Ensitreffeillä Etoshan luonnonpuistossa

Namibian matkaosuus alkoi lähennellä loppuaan, mutta onneksi sitä ennen oli vielä edessä parin yön piipahdus maan kuuluisimmassa luonnonpuistossa, Etoshassa. Paikan yksi ehdoton erikoisuus verrattuna muihin luonnonpuistoihin on alueella oleva water hole, jonne eläimet kerääntyvät kuivalla kaudella lähes joka päivä juomaan. Eläimiä voi tarkkailla turvallisen etäisyyden päästä mukavasti tuoleilla istuen, ja vesipisteelle kohdistettu valaistus takaa, että eläimiä voi bongailla vielä auringon laskettuakin. Joinakin iltoina paikalla on samaan aikaan nähty jopa koko big five -juomassa, joten todellakin varsin ainutlaatuinen paikka kyseessä!

Ensimmäisen illan Etoshassa päätinkin pyhittää eläinten bongailuun, tosin pienen sivujuonteen tähän tarjosi edellisenä iltana Daralandissa saamani viesti: Swakopmundin hostellissa tapaamani mies pyysi minut treffeille Etoshassa, sillä olisimme siellä seuraavan kerran samaan aikaan. Ja millainen luonnonnäytelmä tarjolla olikaan ensitreffeille! Voin sanoa, että perinteiset elokuvissa käynnit eivät ole tämän jälkeen enää mitään: ison puun alla olevalta puiston penkiltä saattoi lähietäisyydeltä nähdä kuinka auringonlaskiessa horisonintista alkoi tallustelemaan esiin villieläimiä kuin tyhjästä. Antiloopit kävivät paikalla ensin, sakaalit vanavedessään, niiden jälkeen pensaiden takaa alkoi näkymään kirahvien huojuvat kaulat ja kohta vesialtaan ympärillä oli kymmenpäinen kirahvilauma juomassa. Täyspimeyden peittäessä kaiken muun mustan verhonsa sisään valaistua vesiallasta lukuunottamatta, ilmestyi jostakin kirahvien takaa vesialtaan reunalle sarvikuonoperhe, emo ja pieni poikanen, varovaisesti juomaan. Tuntui, että ajantaju katosi kokonaan eläimiä seuratessa ja treffiseuralaisen kanssa kuiskaten jutellessa. Kun kaadoimme jakamaamme muovilasiin loput lämpimästä valkoviinistä, tummanpuhuvaa horisonttia värittivät siellä täällä välkehtivät salamat.

Seuraavana aamuna vilkutin hyvästit treffiseuralaiseni loittonevalle bussille, enkä voinut olla miettimättä, että kohtaavatkohan tiemme vielä tämän reissun aikana Afrikassa – tai jossain muualla. On jotenkin mielenkiintoista ajatella ja yrittää ymmärtää, miten ja mistä syystä kaksi ihmistä sattuvatkaan tapaamaan juuri tietyssä paikassa tietyllä hetkellä.

Viimeisenä iltana Etoshassa suuntasin yksin katsomaan auringonlaskua ja eläinten puuhasteluja vesialtaalle. Ja näin ehkä elämäni kauneimman auringonlaskun, pinkin ja purppuran sävyt olivat kuin suoraan satukirjasta, ja sadulta tuntui myös havaita horisontista lähestyvä elefanttipariskunta. En tiedä, voiko liikuttavampaa näkyä ollakaan? Omiin ajatuksiini uppoutuen seurasin elefanttien rauhallisia liikkeitä, kunnes niiden hahmot olivat hävinneet kokonaan katseen ulottumattomiin. Lopulta palasin haikein ja hieman hämmentynein mielin teltalleni pakkaamaan taas tavarat kasaan matkan jatkumista varten. Mitähän seuraavaksi edessä olisikaan?