Inspiraatio Maailmanympärimatka

Sata maata – mitä seuraavaksi?

Olin silloin juuri eronnut pitkästä suhteestani, kun aloin pyörittelemään maailman karttaa ja miettimään minne kaikkialle haluaisinkaan matkustaa. Yksinmatkustaminen ei tuolloin vielä ollut minulle tuttua, ennemminkin pelottavan jännittävää, mutta kaukokaipuuni ei sallinut minun jäädä kotiin makaamaan vaan kannusti suuntaamaan noihin kaikkiin kaukaisiin paikkoihin peloistani huolimatta. Muutaman omatoimimatkan jälkeen listailin ylös jo vierailemiani maita, ja hämmästyin suuresti lukua – yli kolmekymmentä maata! Silloin aloinkin leikkimielisesti ajattelemaan, että ehkäpä voisin vierailla jopa 50 maassa ennen kuin täytän 30 vuotta.

Ei pelkästään maapisteiden perässä

No reilussa vuodessa olinkin jo saavuttanut 50 maan virstanpylvään, eikä kaukokaipuuni siihen laimennut, päinvastoin. Tuon jälkeen aloin pohtimaan hieman tarkemmin, kuinka monessa maassa haluaisin, tai oikeastaan edes pystyisin matkustamaan. Huomasin jo silloin, että minulla oli valtava palo päästä näkemään ja kokemaan uutta – miksi matkustaa takaisin samaan paikkaan, kun maailmassa olisi niin paljon uusia ja ihmeellisiä paikkoja! Uudet matkasuunnitelmani vievätkin minut yhä uudelleen uusiin ja tuntemattomiin paikkoihin, vaikka toki joitakin kertoja palasin tuttuihin ja turvallisiin suosikkikohteisiini. Lokakuussa 2016 maailmanympärimatkalle lähtiessäni olin jo vieraillut yli 70 maassa, ja tuolloin tiesin, että jos kaikki menee kuten olin suunnitellut, voisin maailmanympärimatkani aikana saada kasaan tuon hurjalta kuulostavan 100 maan virstanpylvään.

Vaikka maabongaukseen olenkin suhtautunut viime vuosina intohimoisesti, en missään vaiheessa ole vieraillut uusissa maissa vain pelkän maapisteen kiilto silmissäni. Minua ajaa eteenpäin loppumaton kiinnostukseni uusia maita, kulttuureita ja luonnonihmeitä kohtaan, ja maassa vieraillessani haluan aina yrittää löytää sen todellisen sielun. Haluan tavata paikallisia, oppia heidän kauttaan uusia puolia maasta, niitä asioita, joita ei matkaoppaista tai netin syövereistä pysty löytämään. Haluan pysähtyä ihailemaan kauniita maisemia, painaa mieleeni niiden erityisyyden. Haluan uskaltaa jättää perus turistinähtävyyden väliin, jos siltä tuntuu, ja vain nauttia hetkestä, siitä tavallisesta elämästä uudessa maassa. Matkablogini kautta olen yrittänyt parhaani mukaan välittää näitä kokemuksia uusista ja eksoottisista maista, niistäkin, joista monet eivät ole edes kuulleetkaan, saati sitten haaveilleet sinne matkustavansa. Olkoon se sitten kutsumukseni, suurin intohimoni, se juttu sisälläni, jota en osaa selittää – se jokin, mikä kannustaa minua lähtemään yhä uudelleen matkalle, yhä erikoisempiin kohteisiin.

100. maa, mutta mitä sen jälkeen?

Reilu viikko sitten saavutin tuon 100. vierailemani maan rajapyykin. Tuntuu hämmästyttävältä, mutta silti jotenkin aivan normaalilta. En poksauttanut samppanjapulloa ja juhlinut villisti, en tykittänyt somea täyteen hehkutusviestejä. Halusin pitää hetken itselläni, makustella sitä, tunnustella, miltä nyt tuntuu. Ehkä yksi syy tähän saattoi olla siinä, että maailmanympärimatkani aikana olen yhä useammin kuullut kysymyksen: ”Mitä sitten, kun olet vieraillut 100 maassa?” Usein tähän on tullut myös jatkokysymys: ”Oletko ajatellut sitten rauhoittua?” Jopa ihmiset, niin naiset kuin miehetkin, jotka omasta mielestäni ovat olleet suuri sydämisiä seikkailijoita, ovat jostakin syystä esittäneet minulle tämän kysymyksen. Onko sata maata sitten jo niin paljon, että sen pitäisi riittää? Onko väärin yli kolmekymppisenä seikkailla ympäri maailmaa ja haluta kokoajan lisää? Pitäisikö minun nyt vain pysähtyä ja rauhoittua paikoilleni, juurtua kunnolla, ja lopettaa se ikuisen kaukokaipuun tuoma haihattelu. Pitäisikö minun vain hankkia se ”oikea elämä”, se suomalainen (tai maailmanlaajuinen) unelma omakotitaloineen ja perheineen? Mutta mitä oikeasti haluan?

Niin, en tiedä. Täällä maailmalla ollessa siihen on hankala vastata. Se normaalielämä Suomessa tuntuu kaukaiselta, jopa ahdistavalta, mutta samalla myös tiedän, ettei tämä unelmaelämä reissaten ympäri maailmaa ole myöskään pysyvää. Elokuussa joudun joka tapauksessa palaamaan takaisin Suomeen, halusinpa tai en. Mitä sen jälkeen? Ehkä hetkiseksi arkeen paluu pakottaa minut pysähtymään paikoilleen rakentamaan elämää takaisin matkakuukausien jälkeen. Ehkä siitä huolimatta alan suunnitella uusia matkoja, ensin lyhyempiä, sitten pidempiä. Sen nimittäin vaistoan, ettei 100 maata missään nimessä ole minulle ollut se viimeinen tavoite matkojeni suhteen, ja miksi olisikaan, sillä löytyyhän maailmasta vielä niin monia uusia paikkoja, joissa en ole käynyt. Mutta tunnistan sisälläni myös jotakin uutta, sellaista mitä viime vuosien aikana ei ole ollut olemassa. Olen alkanut haaveilemaan niin seikkailujen, mutta myös arjen jakamisesta jonkun, ehkä juuri sen oikean, kanssa.

Mitä seuraavat vuodet ja seikkailut tuovatkaan tullessaan, on itselleni vielä suuri kysymysmerkki. Jäänkö Suomeen, muutanko maailmalle, yritänkö edelleen yhdistää valtavan seikkailukaipuuni kiireiseen arkeen vai keksinkö itselleni muuta mielekästä tekemistä, joka täyttää sydämeni niin etten kaipaa enää mitään muuta?

You Might Also Like

12 kommenttia

  • Reply
    Katja/jumalainenseikkailu
    2.6.2017 at 12:07

    Samoja kysymyksiä olen itse pyöritellyt täällä Suomessa jo puolen vuoden ajan, parin kuukauden Aasian reissun jälkeen 🙂 Seuraavaksi olen lähdössä töihin 1,5 kk maailmannäyttelyyn Kazakstaniin ja toivon, että suunta selkiytyy. Epäselviin tulevaisuuden suunnitelmiin pitäisi kytkeä myös se parisuhde, ei ole ihan helppo yhtälö. Aika kovaa tahtoa ja venymistä tarvitaan joka suuntaan. Ettei se parisuhteessa olo helppoa ole 😉
    Mutta tuota kysymystä, ”aiotko sitten rauhoittua”, en ymmärrä. Onpa kapeakatseinen kysymys. Minä aion rauhoittua sitten kun kuolen. Jotenkin ärsyttää, että poikkeuksellisia ratkaisuja saa koko ajan selitellä ihmisille, mutta jos pyöräyttäisi pari lasta, ostaisi omakotitalon ja pysyttelisi aloillaan ja samassa työssä ikuisesti, kaikki rauhoittuisivat ympärillä. Luulisi, että jo vuonna 2017 länsimaisessa kulttuurissa ihminen voisi itse valita minkä tahansa tavan elää ilman hämmästelyä ja tuomitsemista. Vaan ei se niin mene.
    Toivottavasti meille molemmille suunta selviää ja jaksamme pitää unelmista kiinni hämmästelystä huolimatta 🙂

    • Reply
      Anna-Katri
      11.6.2017 at 09:01

      Varmasti parisuhteessa on ihan omat haasteensa matkaelämän yhdistämisessä, sitä en kiellä ja välillä tosiaan olisi sen ikuisen yksinreissaamisen sijaan kiva jakaa näitä huikeita kokemuksia sen jonkun tärkeän kanssa – vaikka sitten joutuisikin vähän säätämään enemmän minne ja milloin mennä. 🙂
      Tuo kysymys rauhoittumisesta ja sen suomalaisen unelman tavoittelusta taitaa olla aika syvällä yhteiskunnassamme. Onneksi meitä omantiensä kulkijoita löytyy, pitää vain rohkeasti uskaltaa kuunnella itseäään ja tavoitella niitä omia unelmiaan. 🙂
      Ja kiitos, samoin sinulle tsemppiä sinne suunnan valintaan – uskon, että näilläkin asioilla on ajan kanssa tapana ratketa juuri oikealla tavalla.

  • Reply
    Karoliina
    2.6.2017 at 16:22

    Heippa, Itse olen kärsinyt kaukokaipuusta teini-iästä asti ja löysin helpotuksen siihen muuttamalla pysyvästi ulkomaille. Normaalia arkeahan täällläkin eletään, mutta eipä siltin ole sellaista jatkuvaa lomantarvetta. Riittää, että Suomessa käyn Jouluisin tervehtimässä perhettä ja ystäviä. 🙂 tsemppiä kaukokaipuun taltutttamiseen!

    • Reply
      Anna-Katri
      11.6.2017 at 09:04

      Paljon olen pohtinut vaihtoehtona myös ulkomaille muuttoa. Tosin arvelen, että itselläni on enemmän into juuri uusien paikkojen näkemiseen ja kokemiseen, joten vaikka uuteen maahan muuttaisikin ei se silti ihan kokonaan taltuttaisi kaukokaipuutani – ainakaan pidemmän päälle. 🙂 Mutta mukava kuulla, että sinulla on se toiminut, ehkäpä pitäisi kokeilla sitä itsekin uudelleen sitten yliopistovuosien jälkeen. 🙂

  • Reply
    Susannastravels
    3.6.2017 at 03:25

    Kiva kirjoitus, joo usein suomalaiset matkailijat haluavat myös tutustua kohteisiin paremmin. Luin kerran jutun jostain amerikkalaisesta, jolla olin riittänyt maapisteiden keruu niin että meni vain lentokentälle näkemättä ja kokematta paljoa mitään. Se on asia jota en arvosta, vaan juuri tuota että kohteeseen tutustuu ajan kanssa. Minä kävin ennen aina vain etelä-Italiassa ja meinasin jumiutua Saksaan, mutta nyt olen taas ”herännyt” ja todellakin haluan nähdä uusia kohteita. Toivottavasti löydät/löysit niin hyvän kohteen, ettei aina tee mieli muualle. Tällä tarkoitan sitä että on kiva matkustaa, mutta on myös kiva olla kohteessa jossa jossa aidosti viihtyy myös pidempään, ilman tunnetta että nyt heti äkkiä muualle. Tiedän tuon koska minullekin tulee sellainen olotila välillä. Minullakin on tämä asia vielä vähän selvitettävänä ja täytyy tutustua useisiin kohteisiin

    • Reply
      Anna-Katri
      11.6.2017 at 09:05

      Olen itsekin silloin tällöin lukenut juttuja noista maapisteiden tavoittelijoista, joille riittää pelkkä piipahdus. Mutta kukin tyylillään, onneksi matkustustapoja on monia. 🙂 Ja voin hyvin uskoa, miten olet ihastunut noihin paikkoihin – ovat myös itseni suosikkeja Euroopassa, ja niihin mielelläni palaan uudelleen ja uudelleen, vaikka uusia kokemuksia myös janoankin.

  • Reply
    veehoo
    3.6.2017 at 14:17

    Hienoa pohdintaa! Samanlaisia asioita olen itsekin pyöritellyt mielessäni. Minulla käytyjä maita on vasta noin puolet tuosta sadasta, mutta intohimo päästä uusiin paikkoihin on valtava. Tilanne on itselläni hieman erilainen, koska perheenisänä en pääse matkustelemaan ihan niin usein kuin aiemmin sinkkuna.

    Mutta ei se perheen perustaminenkaan tarkoita matkustamisen ja seikkailun lopettamista. Pienten lasten kanssa matkailu on tietysti erilaista ja hurjimmat extreme-jutut jäävät väliin. Mutta melkein mihin maahan vain voi matkustaa myös perheen kanssa. Lisäksi on aivan mahtavaa nähdä kun lapsetkin ovat innostuneet matkustamisesta ja haluavat kovasti tietää maailman eri paikoista ja maista. Olemme silti perheen kanssa onnistuneet käymään muutamassa uudessa maassa vuosittain ja suunnitelmissa on kovasti odotettu maailmanympärimatka parin vuoden päästä.

    Toisin sanoen, perheen perustaminen ja talon ostaminen ei tarkoita rauhoittumista, paikalleen juuttumista ja matkustamisen loppumista! 🙂

    • Reply
      Anna-Katri
      11.6.2017 at 09:07

      Lueskelen/kuuntelen aina ihaillen perheellisten erilaisia tapoja yhdistää seikkailut perhearkeen – omat haasteensahan siinä toki on, mutta onneksi nykypäivänä niitä vaihtoehtojakin on matkailuun. 🙂 Onnea ja tsemppiä maailmanympärimatkan suunnitteluun ja toteutukseen, siitä tulee varmasti aivan huikea kun on perhe mukana kokemuksia jakamassa.

  • Reply
    Mara
    4.6.2017 at 12:30

    Aika tavalla monessa maassa olet alle kymmenessä vuodessa piipahtanut.
    Paljonkohan se tekeekään kilometreissä?

    • Reply
      Anna-Katri
      11.6.2017 at 08:21

      On kyllä kieltämättä tullut matkailtua, joten varmasti tuhansia ja tuhansia matkakilometrejä takana. Niitä en kyllä ole laskeskellut, mutta ehkä voisin maailmanympärimatkaan liittyen jotain laskelmaa myöhemmin tehdä.

  • Reply
    Sonja | FIFTYFIFTY
    17.6.2017 at 17:59

    Sata maata kuulostaa niin maagiselta numerolta, etten tiedä tulenko itse koskaan sitä saavuttamaan. Mun tavoite onkin rauhallinen 50 maata ennen kuin olen 50, ei ainakaan tarvitse ryhtyä hosumaan. Luulisin sen toteutuvan 😀 Mutta on jotenkin jännä, miten matkustamiseen ei oikein mitenkään kyllästy, siis lopullisesti. Voi olla reissuväsymystä ja kokemusähkyä, niin kuin oot kirjoittanut, mutta lopulta matkustaminen aiheuttaa aina sen, että haluaa vaan lisää ja lisää! 🙂 Ja se on totta, että Suomessa aina kysellään, aiotko asettua aloilleen yms. ikään kuin matkustaminen olisi vain jonkinlainen vaihe elämässä. Mutta sehän on asia, joka on mukana koko ajan. <3 Kirjoittelin tuntoja vähän samasta aiheesta tänään… 🙂 http://www.rantapallo.fi/fiftyfifty/2017/06/17/miksi-kaipuu-maailmalle-ei-vain-lopu/

    • Reply
      Anna-Katri
      19.6.2017 at 04:54

      Itsellänikin oli ensin tavoitteena saada se 50 maata mutta kuinkas sitten kävikään. 🙂 Eli jos matkailukärpänen on puraissut, tulee sitä reissujen myötä vierailtua vuosittain uusissa maissa, vaikkei maapisteiden keruu mikään tavoite olisikaan. Tärkeintä on nauttia matkoista ja tehdä ne omalla tavallaan!
      Luulen, että meissä on niitä, joista on aina ihana palata takaisin kotiin matkalta ja niitä, jotka kärsivät ikuisesta kaukokaipuusta – eikä siihen auta pidempikään matka! Kiva kuulla, että siellä on toinen sielun sisko, joka painiskeleee samojen ajatusten kanssa. Täytyypä käydä kurkkaamassa postauksesi!

    Jätä kommentti