Menu
Turkki

Istanbul 2 päivässä

IstanbulIstanbul A-KTuhannen ja yhden yön satukaupunkina tunnettu Istanbul on upea matkakohde, jossa lomaan voi yhdistää sopivasti kaupunkia, kulttuuria ja hemmottelua. Euroopan ja Aasian mannerten puolelle levittyvä miljoonakaupunki tarjoilee matkailijoille sekoituksen idän mystiikkaa ja entisaikojen loistoa nykyaikaisilla mukavuuksilla maustettuna. Kaupungissa saisi helposti kulumaan viikonkin, mutta jo muutaman päivän matkalla voi hyvällä etukäteissuunnittelulla onnistua kokemaan sopivan kokoisen palan Istanbulin ihmeitä.

Itse nappasin Istanbuliin edullisen hotelli+lentopaketin, johon kuului Turkish Airlinesin suorat lennot Helsingistä sekä majoitus neljän tähden Sultans Royal -putiikkihotellissa. Lähtö oli aikaisin perjantaiaamuna ja paluu sunnuntaiaamuna, joten Istanbulin tutustumiseen jäi kaiken kaikkiaan aikaa noin kaksi kokonaista päivää. Sultans Royal hotellin sijainti Istanbulin vanhalla puolella Sultanahmetin alueella oli ideaalinen varsinkin lyhyelle matkalle, sillä kaikki päänähtävyydet sijaitsivat hotellilta kävelymatkan päässä.

Tässä muutamia tärppejä kahden päivän minilomalle Istanbuliin:

IstanbulIstanbul

istanbulIstanbul IstanbulIstanbul A-K Istanbul

1. päivä: nähtävyyksiä ja piipahdus Aasian puolella

Nähtävyyksistä upein on ehdottomasti Sininen moskeija, joka jo ulkopuolelta katsottuna näyttää ennemmän itämaiselta palatsilta kuusine minareettitorneineen, mutta viimeistään moskeijan sisään astuessa sen kauneudesta lumoutuu lopullisesti. Korkean kupolikaton alapuolen ottomaanien tyyliä henkivät sinisävyiset koristekuviot saavat haukkomaan henkeä ja niitä katsellessa ymmärtää, miksi moskeijaa nimitetään siniseksi moskeijaksi. Nähtävyyden lisäksi paikka toimii edelleenkin perinteisenä moskeijana, joten sisään päästäkseen täytyy varsinkin naisena ottaa huomioon pukeutumisetiketti. Moskeijan ulkopuolelta saa myös lainaan huiveja ja peittäviä hameita.

Kävelymatkan päässä Sinisestä moskeijasta sijaitsee Hagia Sofia eli Pyhä viisaus, joka on yksi Istanbulin tärkeimmistä monumenteista ja se on listattu Unescon maailmanperintökohteisiin. Valtavan kokoinen rakennus oli aiemmin moskeija, mutta nykyisin se toimii museona. Jos aikaa ei ole paljoa, suosittelen ennemmin piipahtamaan sisällä Sinisessä moskeijassa, ja ihastelemaan Hagia Sofian kauneutta ulkopuolelta käsin, sillä jonot museoon ovat yleensä pitkät. Lähistöltä löytyy myös sisäänkäynti Basilikan vesisäiliöön, joka on myös hulppea nähtävyys maanalaisine rakennelmineen.

Hagia Sofiasta lyhyen matkan päässä sijaitsee kaupungin kolmas päänähtävyys, Topkapin palatsi, joka toimi vuosisatojen ajan sulttaanien kotina. Nykyisin tämä useita rakennuksia sisäänsä kätkevä suuri palatsialue toimii museona, jossa voi ihastella palatsin haaremien ja koristeellisten salien entisaikojen loistoa sekä kesäaikaan sen upeita puistoalueita. Aikaa tännekin kannattaa varata runsaasti, ja harmikseni jouduin jättämään Topkapin näkemisen seuraavaan kertaan, sillä yksi matkapäiväni oli niin sateinen, että jätin suosiolla kävelyretken palatsilla väliin.

Istanbulin päänähtävyydet sekä koko kaupunkin mittaluokan näkee kokonaisuudessaan parhaiten mereltä käsin, joten pieni veneretki kannattaa ehdottomasti tehdä. Useat paatit seilaavat turistikierroksia rantojen ympäri, mutta niiden lisäksi voi hypätä paikallislauttaan ja hurauttaa muutamassa kymmenessä minuutissa myös Turkin Aasian puoleiseen osaan. Esimerkiksi menopaluumatka Haremin satamasta Sirkeciin kustansi yhteensä vain 8 turkinliiraa. Merimatkan aikana mykistävää on myös huomata kuinka turkoosinvihreää Bosborinsalmen vesi onkaan. Haremin satamaan voi hyvin kävellä Hagia Sofiasta tai Topkapista ja matkan varrella raitiovaunujen kiskoja seuraten löytyy useita kahviloita ja ravintoloita.

Istanbul IstanbulIstanbulIstanbulIstanbul IstanbulIstanbulIstanbulIstanbul

2. päivä: shoppailua ja kulttuuria

Toinen päivä Isanbulissa kannattaa ehdottomasti pyhittää itämaisten aarteiden metsästykselle ja siinä sivussa nauttia pala turkkilaista kulttuuria. Ehdoton kohde kaikille Istanbuliin matkaileville on Grand Bazaar eli Suuri basaari, jonka kupolikaton alla levittäytyvillä lukuisilla ostoskojuilla kierrellessä saa helposti kulutettua useamman tunnin. Lisää vinkkejä kierrokselle löytyy Basaarikujilla Istanbulissa -postauksesta. Toinen turisteille mainostettu ostosalue on Maustebasaari, joka on pienempi ja jopa ruuhkaisampi kuin Suuri basaari. Näistä kahdesta valitsisin ehdottomasti Suuren basaarin ostoksia varten, sillä nimestään huolimatta Maustebasaarilla myydään mausteiden sijaan kaikkea samaa tavaraa kuin Suuren basaarinkin kujilla.

Jos basaaritunnelma alkaa ahdistaa, voi shoppailemaan suunnata nykyaikaisemmille kaduille kuten esimerkiksi Istiklal Caddesi -kävelykadulle. Sen varrella on lukuisia paikallisia ja kansainvälisiä merkkiliikkeitä, mutta kadulta kannattaa poiketa myös sen sivukaduille. Sivukaduilta kuten Yeni Carsi Caddesilta, löytyy useita boheemeja kahviloita ja pieniä design-putiikkeja sekä taidegallerioita. Lisäksi käymisen arvoinen katu on niin kutsuttu French Street, oikealta nimeltään Cezayir Sokak, jonka kapeaa kujaa vierustavat pienet rennot ravintolat katettuine terasseineen. Varsinkin lämpimämpään vuodenaikaan ravintolat täyttyvät illanviettäjistä, mutta yhtä hyvin helmikuisessa säässäkin ravintoloista pääsee nauttimaan lämpölamppujen alle. Istiklal Caddesille pääsee helpoiten hyppäämällä Sulthanahmetin alueelta siniseen ratikkalinjaan ja jäämällä pois kyydistä Tophanen pysäkillä, josta voi jatkaa kävelyä Boğazkesen Caddesia ja Yeni Carsi Caddesia pitkin Istiklal Caddesille. Cezayir Sokak sijaitsee matkan varrella poikkikadulla.

Ravintoloita Istanbulista löytyy runsaasti ja lisäksi kahvikulttuuri kukoistaa. Perinteisten kebab-annoksien ja pitaleipien lisäksi kannattaa maistaa makeita lehtitaikinaan tehtyjä Baklavia sekä tilata mustan turkkilaisen teen sijaan kielen mennessään vievää makeaa omenateetä. Siellä täällä katujen kulmista löytyy myös myyntikärryjä, joista voi ostaa mukaan maistuvia Simit-leipiä tai korvapuustimaisia leivonnaisia.

About Author

Suomen ensimmäinen kaikissa maailman maissa käynyt nainen. Seikkailumatkailija, palkittu matkailuvaikuttaja ja naisten soolomatkailun puolestapuhuja. Kirja Menolippu kaikkialle - yksinmatkaajan käsikirja nyt ulkona!

3 Comments

  • Saara
    10.2.2016 at 09:31

    Jännittikö tai huolestuttiko teitä ennen reissua terrorismin uhka? Teittekö jotain suunnitelmia tai ennakkovalmisteluja sen varalle? Istanbul kiinnostaa itseäni kovasti, mutta en ole varsinkaan viimeaikaisten terrori-iskujen vuoksi vieläkään uskaltautunut bookkaamaan reissua…

    Reply
    • Anna-Katri
      15.2.2016 at 07:48

      Itseasiassa minun oli tarkoitus matkustaa Istanbuliin jo viime vuoden puolella, mutta päätin silloin siirtää matkan keväämmälle, koska halusin hieman seurata mihin maan tilanne kehittyy. Nyt kuitenkin tuntui siltä, että mitään suurempaa uhkaa ei ollut, niinpä nappasin lennot. Ennakkovalmistautumisena luin ulkoministeriön tiedotteen ja halusin bookata pienen putiikkihotellin, enkä suurta turistikompleksia. Lisäksi kun olimme Sinisen moskeijan ympäristössä, päätimme ystäväni kanssa pysytellä hieman kauempana isommista turistiryhmistä kaiken varalta. Kaupunki tuntui kuitenkin todella turvalliselta, mutta tietenkäänhän se ei kerro koko kuvaa ja oikeastaan missä tahansa maassa ja kaupungissa liikkuessa voi nykypäivänä sattua ikäviä juttuja.

      Reply
  • Eve
    23.4.2018 at 11:43

    Hyvä listaus nopeallekin visiitille Istanbuliin 🙂 Me ihastuimme erityisesti Aasian puoleen Istanbulissa sen autenttisuuden sekä mielettömien ruokien, tuoksujen ja tunnelman vuoksi. Meille sade toimi pelastajana Istanbulissa nähtävyyksien suhteen. Jonoja ei juurikaan ollut ja sisätiloissa oli mukava pitää sadetta. Ehkäpä Istanbul pitää nimenomaan kokea kesän ulkopuolella, jotta nähtävyyksiin on pienemmät jonot. Erityisesti kehuisimme upeaa Hagia Sofiaa, joka mystisessä hämäryydessään loi koko Istanbul-kokemukselle upeat puitteet. Kokemus oli niin ainutlaatuinen ja paikka upea, että meidänkin oli pakko tehdä siitä ihan oma postauksensa blogiimme. Lisäisin ruokasuosituksiin vielä joka kuppilasta saatavat börekit ja kaduilla paahdetut kastanjat <3 Ihan mielettömmän hyviä välipaloja reissaajalle.

    Reply

Leave a Reply