Marrakech – kun blondi markkinakujille asteli

En haluaisi millään lähteä riadistani ulos. Haluaisin jäädä nauttimaan sen seesteistä rauhallisuutta huokuvasta tunnelmasta kääriytyen viltin alle takkatulen ääreen tunnelmoimaan. Sujauttaisin jalkaani pehmoiset marokkolaistossut ja nauttisin illallisen kaikessa rauhassa riadin pienessä ruokailuhuoneessa sisäpihan puutarhamaisia näkymiä iltavalaistuksessa ihaillen. Siis jos vain voisin. Mutta koska saavuin tänne Marrakechin majapaikkaani niin myöhään suoraan surffikylä Tamraghtista, ei illallistamismahdollisuutta riadissa enää ollut, ja joutuisin suuntaamaan riadin rauhasta Marrakechin vilkkaille kujille illan pimeyteen ravintolaa etsimään. Riadin tunnelman lisäksi haluttomuuteeni liikkua minnekään on toinenkin syy: ennen matkaani Marokkoon minua varoiteltiin tämän tästä Marrakechin sokkeloisista kujista ja erityisesti niillä liikkumisesta vaaleana naisena. Jopa päiväsaikaan se olisi kuulema tukalaa. Mitä ihmettä noilla Medinan kapeilla ostoskujilla olisikaan vastassa? Joutuisinko paikallisten kaupustelijoiden piirittämäksi? Pääsisinkö kulkemaan sinne minne haluan? Ryöstettäisiinkö ja huijattaisiinko minut heti kättelyssä, kun avaan riadin ison ja painavan ulko-oven?

Ensimmäinen ilta uudessa matkakohteessa on aina se jännittävin. Kurkistan riadin paksun puuoven raosta medinan pienelle sivukadulle. Se on täynnä menoa ja meininkiä. Mieslaumat parveilevat kadunkulmilla ja lapset pitävät mölyä kioskin edustalla. Pyöräilijöitä ja kävelijöitä suhaa ohitseni sinne tänne, kunnes aasivankkuri kipittää edestäni tukkien koko kapean kujan muilta kulkijoilta. Torvet tyyttäävät ja pyörien kelloja kilistellään vaativasti. Auringon kajo muuttuu kokoajan heikommaksi kun tuo oranssi möllykkä laskee medinan rakennusten taa häviten lopulta nopealla nykäyksellä kokonaan näköpiiristä. Jostakin kantautuu nenään itämaisten mausteiden eksoottinen tuoksu. Muistan, että minulla on nälkä ja lähden hämärässä suunnistamaan läheiseen ravintolaan, johon sain reittiohjeet riadistani. En tiedä miten minun pitäisi kadulla puikkelehtia, ja tuntuu siltä, että olen kokoajan jonkun kiireisemmän tiellä. Lopulta turvaudun kävelemään vantteran paikallisen mummukan takana, hän ikään kuin suojaa minua muulta liikenteeltä. Onneksi ravintola on aivan kulman takana, eikä minun väsyneenä tarvitse syvemmälle medinan uumeniin suunnistaa.

Illallisen jälkeen askellan varmemman oloisesti takaisin riadiin jo tuttua reittiä. Tai ainakaan en purista laukkuani enää niin kovasti kuin menomatkalla. Huomioin, että paikallisten päät kyllä kääntyvät kohdallani, mutta sen kummempaa huomiota en saa. Edes paikallinen nuorten miesten porukka ei ala huutelemaan perääni, vaan jäävät vain suu auki tuijottamaan. Kiitän asuvalintaani – kokomusta asu maksihameella, löysällä collagepuserolla ja muhkealla huivilla takaa, että vaatetukseni on kuin paikallisilla musliminaisilla. Kun pujahdan takaisin riadin rauhaan, henkäisen helpotuksesta. Samalla jään kuitenkin hämmästelemään, ettei mielikuvani Marrakechin pelottavista kujista ollutkaan ihan totta.

Seuraavina päivinä teen tutustumisretkiä yhä syvemmälle medinan uumeniin. Ensimmäisenä päivänä palkkaan paikallisen oppaan kierrättämään minut kaikissa näkemisen arvoisissa paikoissa, ja kieltämättä oppaalle tuli tarvetta pienillä ja kiemuraisilla kujilla suunnistaessa, etten kääntyisi aivan väärään suuntaan. Kuljen läpi paikallisten markkinakujien, piipahdan pienessä leipäkaupassa, perehdyn medinan rakennushistoriaan, hämmästelen kauniita moskeijoita ja palatseja, poikkean marokkolaista taidetta esittelevässä museossa ja pudistelen päätäni keskusaukion käärmeenlumoajille ja apinoiden ulkoiluttajille.

Mielenkiintoni varastaa kuitenkin Marrakechin sydän eli Souk, joka on juuri sellainen kuin kuvittelin, tai oikeastaan vielä enemmänkin, kun lähtee turistien suosimilta kujanpätkiltä vieläkin syvemmälle: vieri vieressä on paikallista käsityötä ja taidetta myyviä pieniä liikkeitä, joissa pääsee tosissaan harjoittelemaan tinkimistaitojaan, mikäli jotakin haluaa ostaa. Siellä täällä on värikkäitä ja huumaavan tuoksuisia maustekojuja, joiden eteen tekisi mieli pysähtyä arvuuttelemaan mikä mauste onkaan kyseessä.  Vastaan tulee tuoreita yrttejä teetä varten kauppaavia vanhoja puukärryjä työnteleviä myyjiä ja kauppojen edustoilla norkoilee höyryävällä minttuteellä ostajia kauppaan houkuttelevia sisäänheittäjiä. Kapeat kujat pursuilevat itämaista eksotiikkaa ja tunnelmaa, josta ei saa tarpeekseen. Melkein saattaa kuvitella, että kohta vastaan leijailisi lentävä matto turbaanipäisine prinsseineen, kun koskaan ei osaa arvata, mitä seuraava kujanpätkä tuo tullessaan. Illan pimetessä vilinä kujilla vain yltyy, vaikka Soukin kaupat sulkeutuvat.

Ensimmäisen päivän jälkeen minua ei enää jännitä liikkua ulkona edes pimeällä. Vaikuttaa siltä, että jostakin kumman syystä, minut jätetään jälleen rauhaan – aivan kuin aikoinaan Egyptissäkin. Tuntuu siltä, että mielikuvani agressiivisista kaupustelijoista ja naisia hännystelevistä paikallisista miehistä olivat ylimitoitettuja. Toki tiedostin etukäteen muutamat selkeät huijausyritykset, joita pikkupojat turisteille yrittävät Marrakechissä tehdä (mm. valehdella, että kadunpätkä on suljettu ja tarjoutua viattomina avustamaan turisti majapaikkaan sekä lopuksi uhkailemalla kinuamaan poskettoman summan rahaa). Yksi tällainen napero tielleni osui, mutta hän jäi huutelemaan tyhjille seinille varoituksiaan umpikujasta, kun askelsin päättäväisesti helmat hulmuten eteenpäin. Ja pah, mikään umpikuja se ei ollut, sen tiesi Marrakechin pienimmätkin sokkelot tunteva karttaohjelma Maps.me, jota riadini työntekijä suositteli.

Eikä edes sekään välikohtaus horjuttanut positiivista mielikuvaani Marrakechistä. Viimeisenä iltana suuntasin Djemaa el-Fna -aukion vilinään ja löysin sen reunamilta viihtyisän ravintolan, jonka kattoterassilla nautin ehkä matkani parhaan tangine-aterian. Pimeässä yössä tähdet välkkyivät aukion yläpuolella ja jostakin esiin lymyili hassun mallinen kuu valoa tuomaan samalla kun kumosin viimeisen lasillisen jo viilentynyttä marokkolaista minttuteetä. Ehkä olisi pitänyt ostaa soukista oma hopeinen teekannu vielä ennen kotiin lähtöä.