Menu
Maailmanympärimatka / Tansania

Postikortti Sansibarin paratiisirannoilta

Terveiset Sansibarilta! Viisi viikkoisen Afrikan overland adventuren jälkeen valkoiset hiekkarannat, turkoosi merivesi ja huojuvat palmupuut kutsuvat. Tämän päivän ajattelinkin pyhittää vain ja ainoastaan rantaelämälle, pieni lepohetki pitkien matkustuspäivien jälkeen tulee kyllä tarpeeseen. Ja kieltämättä pölyisten hiekkateiden ja savannien jälkeen nämä maisemat tuntuvat kyllä todelliselta paratiisilta, vai mitä sanotte?!

Majoitun Sansibarilla Nungwin rannikolla, joka ainakin tähän aikaan vuodesta vaikuttaa olevan varsin rauhallinen paikka. Rannat eivät pullistele turistimassoilla tai rantapojilla, vaan tilalla on leppoisa tunnelma ja omaa tilaa niin halutessaan. Kauniin rantakaistaleen lisäksi paikassa erityistä on sen kylämäisyys pienine rantaravintoloineen, baareineen ja myymälöineen. Aivan alueen tuntumassa on myös paikallisten asuttama kylä, jonne matkalaiset ovat tervetulleita tutustumaan ja ostamaan hedelmien lisäksi vaikkapa paikallista käsityötä matkamuistoksi. Ohi kulkiessa näin ainakin jo jättikokoisia ananaksia, joten ehkäpä ainakin sellaisen voisin rantapäivän päätteeksi käydä hakemassa välipalaksi.

Mutta nyt lopettelen lounashetkeni ja pulahdan takaisin aaltojen vietäväksi tätä superhellettä karkuun! Kuullaan taas!

About Author

Suomen ensimmäinen kaikissa maailman maissa käynyt nainen. Seikkailumatkailija, palkittu matkailuvaikuttaja ja naisten soolomatkailun puolestapuhuja. Kirja Menolippu kaikkialle - yksinmatkaajan käsikirja nyt ulkona!

4 Comments

  • Rva Kepponen
    12.12.2016 at 19:20

    Upeat rantakuvat 🙂

    Reply
    • Anna-Katri
      12.12.2016 at 20:41

      Kyllä tuolla kelpasi rantapäivää viettää 🙂

      Reply
  • Terhi / Muru Mou
    12.12.2016 at 22:18

    Vau, upealta näyttää! Kyllä kelpaisi superhelteet noissa maisemissa etenkin nyt, kun yritän sulatella ulkona jäätyneitä varpaitani villasukilla, viltillä ja juomalla teetä 🙂

    Reply
    • Anna-Katri
      30.1.2017 at 02:06

      Sansibar oli kyllä upea rantakohde, ihan itselläkin tulee näitä kuvia katsellessa kaipuu tuonne lämpöön! Mutta on siinä Suomen talvessakin oma tunnelmansa – vaikkakin taidan itse olla enemmän tällainen paratiisifani. 🙂

      Reply

Leave a Reply