etukäteen. Maassa internet on siis rajoitettu täysin sekä paikallisilta että turisteilta. Mutta veikkaanpa vahvasti, että maan johdolla ja valituilla henkilöillä on nettiyhteydet kyllä käytössä…

Miten pystyit päivittelemään noin avoimesti someen? Eikö sitä rajoitettu? Saako siellä tehdä somesisältöä vapaasti?

Etukäteen saaduissa ohjeissa oli ihan boldattu, että postaaminen sosiaalisen median palveluihin, kuten Facebookiin, Twitteriin tai Instagramiin henkilökohtaisina päivityksinä on täysin sallittua. Tietenkään en pystynyt paikan päältä postauksia suoraan julkaisemaan Internetin puuttumisen vuoksi, mutta tallensin materiaalin puhelimeeni, ja julkaisin ne Instagram Storeissani kun pääsin Kiinan puolelle ja netin äärellä (Kiinassa tosin sosiaalisen median kanavia voi käyttää ainoastaan VPN-yhteyden kautta, sillä niiden käyttö on rajoitettu).

Sen sijaan kaikki muussa mediassa julkaistava materiaali, kuten esim. lehtiartikkelit tai kirjojen sisältö tulee hyväksyttää etukäteen matkanjärjestäjällä. En tosin tiedä miten he kävisivät läpi suomenkielistä materiaalia, mutta kai Pohjois-Koreasta sitäkin taitavia henkilöitä sitten löytyy… Onneksi henkilökohtainen wordpress-blogi lasketaan sosiaalisen median kanavaksi, joten tämän postauksen taidan voida julkaista ilman maan hyväksyntää. 😉

Tuliko mitään ongelmia kun puhelimella kuvailit videoita kaduilla / julkisissa paikoissa?

Ei tullut mitään ongelmia missään vaiheessa. Ainoastaan aluksi tripodin käyttö herätti paikallisoppaan huomion, ja hän halusi tietää miten kameran ja puhelimen yhteys toimii. Näytin hänelle Olympuksen kännykkäsovelluksen ja kameran toiminnot ja kun hänelle selvisi, että otan vain itsestäni kuvia tällä tavoin (näytin myös ottamani kuvat), sain jatkaa vapaasti kuvaamista. Hän myös vaikutti sangen kiinnostuneelta tästä uudesta teknologiasta, jota ei selvästikään ollut aiemmin nähnyt.

Pohjois-Korea – Paikallinen elämä

Monesti kerrottu, että Pohjois-Koreassa on alkeellista. Näkyykö tämä “kurjuus” millä tavalla siellä? Entä näkyykö köyhyys pääkaupungissa?

Heti Pohjois-Korean ja Kiinan rajalla huomasi maiden välisen kehityseron ja varsinkin 6 tunnin junamatka oli tietynlainen läpileikkaus maaseudun elämään pääkaupungin “loiston” ulkopuolella. Tosin pääkaupunki Pjongjang on ollut siinä loistossaan miltei 70-luvulta, eli tyyli on tänä päivänä modernin kaupungin sijaan enemmän kuin vanhan Neuvostoliiton valtiossa – mahtipontinen kyllä, mutta aikansa jo melkein elänyt. Lisäksi pääkaupungin useat rakennusprojektit ovat olleet sieltä saakka käynnissä, ja todennäköisesti rahoitusvaikeuksien vuoksi niitä ei koskaan saada valmiiksi. Pääkaupungin pääkatujen ulkopuolella on normaaleja kerrostalokomplekseja, joissa paikalliset taitavat asua aika vaatimattomasti. Esimerkiksi muutamat pääkadun hulppeat pilvenpiirtäjät olivat lähes kokonaan pimeät, ja kun kysyin tätä oppaalta, kertoi hän siellä asuvan vain muutamia valtion korkeissa viroissa olevia henkilöitä, joiden perheille valtio myöntää asunnon.

Pohjois-Korea on kauttaaltaan varsin köyhä maa, ja erityisesti maaseudulla ihmiset voivat asua hyvin alkeellisissa ja köyhissä olosuhteissa. Maaseudulla ihmiset näkevät myös nälkää, sillä he saattavat olla riippuvaisia pelkästään omasta viljelysadosta, kun rahallisia tuloja perheillä ei juurikaan ole. Lisäksi lähes kaikki työ maaseudulla tehdään käsin, kun koneita ei ole. Kiinan puolella asuva oppaamme kertoi kuinka aina keväisin he näkevät joen yli pohjoiskorealaisten pesävän kaaleja joessa satokautena – kaali onkin yksi pohjoiskorealaisten perusruoka maaseudulla, joskus jopa ainoa varanto. Heti rajan ylittäessä ei voinut olla kiinnittämättä huomiota pohjoiskorealaisten hoikkaan ulkomuotoon, osa aikuisista vaikutti selvästi alipainoisilta ja -ravituilta. Kuulin, että maan hallitsijat ovat propagandassaan sanoneet hoikkuuden olevan hyvästä pohjoiskorealaisille, vaikkakin itse julkisuudessa aika pullukoina esiintyvät… Maaseudun halki junalla kulkiessa ja valtavia viljelypeltoaukeita katsellessani en voinut olla pohtimatta, minne tai kenen käsiin sato näiltä jättipelloilta meneekään – puhumattakaan tuloista.

Maaseudulla ihmiset vaikuttivat asuvan kyllä länsimaihin verrattuna hyvin alkeellisesti ja köyhissä olosuhteissa, mutta näkymä ei ollut mitenkään erityisen karu. Varsinkin entisen Neuvostoliiton aikaisissa maissa reissattuaan Pohjois-Korean maaseutu ainakin junareitin varrelta vaikutti suht samantyyliseltä – köyhältä kyllä, mutta ei silmiinpistävän kurjalta. Maaseudulla ei ole päällystettyjä teitä ollenkaan, ja toisaalta niitä ei taideta tarvitakaan, sillä autoja ei ole, ja paikalliset kulkevat jalan tai pyörällä sen mitä kotinsa pihapiiristä muualle liikkuvat. Joissakin paikoissa näkyi vanhanaikaisia busseja liikennöimässä ja joillakin saattoi olla moottoripyörä käytössä. Maaseudulla paikalliset näyttivät päivällä olevan lähinnä pelloilla töissä pyöräparkeista päätellen ja alle kouluikäiset lapset leikkivät peltojen laitamilla tai jokiuomissa. Mutta tässä huomioitavaa on, että turisteille ei varmastikaan haluta näyttää sitä pahinta kurjuutta ja nälänhätää, jotka ovat junareitin ulottumattomissa muualla maassa.

Kaiken kaikkiaan palkkataso on maassa kauttaaltaan hyvin matala ja lisäksi osa palkasta saattaa mennä suoraan hallitsijoiden pussiin. Kaikki maan työpaikat ovat valtionhallinnon lisäksi valtion pyörittämien tai valvomien yritysten käsissä, ja muun muassa omatoiminen yrittäjyys maassa on mahdotonta. Maassa kukoistaa sisäinen korruptio ja harmaa talous, sillä vaikka harmaa markkinatalous ei ole laillista, sitä suvaitaan laajasti ja korruptoituneet virkamiehet katsovat toimia läpi sormien lahjuksia vastaan. Suurin osa pohjoiskorealaisista pyörittääkin jonkinasteista omaa sivubisnestään lisäansioiden saamiseksi. Siinä missä miehet voidaan määrätä valtiolle töihin, voivat naimisissa olevat naiset vapautua valtion työvelvoitteesta rekisteröitymällä kotirouviksi. Tällöin heille vapautuu aikaa esim. kaupankäyntiin markkinoilla tai erilaisten palveluiden pyörittämiseen. Onkin arveltu, että pohjoiskorealaisten perheiden tuloista jopa 70 % on naisten ansaitsemia.

Pääkaupungissa Pjongjangissa asuvat kuuluvat sonbung-jaottelussa korkeinpaan kastiin ja suurinosa työskentelee siellä olevissa valtion työpaikoissa, joten elintaso on korkeampi kuin maaseudulla. Siltikin myös kaupungissa kärsitään välillä mm. elintarvikkeiden puutteesta ja sähkökatkoksista. Huomioitavaa kaupungilla kulkiessa oli, että monumentit ja propagandataulut olivat massiivisesti valaistuja, mutta talot tai jopa korttelit saattoivat olla lähes pimeinä.

Kadut näyttivät todella siisteille, onko siellä siistimpää kuin muissa maissa?

Kieltämättä Pohjois-Korean pääkaupungissa Pjongjangissa oli siistimpää kuin monessa muussa suurkaupungissa. Tämä johtuu siitä, että jokaisen asuintalon asukkaat joutuvat huolehtimaan niin talon mutta myös sen ympäristön siisteydestä ns. korttelikomitean käskystä. Eli jokainen asukas on velvoitettu pitämään talon ympäristö siistinä. Näitä lakaisupartioita näkyikin siellä täällä, eikä roskia todellakaan ollut missään niille kuulumattomassa paikassa lojumassa.

Millaista on paikallisten arki? Kuinka aitona pidät näkemääsi, onko esim. kaduilla nähtävä arki niiden ihmisten oikeaa arkea? Näyttääkö kaupungissa kävelevät ihmiset lavastetuilta?

Pohjois-Koreaan matkustaessa epäilimme matkaryhmämme kanssa koko ensimmäisen päivän sitä, että kuinka aitoa mikään näkemämme oli, ja lopulta tuntui, että alamme muuttua ihan vainoharhaisiksi epäilyissämme. Varsinkin Pjongjangin varsin autiot kadut tuntuivat aluksi mystisiltä ja jokin mielessäni ei täsmännyt siihen, että meille oli kerrottu kyseessä olevan eläväinen miljoonakaupunki (opas puhui 4-5 miljoonasta asukkaasta). Huomioitavaa kuitenkin on, että turisteja kierrätetään vain kaupungin pääkaduilla ja niiden varsilla olevilla nähtävyyksillä, jonne paikalliset eivät joka päivä ilman erityistä syytä lähde kulkemaan. Heidän elämänsä pyörii pitkälti kodin ja työpaikan välillä, ja mitä todennäköisemmin pääkatujen ulkopuolella.

Kun huomiota alkoi kiinnittää pienempiin yksityiskohtiin, saattoi alkaa nähdä paikallisten elämää oman ennakkokäsityksen ja ajatuskuplan ulkopuolelta. Paikallisten arki näyttäytyi ulkopuoliselle suhteellisen vakavina ilmeinä, konservatiivisinä asuina, aikataulutettuna elämänä. Aamulla äidit juoksuttivat lapsiaan kädestä pitäen päiväkoteihin/kouluihin ja töihin menossa olevat odottelivat pysäkeillä busseja sekä sulloituivat niihin eväspusseineen. Mummot vetivät mukanaan ostoskassikärryjä. Päivällä kaduilla oli hiljaisempaa, mutta työajan loppumisen jälkeen auringon laskiessa kadut taas täyttyivät ihmisistä: pariskunnat kävelivät käsikädessä, jollakin miehellä saattoi olla kukkakimppu mukana ja pariskunnat vaihtoivat vienoja katseita keskenään. Miestään töistä vastaan mennyt nainen antoi lapsensa juosta loppumatkan isää halaamaan. Teinit kulkivat koulusta kotiin isommissa ryhmissä ja mummukat istuskelivat supermarketin pihamaalla varmaankin kyytiä tai kantoapua kotiin kaupalta odottaen. Papparaiset lukivat metropysäkin sanomalehteä. Karaokebaarista kajasti kirkkaat valot ja siellä näytti sekä miehet että naiset viettävän iltaa.

Myös metroajelulla tuntui siltä, että on ehkä sittenkin keskellä pohjoiskorealaisten elämää. Metrossa matkusti eri ikäisiä ihmisiä, ja aivan kuin missä tahansa jollakin pysäkillä vaunu tuli tupaten täyteen. Pikkupoika katseli meitä uteliaana, kun muut eivät suuremmin meihin kiinnittäneet huomiota. Pari teinipoikaa vaihtoi muutaman sanan kanssamme, ja suostuivat myös selfieen erän matkalaisen kanssa.

Oikeastaan kaikista autenttisin kokemus taisi itseni kohdalla olla supermarketin pihamaalla. Saimme liikkua supermarketissa ilman oppaita ja kun olin muutamat snacksit marketista ostanut, siirryin sen pihamaalle seinän viereen betonikaiteen päälle istumaan ja katselemaan elämää pihalla. Pari kertaa marketin vartija kävi kurkkaamassa ovelta, että todella istuin siinä enkä aiheuttanut mitään hämminkiä, mutta sain onneksi olla rauhassa. Nimittäin siinä pihalla istuessani pystyin tarkkailemaan paikallisten kohtaamisia, ilmeitä, eleitä, ostoskassien sisältöjä, perheiden kokoonpanoja, pukeutumistyyliä, äänenpainotuksia. Pikkutyttö tuli kiinnostuneena luokseni ja hymyili pitkään ujosti, ennen kuin malttoi jatkaa matkaa isänsä kanssa. Mummukkarivistö tarkkaili minua kiinnostuneena ja kun ojensin heille viinirypäleitä, he ensin kieltäytyivät pelokkaina, mutta pian sain heiltä makean hammashymyn kun jätin rypälepaketin heidän viereensä. En usko, että Pohjois-Korean koneisto olisi pystynyt tätä parkkipaikan elämää ja kohtaamisia lavastamaan alusta loppuun, joten aloin uskomaan siihen, että maasta kyllä pystyy näkemään pieniä palasia myös sitä todellista paikallisten elämää, kun pitää silmänsä auki, vaikkakin toki turisteille mieluummin esitellään pääkaupungin loistoa ja nähtävyyksiä.

Kuulin myös, että Young Pioneer Tours järjestää muutamilla pidemmillä matkoillaan homestay-kokemuksen paikallisen perheen luona, jossa matkailijat yöpymisen lisäksi voivat osallistua perheen päiväaskareisiin ja opetella kokkaamaan pohjoiskorealaista perinneruokaa. Tämän olisin ehdottomasti halunnut matkaani sisällyttää, jos olisin tiennyt siitä etukäteen. Vaikka tokihan myös tämän homestayn osalta Pohjois-Korean turismitoimisto on varmasti valinnut turisteille esiteltäviksi ne maata hyvässä valossa esittelevät kodit ja perheet.

Turistin rooli Pohjois-Koreassa

Tunsitko olosi turvalliseksi? Tunsitko turvattomuutta missään kohtaa? Pelottiko?

Etukäteen minua jännitti enemmän kuin moneen muuhun maahan matkatessa oikeastaan siitä syystä, että Pohjois-Korea on yksi ainoita matkakohteita, joista ei etukäteen oikein saa selvää tai pysty kunnolla kuvittelemaan mitä vastassa onkaan. Vielä raja-asemalla ollessa jännitti, että osaan varmasti toimia oikein, mutta pian jännitys suli, varsinkin kun kuuntelin junan hytissäni olevan aussimiehen juttuja – hän oli reissannut Pohjois-Koreassa kymmeniä kertoja matkaoppaana, mutta oli nyt tuonut serkkunsa sinne mukanaan lomamatkalle. Sainkin kuulla kaikkea kiinnostavaa maasta, mitä hän oli näiden reissujensa aikana nähnyt, kuullut ja oppinut.

Tietyllä tavalla Pohjois-Korea on turistille yksi turvallisimpia matkakohteita, sillä turisteihin kohdistuvaa perinteistä rikollisuutta ei taida olla ollenkaan ja kun kulkee kokoajan oppaiden vartioimana, ei käsilaukusta tarvitse pitää niin tiukasti kiinni kuin muissa suurkaupungeissa. Ainoastaan siinä tapauksessa, jos tekee jotain ohjeiden ja sääntöjen vastaista, voi tulla tukalat paikat – mutta usein silloinkin rangaistus kohdistuu oppaaseen, joka on antanut sinun hölmöillä, eikä turistiin (ellet satu olemaan jenkki). Tunsinkin oloni turvalliseksi koko ajan maassa ollessa vaikka toki olin tietoinen siitä, että tekemisiäni tarkkaillaan.

Ainoastaan maasta pois lähtiessä vähän kuumotti, sillä oppaat tyrkkäsivät minut yksin Pjongjangista Dandongiin lähtevään junaan ja raja-asemalla vain vähän englantia puhuva armeijamies alkoi kyselemään minulta täytettyjen lappujen perään. Kiltisti täyttelinkin sitten pyydetyt tiedot, mutta kun hän ei ymmärtänyt kaikkea englanniksi kirjoittamaani suoraan, tuntui minuutit etenevän hitaasti ja aloin miettimään, että miten ihmeessä tästä tilanteesta oikein yksin selviän. Mutta niin vain laput saatiin täytettyä (niissä siis kysytään perustiedot kuten missä tahansa maahantulo/poistumiskortissa mutta lisäksi täytyy listata mukana kuljettamansa elektroniikka lukumäärineen).

Miten teitä turisteja kohdeltiin? Erikoiskohtelua vai aivan päinvastaista?

Turistit saavat ehdottomasti osakseen erityiskohtelua jo matkajärjestelyistä alkaen. Oppaat haluavat suorittaa työnsä kunnialla, joten heille on äärimmäisen tärkeää, että turistit viihtyvät ja kaikki sujuu ilman ongelmia. Toisaalta maan turismitoimisto on asettanut jokaiselle ryhmälle tiukat päiväaikataulut eri nähtävyyksille, ja oppaiden ilme alkoi kiristyä, jos emme meinanneet pysyä aikataulussa. Saatoimmekin saada pientä nuhtelua, kun useat meistä kömpi hotellilta bussiin myöhässä.

Kerroitko olevasi matkabloggaaja? Kuulemani mukaan toimittajia ei helpolla sinne päästetä käymään?

Minne tahansa reissaankaan, täytän maahantulokorttiin ammatikseni päivätyöni eli kerron olevani konsultti, joka on aika yleismaailmallinen termi ja se ymmärretään laajasti. Pohjois-Koreaan mennessä tosin jouduin tätä vielä tarkentamaan sen osalta, että millä alalla tätä työtä teen ja kirjoitin lappuun environmental consulting in engineering company ja kaikki oli siltä osin ok. Koska en ole ammattitoimittaja tai -valokuvaaja, en missään nimessä kirjoittele näitä titteleitä maahantulokortteihin tai viisumihakemuksiin, sillä lähes aina ne tietävät hankaluuksia tai viivytyksiä melkein missä tahansa rajalla, varsinkin jos maahan tarvitaan erillinen toimittajalupa.

Sen sijaan paikallisoppaalleni kerroin avoimesti kahdesta työstäni ja näin ollen myös blogista sekä sosiaalisen median kanavistani. Häntä vaikutti erityisesti kiinnostavan mahdollisuuteni matkailla niin paljon (pohjoiskorealaisilla kun tätä mahdollisuutta ei ole) ja hän kyselikin mm. kuinka monessa maassa olen matkustanut ja lempipaikoistani maailmalla. Kerroin hänelle myös, että tulen varmasti kirjoittelemaan Pohjois-Korean matkastani blogiini ja jakamaan sisältöä Instagramissa, ja hän sanoi, että toivottavasti niiden myötä maahan tulee enemmän turisteja. Eli matkabloggaaja-statukseni ei ainakaan tässä yhteydessä ajateltu huonona juttuna.

Mitä saa ja mitä ei saa tehdä itsekseen? Saitko poiketa muualle opastetulta turistikierrokselta? Saitko kulkea ilman saattajaa?

Junassa meillä oli mukana yksi ulkomaalainen opas ja vasta Pjongjangissa tapasimme paikallisoppaat (yhteensä 3 kpl) ja kuskin. Junassa ollessa sai touhuta niin vapaasti kuin halusi, mutta siitä ei saanut poistua. Ja esimerkiksi tosiaan takaisinpäin rajalle reissasin yksin ilman yhtäkään opasta. Mutta muuten maassa ollessa on ryhmällä mukana aina ulkona liikkuessa 2-3 paikallista opasta ja tästä ryhmästä ei pysty lähtemään sooloilemaan. Kaupungilla kävellessä oli toki ok pysähtyä ottamaan kuvia, mutta jos jäi paljon jälkeen ryhmästä, jäi joku oppaista aina odottamaan, että kaikki ovat varmasti mukana. Ja esimerkiksi kun suurin osa ryhmästämme hääräsi sisällä kirjakaupassa, halusin mennä itse ulos katselemaan elämää kadulla, niinpä yksi oppaista tuli mukaani hengailemaan ulos. Opastetulta turistikierrokselta ei siis pysty poikkeamaan muualle jo siitäkin syystä, että päiväohjelma on tiukasti aikataulutettu ja oppaat ovat velvoitettuja pitämään turistiryhmän kasassa.

Sen sijaan hotellilla sisätiloissa saa touhuta mitä haluaa, eikä siellä oppaat tai vartijat kulje perässä. Hotellin piha-alueellekin sai mennä, mutta tiettyä rajakohtaa ei saanut ylittää (tosin tämä oli ainakin meidän hotellissa hieman hämärää, minne asti saatiin mennä, sillä kävimme useamman kerran illalla ulkona katselemassa tähtiä ja muuten vain jaloittelemassa, ja saattoi käydä niin, että vahingossa kuljimme myös liian pitkälle). Hotellit kuitenkin taitaa olla varustettuna useammilla kameroilla ja silmäpareilla, joten sieltä ei välttämättä kannata yrittää ainakaan karkumatkaa.

Ja kuten kerroinkin esimerkiksi supermarketissa saimme liikkua vapaasti minne halusimme, ja tämän vuoksi pystyin myös omatoimisesti hengailemaan marketin pihamaalla ilman oppaita – mitä nyt taisin olla kaupan vartijan tarkkailun alaisena. En tiedä kuinka pitkälle olisin voinut pihamaalla kulkea ennen kuin joku olisi lähtenyt perääni. Ajattelin, ettei se taida kuitenkaan olla kokeilemisen arvoista.

Tuliko olo, että sinua kuunneltiin?

Eipä kyllä sanottavammin, olo ryhmässä ja oppaiden seurassa oli varsin normaali, ja mitä enemmän juttelin niitä näitä oppaiden kanssa, sitä rennommilta he vaikuttivat ja sitä enemmän he myös kertoilivat minulle juttuja omasta elämästäänkin. Toki he varmasti tarkkailivat meitä ja kuuntelivat sivukorvalla juttujamme, ettei mitään hälyttävää pääse käymään. Lisäksi en nyt lähtisi esimerkiksi hotellilta soittelemaan mitään poliittisia puheluita ulkomaailmaan tai kontaktoimaan mediaa kohujutuilla, sillä lankapuhelimet ovat varmasti kuuntelun alaisuudessa. Kännykän osaltahan niitä kuuluvuuksia sitten ei olekaan, joten siltä osin ei tainnut kuunteluvaaraa olla.

Veikkaanpa, että lähettämäni postikortit on myös syynätty tarkasti postiasemalla, mutta koska ne perille pääsivät muutamassa viikossa, oli niiden sisältö nähtävästi hyväksyttävää. Tosin postikortit pystyi ostamaan ainoastaan virallisesta kirjakaupasta ja niissä olevat valmiit tekstit olivat Pohjois-Korea myönteisiä…

Yksi erityinen seikka, johon kiinnitin huomiota oli, että yksi paikallisista oppaistamme, miespuolinen, liittyi yhtenä iltana seuraamme illanviettoon hotellilla. Muutamien ryhmämme jäsenien ja parin  muun hotellivieraan kanssa pelasimme biljardia, joimme paikallista olutta ja riisiviiniä, hoilotimme karaokea ja pelasimme ties mitä juomapelejä pullonpyörityksestä alkaen. Jonkin aikaa hän hengaili kanssamme kuin kuka tahansa osallistuen jopa peleihin. Toki hän varmasti samalla kuunteli juttujamme, mutta enpä tiedä mitä Pohjois-Korean hallinto niillä meidän turistien oudoilla jutuilla tekisi, jos hän joutui niistä eteenpäin raportoimaan.

Koetko, että Pohjois-Korean matkan voi tehdä vastuullisesti? Voiko matkailija esim. yhtään vaikuttaa…

Pohjois-Koreaan matkustaminen on ristiriitaista. Suurinosa matkan hinnasta menee paikalliselle turistitoimistolle ja sitä kautta maan hallinnolle. Tästä syystä voisi kyseenalaistaa jokaisen maahan matkaavan periaatteen sen osalta, että onko matkailu maahan koskaan vastuullista, jos rahat menevät ihmisoikeuksia rikkovalle hirmuhallitsijalle.

Toisaalta on mielestäni merkittävää, että Pohjois-Korea on avannut rajojaan yhä enemmän turismille, ja verrattuna vaikkapa vuosien takaiseen tilanteeseen, näytetään turisteille maasta nykyisin muutakin kuin pääkaupunki ja esim. valokuvauksen suhteen ollaan löysempiä – puhumattakaan sosiaalisesta mediasta. Näin ollen maasta valuu väkisinkin edes hieman enemmän juttuja ulkomaailmaan, mutta samalla turismin myötä myös ainakin paikallisille oppaille ja turistien kanssa työskenteleville tieto ympäröivästä maailmasta, eri maista ja kansallisuuksista lisääntyy jokaisen retken ja henkilökohtaamisen myötä. Matkailijat voivatkin olla paikallisten ainoa yhteys ulkomaailmaan.

Turismi on myös kasvava tulonlähde Pohjois-Koreassa, ja koska turismi lisääntyy vuosi vuodelta, kasvaa sen myötä myös työvoiman tarve turismin keskuudessa. Esimerkiksi Kiinasta virtaa vuosi vuodelta, ja jopa kuukausi kuukaudelta, yhä enemmän turisteja Pohjois-Koreaan ja sen seurauksena hotelleja on alettu vuosikymmenien tauon jälkeen rakentamaan lisää täyttämään tämä kysyntätarve. Näin ollen turismi ei pelkästään työllistä suoraan vaan myös välillisesti rakennusprojektien ja muiden palveluiden kautta. Toki tässäkin on hyvä huomata, ettei asia tietenkään ole niin mustavalkoinen, vaan että isoin siivu ulkomaailman tuloista ja investoinneista (joita Kiina nähtävästi tekee entistä enemmän myös tehdasinvestointien muodossa) virtaa kuitenkin maan hallinnon pussiin.

En koe, että yksittäisellä matkailijalla on paljoa vaikutusmahdollisuuksia maassa ollessaan. Jos haluaa vaikuttaa maan epäkohtiin, se tulee tehdä toista kautta esim. kansainvälisissä järjestöissä (ks. linkit postauksen alusta). Mutta yksittäisen matkailijan kannalta näen kuitenkin tärkeänä sen, että matkan jälkeen kerromme avoimesti kokemastamme ja näkemästämme, otamme enemmän selvää maan tilanteesta sekä osoitamme kiinnostusta ja välittämistä paikallisia ja heidän olosuhteitaan kohtaan. Samalla kun jokaisen matkan myötä, olipa kohdemaa mikä tahansa, oma maailmankuvamme avartuu, voimme esimerkiksi sosiaalisen median avulla näyttää muillekin paloja tästä suljetusta maasta. Jokainen voi sitten niin halutessaan omalla reissullaan Pohjois-Koreaan tehdä omat johtopäätöksensä ja tulkintansa maasta. Ainakin omalla kohdallani matka Pohjois-Koreaan herätti tiedonhaluni saada maasta entistä enemmän puolueetonta tietoa. Ja samalla toki toivon, että nämä julkaisemani jutut lisäävät tietoa myös seuraajilleni tästä suljetusta maasta.

Ps. Instagram-tilini Highlighteissa on nyt lisättynä Pohjois-Korea, johon olen tallentanut materiaalin mitä julkaisin aiemmin reissultani.