Mostarissa vietetyn yön jälkeen seuraava aamu valkeni jälleen kerran aurinkoisena, mutta mieli ei enää ehkä ollutkaan yhtä aurinkoinen kuin matkan muina päivinä. Takaraivossa nimittäin jyskytti ajatus siitä, että edessä olisi koko neljän viikon turneen toiseksi viimeinen matkapäivä, mikä tarkoittaisi todella sitä, että joutuisin palaamaan takaisin Suomeen. Kun pakkailin aamulla matkalaukkuani ja sujautin (tai no, laukun painosta johtuen ehkä mieluummin punnersin) sen vuokra-auton takaluukkuun, iski minulle useimmiten lomamatkan lopussa mieleni valtaava haikeus – haikeus siitä, että loma on ohi ja se pienoinen matka-ahdistus edessä häämöttävästä kotiinpaluusta.
Ensimmäisenä määränpäänä paluumatkalla oli Sarajevon lentokenttä, jonne pudotimme viimeiseksi viikoksi roadtripille mukaan Suomesta lennähtäneen ystäväni. Lentokentällä hänet nopeasti hyvästellessäni olo oli hieman hölmistynyt, sillä minusta tuntui, että olisimme voineet hyvin jatkaa matkaa vielä ainakin yhden jos toisenkin viikon yhdessä. Samalla kuitenkin muistin olla onnellinen siitä, että elämääni oli tupsahtanut vielä aikuisiällä näin ihana uusi ystävä, josta olen saanut hauskaa matkaseuraa lähes minnepäin maailmaa tahansa mukaani. Niitä seuraavia yhteisiä matkoja odotellessa palasin kuitenkin vielä tutuksi tulleen vuokra-auton etupenkille kartturin rooliin (tai pitäisikö sanoa välillä vääriin suuntiin näyttävän navigaattorin tuuraajaksi), ja laitoin kuulokkeet päähäni. Suurimman osan loppumatkasta nuokuin penkissäni unen ja todellisuuden rajamailla kuulokkeista Spotify:hin kokoamaani wanderlust-soittolistaa kuunnellen ja auton ikkunasta ohi vilistäviä maisemia vilkuillen. Bosnia-Herzegovinan mutkittelevat vuoristomaisemat muuttuivat jossakin vaiheessa piskuisten kylien läpiajoksi Kroatian puolella ennen kuin tasaiset maisemat moottoritien molemmin puolin Serbian pääkaupunkiin alkoivat.
Lähes tasan tarkkaan 9 tuntia kestänyt matkapäivä alkoi lopulta tulla päätökseen, kun edessä alkoi häämöttää Belgradin iltavalot. Auto palautettiin hyväkuntoisena takaisin vuokrafirmaan ja lopulta pääsin rullaamaan matkalaukkuni väsyneenä hotellin liukuovista sisään. Siinä vaiheessa mielessä ei onneksi käynyt muuta kuin toive illallisesta, niinpä kotiinpaluuahdistuksen sai sujuvasti siirrettyä seuraavaan eli todelliseen kotiinpaluupäivään.
No Comments