Slovenia – Bled-järven taikaa etsimässä

Yhteistyössä: Slovenia Tourist Board & Luxury Slovenia Team

Pala postikorttimaisemaa

Kymmenen vuotta sitten Sloveniassa ensimmäistä kertaa ollessani kauniista maasta minuun suurimman vaikutuksen teki Bled-järvi. Tuo Juliaanisten Alppien ja Karavanke-vuoriston juurella nököttävä pieni järvi, jonka idyllisten maisemien äärellä ei heti tiennyt mihin suuntaan katsoa. Pienen järven ympäristössä lipui hiljakseen eteenpäin puisia markiisikattoisia soutuveneitä kuljettaen vierailijoita järven keskellä olevalle saarelle. Saarella nökötti hieman vaatimattoman näköinen, 1600-luvulta peräisin oleva barokkikirkko, joka kuitenkin huomautteli olemassa olostaan tämän tästä kellojensa kuminalla. Lumihuippuisten Alppivuorien edustalla kohoavalla korkealla kallionkielekkeellä paikallaan järkkymättä seisoi jykevä Bledin linna, joka alhaalta katsottuna näytti lähes epätodelliselta paikalta hurjasta sijainnistaan johtuen. Siellä täällä järven reunamilla oli sympaattisen näköisiä pieniä kyläkeskittymiä kirkontorneineen ja alppimaisine rakennuksineen, joiden takaa alkoivat kumpuilevat vehreät metsämaisemat ja rosoreunaiset vuortenrinteet. Mutta kaiken keskiössä maisemassa oli kuitenkin Bled-järvi, joka tuolloin 10 vuotta sitten kirkkaassa keskikesän auringonvalossa kimmelsi turkoosin eri sävyissä ja sen tyyntä pintaa rikkoivat vain soutuveneiden nostattamat pienet aaltorenkaat.

Tällä Slovenian reissulla odotinkin varmasti eniten pääsyä takaisin Bled-järven maisemiin ja taisin sitä jo pariinkin kertaan hehkuttaa soolomatkakaverilleni Veeralle. Kun vihdoin viimeisenä matkapäivänä automme kaartoi parkkiin järven reunalle, ponkaisin innoissani varaamaan puuveneestä parasta paikkaa näkymien ihailuun. Ensiminuuttien huokailun ja pakollisten turistikuvien räpsimisen jälkeen laiskanoloinen venekuski sai paattinsa lopulta liikkeelle vain palatakseen kohta takaisin hakemaan paria unohtamaansa matkustajaa. Siinä välissä ehdin nähdä vilauksen lumihuippuisista vuorista, mutta pakko myöntää – katseeni kiinnittyi hetken päästä niiden juurella olevan Bledin kylän harmaisiin, uudennäköisiin rakennuskomplekseihin. Tasaisin vedoin etenimme kohti kirkkosaarta, mutta matkalla huomasin, että nyt puolipilvisellä säällä järvi ei ollutkaan enää niin turkoosi kuin muistin ja sen pinta hyökyili epäsiististi sinne tänne pikkuaallokossa. Talven jäljiltä puut olivat vielä lehdettömiä tehden maisemasta ehkä hieman surullisenkin näköisen. Ja suru meinasi tulla itselleni puseroon siinä vaiheessa, kun huomasin Bledin linnan kukkulalta ylväästi ylitse muiden kohoavan linnan tornien sijaan oranssin nostokurjen.

Mikä idyllin rikkoisi

Kirkkosaarelle päästessäni ehdin hetken ihastelemaan verkkaisesti venelaiturin ohi uivaa uteliaan, mutta silti niin ylvään näköistä joutsensa. Venekuskit ottivat veneidensä takapenkillä rennompaa asentoa, ja auringon luoma vastavalo toi pehmeät pastellisävyt esiin järvimaisemasta. Linnut lauloivat ja jo hetken ajattelin saaneeni taas kiinni siitä 10 vuoden takaisesta Bledjärven idyllistä. Aurinko lämmitteli ihanasti paljaita käsivarsiani kun kiipesin vanhoja kiviportaita pitkin kirkon edustan aukealle. Kuljeksin sinne tänne kurkkien paljaiden puunoksien välistä linnalle avautuvia maisemia, mutta tämän tästä säpsähdin kirkon kellojen ehkä hieman vaativalta kuulostavaan kuminaan, johon ei tuntunut tulevan taukoa ollenkaan. Sainkin kuulla, että turistit saavat soittaa kirkonkelloa mielin määrin ja kellojen soiton ohessa saattoi esittää toiveensa korkeammille voimille. Joten ei ihme, että kellon naruun nykijöitä riitti jonoksi asti.

Lopulta päätin palata takaisin venelaiturille maisemia ihastelemaan ja vain leppoisasta alkavasta kesästä kuiskuttelevasta säästä nauttimaan. Laiturille päästessäni meinasin kuitenkin heti kättelyssä jäädä kirkaimellisesti kiinalaisturistien lauman jalkoihin, kun he pomppivat veneestä ulos tiivissä jonomuodostelmassa. He lauloivat, taputtivat, huusivat. Nuoret miehet kaappasivat naisiaan reppuselkään ja lähtivät kannustusmölyn säestäminä ryntäämään kirkolle johtavia 99 porrasta ylöspäin. Pelkäsin jo hetken jonkun taittavan vielä niskansa tuossa kaaottisessa urheilulajissa. Poissa oli järven idyllinen tunnelma ja kirkon läheisyyden hartaus, tilalla oli jonkinlainen turistikaaos. Kirkon portaiden kaiteen toisella puolella sorsaemo kyhjötti rakentamassaan pesässään yhtä epäluuloisen näköisenä kuin minä. Epäilin sorsan suunnittelevan mielessään muuttoa, sillä kesän turistisesonkihan pitäisi olla vasta alkamassa.

Viimeinen vilkaisu Alppi-maisemiin

Saarelta takaisin rannalle veneillessä tunsin itseni ahdistuneeksi. Minua ärsytti kaikki ympärillä oleva melu, olin harmissani omista ennakko-odotuksistani. Olin pettynyt, en ehkä niinkään Bled-järven taian häviämiseen vaan itseeni, siihen että lukuisista matkoistani huolimatta olin tällä kertaa sortunut romantisoimaan etukäteen jonkin paikan. Tällöinhän odotukset eivät tuskin koskaan kohtaa todellisuuden kanssa, varsinkaan suositussa turistipaikassa, josta on itse hakemassa seesteisyyttä ja luonnonrauhaa.

Vielä ennen lentokentälle suuntaamista meidät kiidätettiin järven toisella puolella olevalle näköalapaikalle, ja täytyy myöntää, että tuolloin olin jo niin skeptinen, että ajattelin jääväni vain autoon murjottamaan. Mutta onneksi nousin ulos, sillä tuolla pienellä järvenrannan ruohotasanteella ei ollut kuin muutama hassu ihminen kaikessa hiljaisuudessa maisemista nauttimassa. Ja ne maisemat olivat vertaansa vailla, se oli juuri se näkymä, mikä mieleeni oli piirtynyt tuolloin 10 vuotta sitten, se oli Bled-järveä parhaimmillaan. Auringossa kimmeltelevä järvi, sen keskellä kohoava tunnelmallisen näköinen pikkusaari ja lumihuippuisten vuorten edessä nököttävä linnajärkäle. Minuutti minuutilta tunsin järven taian palaavan – ei ehkä niin vakuuttavasti ja pysyvästi kuin tuolloin 10 vuotta sitten, mutta kuitenkin. Aloin miettimään, että jos tulen tänne vielä takaisin, haluan kiertää järven ympärillä kulkevilla patikointipoluilla omassa rauhassa välillä pysähdellen sorsapariskuntia syöttämään jalkojen lepuuttamisen  ja maisemien ihailun lomassa.