Muutaman rantapäivän jälkeen alkoi tuntua siltä, että pieni seikkailu olisi paikallaan. Niinpä päätin lähteä tutustumaan Moorean saaren sisäosiin – tämä saari kun on paljon muutakin kuin vain kauniita hiekkarantoja. Moorean sisämaata hallitsevat jylhät, tulivuorien aikaansaamat maisemat, joille oman leimansa antavat useat vesiputoukset sekä vehreä sademetsä lukuisine trooppisine kasveineen. Kasvaapa usealla vuorenrinteellä myös Moorean tärkein maataloustuote – ananas, jonka hopeanhohtoisia viljelmiä voi nähdä erityisesti Routes des Ananas -reitillä.
Tämä ananasreitti olikin mielessäni kun suuntasin skootterivuokraamoon, mutta harmikseni sain kuulla, että vain pari päivää sitten saarella jyllänneet rankkasateet olivat muuttaneet tien mutavelliksi. Sinne ei siis olisi skootterilla tällä kertaa asiaa. Päätin kuitenkin ottaa menopelin alle ja suunnata ananasreitin sijaan saaren näköalalapaikalle, Belvederelle. En tiedä mitä skootterivuokraajan päässä liikkui, mutta häntä selvästi epäilytti päästää minut skootterin kyytiin tälle kuulema mutkikkaiselle tielle. Hän mainitsi ties kuinka monta kertaa vuokrauksen olevan omalla vastuullani, eli joutuisin kustantamaan itse kaikki mahdolliset vahingot, jos jotain sattuisi. Hän myös kysyi useamman kerran olenko koskaan ajanut skootterilla, mutta vastaukseni 10 vuoden takaisista ajokokemuksista Suomessa ei nähtävästi riittänyt, sillä ennen papereiden allekirjoitusta hän halusi vielä nähdä ajosuoritukseni. Viereisellä pellolla olisi kuulema sopiva paikka, jossa en ainakaan voisi kolhia hänen skootteriaan, vaikka sattuisinkin kaatumaan. Siellä sitten yritin keskellä heinikkoa ajaa kieli keskellä suuta kahdeksikkoa hitaassa vauhdissa, yhä uudelleen ja uudelleen. Onneksi jossakin vaiheessa ajosuoritukseni nähtävästi oli riittävä, kun vuokraaja huitoi minut takaisin.
Kohta olikin vuokrapaperit taskussa, kypärä tiukasti päässä ja näpsäkkä skootteri alla. Lähdin ajelemaan varovaisesti Moorean saaren ympäri kiertävää pääkatua pitkin, jota todellakin voi kutsua varsinaiseksi näköalareitiksi. Pieni tie puikkelehti rehevien palmupuiden katveessa aivan turkoosin merenrannan tuntumassa. Välillä tie kaartoi turkoosin laguunin reunustamaan poukamaan, jota reunustivat toiselta puolelta jyrkät sademetsärinteet. Siellä täällä tien varressa oli bambumajoja ja hedelmäkojuja. Kanat juoksentelivat vapaana pihamailla ja jostakin tienpientareelle kömpi tyytyväisen näköinen lehmä vasikkansa kanssa. Tuntui vapauttavalta päästä näkemään saarta enemmän skootterin kyydistä, vaikkakaan en kovin kovaa uskaltanut ajaa. Ainakin ennätin ihailemaan maisemia jos ei muuta!
Jossakin vaiheessa eteen tuli ehkä tiepätkän ainoa tieviitta, Belvedere. Sinne siis! Tie kapeni kapenemistaan ja kun olin ohittanut yliopiston pihapiirin kuuluisine ananasviljelmineen, alkoi kapea tie nousta yhä ylöspäin. Ja sitä mukaa myös kaarteet alkoivat tiukkenemaan, ja lopulta tie mutkitteli kuin vuoriston serpentiinitie konsanaan. Puristin yhä tiukemmin skootterin kahvoista kiinni, ja pidätin hengitystäni jyrkänteen reunalla ajessani. Kädet täristen ohjasin skootterin mutkaan, joka kerta jännittäen enemmän, että saanko kulkupelin sittenkään käännettyä oikeaoppisesti. Yhdessä mutkassa taidot eivät riittäneetkään, niinpä jouduin hakemaan lisävauhtia eteen sattuneelta levikkeeltä. En edes halunnut ajatella mitä olisikaan käynyt ilman levikettä.
Kun lopulta pääsin näköalapaikalle ja huomasin edessä piskuisen Belvedere-kyltin, parkeerasin skootterin sen viereen sydän pamppaillen. En ollut uskaltanut myöntää itselleni ajaessani ylöspäin, etten ollut pitkiin aikoihin jännittänyt jotakin niin paljon kuin nyt. Laittakaa vaan minut haihäkkiin tai villin hevosen selkään, mutta teinien kulkupeli sai minut näköjään jännittämään kuin todellista extreme-urheilua kokeillessa. Vuosikausien takaiset skootterikokemukseni Suomessa olivat aivan lasten leikkiä tähän mutkapätkään verrattuna – varsinkaan kun ajokilometrejä ei ollut paljoa takana. Vähän huvittikin kuinka huterasti olin jännityksen keskellä skootterillani ajanut, jopa pyöräilijä oli yhdessä mutkassa sitkutellut ohitseni. No nyt onneksi olin turvallisesti täällä, ja saatoin keskittyä maisemien ihailuun. Alaspäin matkanteko sujui onneksi jo rohkeammin, ja varmasti muutaman ajokerran jälkeen olisin taas ollut ennemmän sinut skootterin kyydissä. Seuraavaan kertaan sitten!
No Comments