Rantapäivä Papua-Uusi-Guineassa

En ole varmastikaan missään muualla tuntenut tällaista hellettä kuin Papua-Uusi-Guinean sademetsissä. Päivällä lämpötila nousee kolmenkymmenen asteen paremmalle puolelle, ja vaikka sademetsän keskellä ei välttämättä aurinko suoraan porota, pitää kosteaakin kosteampi sää siitä huolen, että hiki virtaa. Eikä kuumuuteen helpotusta tuo edes merituuli – useampana päivänä sademetsässä ei tuullut ollenkaan, ja ilma tuntuikin seisovan paikoillaan. Mutta täällä ollaan, ja tähän pitää vain sopeutua! Yhtenä päivänä päätin kuitenkin lähteä hellettä pakoon pienelle uintiretkelle. Viilennyksen lisäksi paikassa pääsisi myös snorklaamaan ja näkemään toisen maailmansodan aikana uponneen laivan hylyt!

Kylän lapset oppaina mustalla hiekkarannalla

Aamupäivän auringon levitellessä lämpimiä säteitään sademetsän ylle, ilmestyi majapaikkani pihapiiriin kolme iloista lasta. Sain kuulla, että he toimisivat paikallisoppainani tänään. Uintipaikalle mentäisiin nimittäin läheisen Waga Waga -kylän läpi, ja mukana olisi hyvä olla paikallisten tuntema kyläläinen, jotta he eivät ihmettelisi, että mitä vieraita heidän pihapiirinsä saapuu. Niinpä nappasin snorklausmaskin ja päivälaukun kainalooni ja lähdin kävelemään lasten mukana sademetsän polkuja pitkin kohti kylää ja rantaviivaa. Vajaan viiden kilometrin kävelyretki sai hetkessä hikikarpalot nousemaan pintaan, mutta onneksi lasten kanssa jutustelu sai välillä ajatukset kuumuudesta muualle.

Kun puiden takaa alkoi siintää turkoosina kimmeltävää merta, en olisi millään malttanut olla säntäämättä heti viilentymään sen aaltoihin. Mutta kylän läpi kulkiessa ei kannattanut hötkyillä – käynnissä oli sunnuntaikirkko, ainoastaan muutamat lapset olivat näköjään saaneet vapautuksen tästä pakollisesta menosta ja kirkon pihan sijaan kirmailivat rantaviivalla. Warrenin 13-vuotias sukulaistyttö johdatti meidät sivummalle kylästä, ja kohta saavuimmekin Milnen merenlahteen kurottavaan pieneen niemenkärkeen. Potkaisin flipflopit jalastani ja pysähdyin ihmettelemään maisemaa.

Niemenkärjen hiekkaranta oli mustaa hiekkaa, jonka joukosta kimmelteli auringonvalossa kultaisia hippuja. Merivesi oli tummanturkoosia ja joka puolelta merenlahtea reunusti vehreä sademetsäpuusto. Niemenkärjen isoon puuhun oli kiinnitetty pari liaania, joista roikkuen lapset alkoivat innosta kiljuen pomppimaan veteen. Enkä minäkään malttanut enää olla veteen hyppäämättä. Vesi tuntui kuin linnunmaidolta, lämmintä kuin mikä, mutta sentään mukavammalta iholla kuin sademetsän kuuma kosteus.

Upea vedenalainen maailma

Pienen pulikointihetken jälkeen kiinnitin snorkelin päähän ja lähdin tutkimaan veden alta löytyvää maailmansodan aikaista hylkyä. Mutta millainen merenalainen satumaailma sieltä paljastuikaan! Aavemainen hylky oli kuin herännyt henkii veden alla: hylkyä koristivat kauttaaltaan erimalliset korallit, jotka säkenöivät eri pastellisävyissään. Lähellä pintaa värit vain korostuivat, sillä kirkas merivesi päästi lävitsee auringonsäteet valaisemaan korallien pintaa. Pienet eri väriset ja malliset kalat puuhastelivat omia juttujaan korallien suojissa, välillä ne tulivat uteliaina kurkkimaan lähempää hylylle tupsahtanutta snorklaajaa.

Jos vain olisin voinut, olisin hihkunut veden alla innosta: en ollut missään muualla maailmassa nähnyt mitään näin upeaa vedenalaista maailmaa! Korallien väriloisto oli lumoava, koskemattoman kaunis. Olikin häkellyttävää tajuta, että täällä vain harvan turistien käymästä paikasta löytyy tällainen helmi – Papua-Uuden-Guinealla on varmasti yksi maailman upeimmista snorklauspaikoista. Myöhemmin sain kuulla Warrenilta, että hylyn lisäksi Milnen lahdelta löytyy monia muita isompia koskemattomia korkalliriutta-alueita, joissa pääsee snorklauksen lisäksi sukeltamaan. Huh, olen kyllä onnekas, että matkasin tänne maailman ääriin tätä ihmettä todistamaan!