Kaupallinen yhteistyö: Merck Oy
Sanotaan se nyt ääneen. Kuinka moni meistä kolmekymppisistä sinkkunaisista on tuntenut paineita kumppanin löytämiseen – ei pelkästään siitä syystä, että poikaystävä olisi ihan kiva, vaan että biologinen kello tikittää? Mitä enemmän vuosia mittariin tuon kolmenkympin rajapyykin jälkeen tulee, sitä enemmän ajatus saattaa takaraivossa jyskyttää. Toisaalta me itsenäiset sinkkunaiset käytämme paljon aikaa menestyvän elämän rakentamiseen ja maailman näkemiseen, jolloin sen oikean löytäminen, saati sitten jälkikasvun hankinta, on omassa mielessä perusteltua tuupata jonnekin tulevaisuuteen. Sitten kun, sitten jos, jos ja kun…
Itse en ole koskaan potenut vauvakuumetta, vaan päinvastoin pienet lapset ovat vähän jopa ällöttäneet minua, varsinkin jos olen yrittänyt kuvitella niitä omaan elämääni. Kun tämän lisäksi sydämeni sykkii edelleen mieluummin villeille erikoisempia matkakohteita koluaville seikkailijamiehille kuin perinteisille farmariautoa arvostaville kotimies-pankkiireille, on aika mahdoton yhtälö valmis. Lasten hankinta ei ole käynyt pienessä mielessänikään oikeastaan millään tasolla. Ehkä se ei vain ole minun juttu, ehkä minut on luotu vapaaksi sieluksi maailmaa kiertämään. Tai näin olen ainakin itselleni asiaa perustellut sinkkuelämän ja soolomatkojen pyörteissä. Olen myös halunnut uskotella itselleni, että ehkä sitten kun sen oikean tapaan, ratkeaa asia kuin itsestään. Tosin tuohon samaan haavekuvitelmaan on kuulunut sen komean partamiehen kanssa lisääntymisen lisäksi oma surffibungalow jostakin kaukaiselta paratiisirannalta ja oman digibisneksen pyörittäminen sieltä käsin, joten ehkä ei sitten kuitenkaan se kaikista varmin elämänpolku…
Tänä vuonna jouduin kuitenkin heräämään sooloseikkailijattaren matkaunelmista tosielämän reaaliteetteihin ja oikeasti kohtaamaan tämän elämää suuremman kysymyksen – haluanko lapsia vai en?
Tuon keskustelun jälkeen havahduin siihen tosiasiaan, että minulla ei oikeasti ole loputtomiin aikaa aihetta skipata jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Fakta, jonka toki olen tiennyt, mutta jolle en sitten kuitenkaan ole laittanut mitään painoarvoa, on se, että kolmenkympin jälkeen todennäköisyys lapsen saamiseen alkaa radikaalisti pienentyä ja mitä lähemmäs neljääkymppiä tulen, sitä epätodennäköisemmäksi homma käy. Puhumattakaan siitä, että meidän naisten yksilölliset erot voivat siirtää tätä hedelmällistä aikaikkunaa suuntaan jos toiseen. Näillä tieteellisillä faktoilla päätöksenteon pitäisi olla helppoa, jos lapsia oikeasti haluaa, mutta entä jos ei edelleenkään tiedä, vaikka kohta mittarissa on 36 vuotta? Entä jos edelleenkin puntaroi kahden vaiheilla kumpaan kastiin kuuluu – niihin, jotka haluavat lapsen vai niihin, jotka ovat päättäneet olla ilman. Ja sitten on vielä se kolmas ryhmä – ne, jotka haluaisivat lapsen, mutta eivät pysty sitä saamaan.
Päätimmekin tarttua Veera Biancan kanssa tähän haastavaan aiheeseen ja pohtia uusimmassa Jetlagissa podcast-jaksossa “Hedelmällisyysherätyksiä ja vapautta valita” päälle kolmekymppisen sinkkunaisen elämää ja siihen liittyvää vaiettuakin asiaa hedelmällisyydestä. Onko lapsen hankinta meille reissunaisille totaalinen vapauden riisto vai voisiko itsenäinen soolomatkailijatar hankkia lapsen vaikka yksin? Entä mitä ajatuksia meillä herää omasta hedelmällisestä aikaikkunasta – joko on tosi kyseessä vai vieläkö on aikaa kumppanin etsimiseen?
Ennen jakson nauhoitusta pääsimme keskustelemaan dosentti ja lisääntymislääketieteen erikoislääkäri Terhi Piltosen kanssa naisten hedelmällisyyden tosiasioista. Tuo keskustelu oli silmiä avaava, varsinkin kun hän vastasi kysymykseeni siitä, mitä 35 vuotiaan sinkkunaisen pitäisi lapsiasialle tehdä, jos ei vieläkään tiedä mitä haluaa. Toki omaa hedelmällisyyttä voi käydä testauttamassa ja sitä kautta arvioimassa omaa hedelmällistä aikaikkunaa, mutta tosiasiassa paras ensimmäinen keino asian selvittämiseksi on vain tehdä sitä itseään luonnollisin menetelmin. Niin, ja varmastikin sitä ennen tehdä itsenäisenä vahvana naisena se oman elämän suuri päätös – haluaako lapsia vai ei.
