Bolivia – vieläkin korkeammalla Potosissa

Hengästyneet terveiset Potosista, maailman korkeimmalla sijaitsevasta kylästä! Köpöttelin äsken mummoaskeleilla keskustan pikkukatuja muutamat hassut sadat metrit kohti kahvilaa, ja nyt pöytään istahtaessani olo on kuin olisin urheillut flunssaisena tai jotain! Korkealla siis ollaan, peräti 4100 metrissä tällä kertaa, joten ei ihme, että kroppa taas ottaa oman aikansa totutteluun. Olenkin tänään tutustunut kaupunkiin verkkaisesti, ja aina muutaman köpöttelykierroksen jälkeen vetäytynyt hotellihuoneeseen huilimaan.

Potosi on yksi siirtomaa-ajan loisteliaimpia kaivoskaupunkeja, joka on tullut tunnetuksi hopean louhimisesta. Siirtomaa-ajan leima näkyy vuonna 1546 perustetun kaupungin kauniissa rakennuksissa edelleen, mutta ajan mittaan rakennukset ovat päässeet jo rapistumaan, mikä kuitenkin ehkä vain lisää kaupungin sympaattisuutta. Kapeat kadut mutkittelevat ylös ja alas, ja joidenkin katupätkien päästä avautuu huimat näkymät aina horisontissa siintävälle Cerro Rico -vuorenhuipulle asti. Kaupungista löytyy myös muutamia mahtipontisia kirkkoja, joten ei ihme, että UNESCO on nimennyt Potosin suojelulistoilleen.

Aamupäivällä suuntasinkin katsomaan ensimmäisenä San Fransiscon kirkkoa, en niinkään sen sisältämien bolivialaisten taideaarteiden tai katolilaisten perinteiden vuoksi, vaan sen katolta avautuvien näkymien takia. Vaikka portaita katolle ei montaa ollut, tuntui happi loppuvan jo muutaman askeleen jälkeen. Hitaasti, mutta varmasti pääsin kuin pääsinkin tuuliselle katolle, jossa hetken hengitystä tasailtuani pystyin myös nauttimaan näkymistä. Oranssinpunertavien kattojen yläpuolella kohoili muutamia koristeellisia kirkontorneja jylhiä vuoristomaisemia vasten ja kaupungin eri väriset rakennukset loivat kauniin pohjan näkymälle. Pitkään en kuitenkaan jaksanut katolla happea haukkoa, mistä varmasti kertoo myös näissä kuvissa näkyvä vain puolikas hymyni, sillä alas oli pian päästävä hengitystä tasaamaan koka-teekupillisen ääreen. Täytyy kyllä nostaa hattua paikallisille, jotka tässä ilmanalassa asuvat!

Happivajeesta huolimatta Potosi on hurmannut minut rauhallisuudellaan ja ystävällisyydellään. Kaduilla uskaltaa kulkea pimeälläkin kaikessa rauhassa, ja paikalliset tuntuvat La Pazin verrattuna vieraanvaraisemmilta turisteja kohtaan kuin vaikkapa La Pazissa. Eilen sainkin matkaystäväni kanssa kokea tästä palasen kun sattumalta päädyimme illalla La Plaza 10 de Noviembren aukiolle kuuntelemaan bolivialaisen naisartistin Mayer Conzalesin kaunista laulua ja samalla hänen edustajansa kutsuivat meidät illalla paikalliseen baariin katsomaan bändin esitystä. Paikalle päästyämme meille oli varattu pöytä paraatipaikalta ja baarin ystävällinen omistaja piti meistä huolta kuin vanhoista ystävistään. Ilta kuluikin rattoisasti bolivialaista musiikkia kuunnellen, punaviiniä siemaillen ja rennosta tunnelmasta nauttien. Viihdyimme ystäväni kanssa paikalla jopa niin hyvin, että hipsimme takaisin hotellillemme vasta yhden aikoihin. Enpä olisi kuvitellut ennen matkaani, että viettäisin bolivialaisessa pikkukaupungissa yhden hauskimmista illoista – ilman mitään turvattomuuden tunnetta.