Senegal – Fathalan luonnonpuistossa

Kun rantaelämä Gambiassa alkoi kyllästyttää, oli aika suunnata toisenlaisiin maisemiin pienelle safariseikkailulle. Olin ennen matkaani selvittänyt, että Gambian naapurimaa Senegal on yksi harvoja paikkoja Länsi-Afrikassa, jossa pääsee näkemään edes vilauksen Afrikan alkuperäisiä eläinlajeja. Nimittäin suurimmasta osasta koko Länsi-Afrikkaa villieläimet ovat vuosikymmeniä sitten metsästetty lähes kadoksiin ja vaikka nykyään maista löytyy useita luonnonpuistoja, ei eläinkannat ole voineet tyhjästä palautua ennalleen. Niinpä esimerkiksi Senegaliin on tuotu villieläimiä Etelä-Afrikasta tarkoituksena saada edes yhdelle alueelle takaisin nuo kadotetut eläimet – Tällainen on esimerkiksi Senegalin lounaisosasta löytyvä Fathalan villieläinten suojelualue. Puisto kattaa noi 6000 hehtaarin alueen, jonka puustoisien metsien reunustamilla rehevillä ruohotasangoilla voi kokea palan Afrikan safaritunnelmaa. Ainakin melkein.

Luonnonpuiston portilla hyppäsin hieman ruostuneen avolava-auton kyytiin ruotsalaispariskunnan kanssa ja lähdimme köröttelemään noin parin tunnin mittaiselle safarille. Mukana kyydissä oli luonnonpuiston pari opasta, jotka radiopuhelimien välityksellä saivat tietoja maastossa liikkuvista eläimistä. Kohta päädyimmekin aukiolle, jossa muutamia pulskan puoleisia seeproja oli laiduntamassa kaikessa rauhassa. Seeprat näyttivät olevan tottuneita autoista kurkkiviin turisteihin, mutta pahkasikaperhe vaikutti epäluuloisammalta ja komensi poikaslaumansa aluksi ruohikon suojiin. Vähän ajan päästä matka jatkui pomppuista hiekkatietä pitkin kohti seuraavaa bongauspaikkaa, mutta kauaksi ei tarvinnut kulkea, sillä kuin tyhjästä iso jättiläishirviantilooppi loikkasi auton eteen ja jatkoi matkaa tien toiselle puolelle. Fathala onkin nykyisin yksi ainoita paikkoja maailmassa, jossa tämän harvinaisen antilooppilajin voi suhteellisen helposti nähdä.

Seuraavaksi pienen juomapaikan lähistöllä vastaan löntysteli tylsistyneen näköinen isosarvikuono. Niitä oli kuulema aiemmin ollut kaksi, mutta toinen oli vähän aikaa sitten kuollut tämän yksilön tappamana. Onneksi utelias pahkasikanuorikko tuntui viihtyvän paremmin kuin hyvin sarvikuonon ympärillä, mikä oli toisaalta hieman hämmentävän näköistä. Jäinkin miettimään, että jos edesmenneen sarvikuonokaverin kohtalo oli totta, niin Fathalassa tulisi kyllä tarkistaa onko tällä yksinäisellä sarvikuonolla puistossa oikeanlainen elinympäristö sekä minimoida mahdolliset stressitekijät. Uutta kaveria sille oltiin onneksi hankkimassa, mutta puiston heikon taloustilanteen vuoksi se voi viedä vielä pitkän aikaa. Sen sijaan kirahvit tuntuivat viihtyvän puistossa paremmin kuin hyvin, sillä niiden lauma oli vasta saanut perheenlisäystä. Kirahvit vaikuttivat muutenkin kaikista autenttisimmilta tässä luonnonpuistossa, sillä ne vaistomaisesti piiloutuivat pitkän heinikon ja puuston tarjoamiin suojapaikkoihin kun saavuimme rämisevällä autollamme paikalle.

Avolava-auton kyydissä seisoessa ilmavirta puhalsi kasvoille pölyä ja tämän tästä sai olla väistelemässä tien päälle kaartuvien puiden oksia. Välillä auto kallistui uhkaavasti off-road -osuuksien ruohomättäitä ja painanteita ylittäessä, mutta jokaisesta nyppylästä se jatkoi urhoollisena murahdellen eteenpäin. Vaikka Itä-Afrikan Serengetin ja Masai Maran valtavien luonnonpuistojen ja eläinlaumojen jälkeen Fathalan luonnonpuisto tuntui piskuiselta sekä eläimet lähes puolikesyiltä, ei se kuitenkaan poistanut sitä kihelmöivää fiilistä, mikä tarttuu, kun kiitää savannilla avolava-auton kyydissä eteenpäin ja odottaa jännityksellä verkkokalvoille piirtyvän kuvan villieläimestä – edes vilaukselta.

Safarin päätteeksi nautimme lounaan puiston porttien vieressä olevalla taukopaikalla, jonka vehreillä nurmikkoalueilla laidunsi jättikokoisia kilpikonnia. Luontomaisemaa täydensivät eksoottisten lintujen äänet sekä nurmikon yläpuolella liihoittelevat sadat valkoiset perhoset. Perhosia tunsin myös vatsassani, sillä seuraavaksi edessä oli hieman toisenlainen kokemus Afrikan eläinten kanssa.

Olin etukäteen selvittänyt, että Fathalassa voisi osallistua “walk with lions” kierrokselle, jossa käytäisiin parivuotiaiden leijonien kanssa noin tunnin kävelylenkillä luonnonpuiston alueella. Minua kuitenkin arvelutti paikan eettisyys, niinpä yritin selvittää tämän aktiviteetin todellisia tarkoitusperiä ennen sille osallistumista. Siinä missä Etelä-Afrikassa useimmat leijonatarhat toimivat kasvattaakseen “canned lions” eli leijonia turhamielisten ihmisten metsästystarkoitukseen, vaikutti Fathalan motiivit olevan erilaiset. Luonnonpuistossa on 5 noin parivuotiasta leijonanuorukaista, kaksi urosta ja kolme naarasta, jotka on tuotu alueelle alunperin Etelä-Afrikasta. Leijonat ovat syntymästään asti tottuneet ihmisiin, niinpä niiden kanssa joka päivä olevien hoitajien läsnäollessa pienimuotoisia kävelyitä voidaan toteuttaa turisteille.

Sain selville, että Fathalan tavoitteena on parin vuoden sisällä avata näille leijonille oma iso alue luonnonpuistosta, jolloin niitä ei enää käytettäisi leijonakävelyitä varten vaan turistit pääsisivät näkemään leijonia safarikierroksen aikana. Jotta ison suojelualueen aitaus ja leijonien suojelu salametsästäjiltä olisi mahdollista, tarvitsee Fathalan luonnonpuisto kipeästi lisärahoitusta, jossa tietenkin turistien tuomat rahat ovat tärkeässä osassa. Siinä mielessä leijonakävelylle osallistuminen onkin hieman ristiriitaista: samalla tuet oikeasti luontoon kuuluvien eläinten kesyttämistä, mutta samalla mahdollistat niille vapauden joku päivä. Toivottavasti.

Ristiriitaisista ajatuksista huolimatta päätin osallistua kävelylle, ja sen aikana huomasin kuinka hyvin leijonien hoitajat kohtelivat suojattejaan. Leijonilla oli selvästi oma tahto, mutta sen sijaan, että niitä rangaistiin, ne palkittiin oikeasta käytöksestä hoitajan vyölaukussa olleiden lihapalojen avulla. Leijonat eivät myöskään olleet huumattuja, toisin kuin esimerkiksi tiikerit useissa Thaimaan turistikohteissa. Ärsyttävä piirre kävelyssä kuitenkin oli mukana ollut opas, joka tohkeissaan usutti meitä kävelylle osallistuneita yhteiskuvaan leijonien kanssa. Uskon, että meistä kolmesta jokainen olisi mieluummin vain kävellyt näiden upeiden luontokappaleiden perässä vain kaikessa hiljaisuudessa ja katsellut niiden leikkejä ilman epäluonnollisia poseerauksia.

Osallistuisinko kävelylle uudestaan? Ehkä en, sillä vaikka Fathalassa leijonien tulevaisuus näyttää valoisammalta kuin niiden lajitovereiden asema Etelä-Afrikan leijonakasvattamoissa, tykkään silti nähdä leijonat mieluummin siellä missä niiden paikka oikeasti on – savannilla vapaana leijonaperheensä kanssa saalistaen ja telmien.

Kaiken kaikkiaan Fathalan luonnonpuisto jätti minuun hieman vaisun vaikutelman, sillä Masai Maran ja Serengetin jälkeen se tuntui turhan kesyltä. Uskon kuitenkin, että ensimmäistä kertaa Afrikassa matkaileville se tarjoaa silti hienon safarikokemuksen avojeeppeineen ja puistossa laiduntavine eläimineen. Lisäksi Fathalaan pääsee Gambiasta suhteellisen helposti päiväretken turvin, joten kokemattomampikin matkailija voi turvallisesti lähteä tutustumaan Afrikan luontoon. Varsinkin vastaan tulevissa avolava-autoissa hihkuneet ja pomppineet lapset näyttivät oikein tyytyväisiltä kokemaansa.