Menu
Elämänmuutos / Maailmanympärimatka

Matka, joka muutti elämäni

Tasan neljä vuotta sitten tänä päivänä, 1.10.2016 lähdin kymmenen kuukauden pituiselle maailmanympärimatkalleni. Tuolle unelmieni matkalle, josta olin niin kovasti haaveillut ja sen eteen ponnistellut. Kun tuona päivänä suuntasin Helsinki-Vantaan lentokentälle jännityksen ja riemun sekaisin tuntein, vähänpä tiesin siitä mitä kaikkea tuolla reissulla tulisin edessä olemaankaan. Ja vielä vähemmän tiesin tai osasin edes aavistaa kuinka syvän jäljen tuo reissu jättäisi minuun.

Ne, jotka eivät ole kokeneet isoa irtiottoa ja pitkää reissua, ovat saattaneet tuhahdella minulle tai selän takana puhua, että mitä se vieläkin siitä menneestä matkastaan jauhaa. Niin, palaan tähän reissuun aina ajatuksissani ja puheissani yhä uudelleen. En pelkästään niihin kaikkiin huikeisiin reissumuistoihin, joita pääsin tuon matkan aikana kokemaan, vaan myös siihen syvälliseen puoleen – siihen kuinka maailmanympärimatka muutti minua, ajatusmaailmaani ja sitä kautta myös elämäni suuntaa.

Ensinnäkin jo maailmanympärimatkalle valmistautuminen laittoi minut katsomaan elämääni uusin silmin. Reissun suunnittelu ja siitä haaveilu oli toki kivaa puuhaa, mutta jotta sain säästettyä kasaan reissubudjetin vaatiman viisinumeroisen summan, jouduin todellakin ponnistelemaan sen eteen, etten lipsahtanut takaisin tuhlaajatytön moodiin vaan euro eurolta kerrytin reissukassaani lopulta 50 000 €.

Rahapuolen kuntoon laittamisen lisäksi pitkälle irtiotolle lähtiessä to do -lista sen kuin kasvoi ja kasvoi, mitä lähemmäksi lähtöpäivä tuli. Toki reissun suunnittelu matkareitteineen vei aikaa, mutta sen rinnalla oma arki Suomessa tuli laittaa pakettiin ja huolehtia kaikista muistakin reissuun liittyvistä käytännönjärjestelyistä. Siinä kaiken keskellä varsinkin viimeisinä kuukausina sitä todellakin alkoi kyseenalaistamaan koko homman järkevyyden, ja keskellä yötäkin saatoin herätä pohtimaan sitä, että oliko tässä kaikessa nyt mitään järkeä, mitä ihmettä olin oikein tekemässä.

Mutta ne ajatukset hälvenivät mielestä jo ensimmäisenä matkapäivänä – voi taivas sitä vapauden ja riemun tunnetta, kun ensimmäisellä lennolla Suomesta Etelä-Afrikkaan tajusi, että on vihdoinkin vapaa ja valmis menemään minne haluaa, ja että edessä olisi todellakin 10 kuukautta reissuelämää. Siihen tunteeseen olisi voinut melkein pakahtua ja sen voimasta kiljua ja hyppiä tasajalkaa huutaen maailmalle sitä, kuinka onnellinen onkaan.

Ja tuo 10 kuukautta reissuelämää. Se oli elämäni parasta aikaa. Sen kaiken vapauden tunteen rinnalla pääsin näkemään maailman upeimpia paikkoja, niitä kohteita, joita olin aiemmin tuijotellut tv:n ja tietokoneen ruudulta harmitellen, että miten ikinä uskaltaisin tuollaisiin paikkoihin yksin matkustaa. Löysin itseni mm. Madagaskarin karstikallioilta, Namibian aavikolta, Bolivian suolaylängöiltä, Etelämantereen jään reunalta, Pääsiäissaaren patsasrivistön edestä, Moorean paratiisisaarelta, Australian suurkaupungeista, Papua-Uuden-Guinean sademetsistä ja Balin surffiaalloilta. Ja kaikista niistä kymmenistä muista paikoista, jotka piirsivät muiston sydämeeni (ja onneksi tallentuivat matkan varrella myös tänne blogiini).

Mutta kaikkien niiden upeiden reissukohteiden rinnalla reissu oli ennen kaikkea matka itseeni. Näin jälkikäteen katsottuna vasta ymmärrän kuinka iso kokemus tuo reissu itselleni olikaan, sillä matkalla olo, kun on poissa kaikesta tutusta, turvallisesta ja totutusta, joutuu itsensä kohtaamaan aivan uudella tavalla kun sitä oman elämän kuplaa ei enää ympärillä suojana olekaan. Sitä alkaa näkemään itsensä ihan uudella tavalla, uudessa valossa. Tuo matka oli isossa mittakaavassa erityisesti itseni voittamista – omien asenteideni kyseenalaistamista, ajatuksieni haastamista, pelkojeni kohtaamista, itseeni tutustumista.

Uutta sisältöä ja näkökulmia tarjosivat niiden häkellyttävien reissukokemuksien rinnalla myös kaikki ne ihmiset, joihin tutustuin reissun varrella. Olivatpa he sitten kanssareissaajia lyhyemmällä matkalla tai pidemmällä irtiotolla, tai sitten paikallisia, jotka kutsuivat minut kotiinsa tai tutustuttivat kotimaahansa, oli noissa jokaisessa kohtaamisessa itselleni jonkinlainen syvempi merkitys. Opin armollisuutta, hyväksyväisyyttä, asioiden eri puolien näkemistä, välittämistä. Uskallusta rakastua uudelleen. Osa näistä ihmisistä kulki matkassa mukana pidempään, osalla oli vaikutus elämääni vain hetkisen, ja osa on edelleenkin ystävinä elämässäni.

Mutta kun matka alkoi lähetä loppuaan, huomasin itsessäni levottomuutta. Ahdistusta kotiin paluusta ja vanhan elämäni kohtaamisesta. Jotkut pidemmän irtioton tehneet olivat minulle sanoneet, että olivat loppua kohden alkaneet ikävöimään asioita Suomesta sekä elämäänsä, jonka Suomeen jättivät. Mutta minulla päällimmäisenä oli tunne, etten halua vielä palata takaisin. En ollut vielä valmis. Jokin sisäinen matka oli vielä käynnissä ja ajatus kotiinpaluusta pelotti. Luiskahtaisinko takaisin vanhaan elämääni, johon en ollut tyytyväinen, alkaisinko nähdä itsestäni niitä piirteitä, joita en enää arvostanut? Matkan jatkaminen olisi tuntunut parhaimmalta vaihtoehdolta itselleni, mutta kotiin oli velvollisuuksien vuoksi palattava. Paluulennolla Thaimaasta Suomeen mieleeni nousi yhä uudelleen ajatus, että vaikka tämä reissu oli tässä, ehkä pääsisin vielä joskus kokemaan vastaavan uudelleen.

Kotiin palattuani tuntui siltä, ettei mikään olisi muuttunut. Etten olisi ollut poissa ollenkaan. Kaikki oli jotenkin turhan samanlaista, harmaata, tasaista, mitään sanomatonta. Matka oli ehkä vain jotain ihanaa unta, johon olin arkeani paennut. Suljin matkan mielestäni ja keskityin selviytymään arkielämässä. Pian luiskahdin takaisin samaan ylisuorittamisen moodiin arjessani, minulla ei enää tuntunut olevan aikaa mihinkään, ja aloin olla ärtynyt itseeni ja muihin. Maailmanympärimatkan jälkeen pienetkin reissut tuntuivat henkireiältä, niillä koin taas olevani elossa ja oma itseni. Aivan kuin jokin toinen henkilö suoritti puolestani arkea.

Jos ennen maailmanympärimatkaa en nähnyt kunnolla elämästäni niitä asioita, joita halusin muuttaa, laittoi tuo reissu ja erityisesti kotiinpaluu näkemään ne kaikki aivan uudessa valossa. Jokin sisälläni oli reissussa ollessa muuttunut niin pysyvästi, ettei se jättänyt minua rauhaan vaikka kuinka yritin työntää ajatukset sivuun. Jossakin vaiheessa en enää pystynyt katsomaan elämääni läpi sormien vaan oli aika alkaa järjestelemään sitä uudelleen. Laitoin vaihtoon asunnon, työn ja poikaystävän ennen kuin hyppäsin palkkatyöläisen velvollisuuksista yksityisyrittäjän mahdollisuuksiin. Ja tiedättekö mikä ajatus yrittäjäelämän aloittamiseen eniten kannusti? Vapaus. Vapaus tehdä merkityksellisempää työtä, mutta myös vapaus tehdä töitä mistäpäin maailmaa tahansa.

Ja tuo ajatus vapaammasta elämästä syntyi jo maailmanympärimatkani aikana, mutta sen rakentamiseen tarvittiin reissun jälkeen useampi vuosi ajatusten järjestelyä ja omien unelmien uudelleen hahmottamista. Yritystä ja erehdystä. Iloa ja itkua. Kaiken kyseenalaistamista yhä uudelleen. Ja sillä tiellä olen edelleen, sillä tunnen, että vielä en ole valmis siihen johonkin mitä olen ajatuksissani työstänyt. Vaikka yrittäjyys on nytkähtänyt hyvin eteenpäin, on sisäinen prosessini vielä käynnissä. Ja sille haluan antaa yhä enemmän tilaa elämässäni – sille matkalle itseeni, minkä maailmanympärimatka sisälläni aloitti.

About Author

Seikkailumatkailija, naissoolomatkailun pioneeri ja yrittäjä Helsingistä. Reissaa maailman upeimpien reissukohteiden rinnalla tuntemattomissa paikoissa, joita ei valtamediassa näe. Tähän mennessä käytynä yli 130 maata ja tavoitteena vierailla niissä kaikissa. Haluaa samalla haastaa ennakkoluuloja ja rohkaista ottamaan askel oman mukavuusalueen ulkopuolelle.

2 Comments

  • Jenni / Unelmatrippi
    2.10.2020 at 08:40

    Tässä tekstissä oli paljon samaistumispintaa. Oma 8 kuukauden reissu maailman ympäri päättyi 5 vuotta sitten, ja matka oli minullekin jonkinlainen käännekohta. Siitä vapauden tunteesta oli vaikea laskea irti ja palata puuduttavaan oravanpyörään. Koti-ikävää ei ollut missään vaiheessa ja olisin ilomielin jatkanut reissua, kenties loputtomiin. Ehkä vielä joskus jatkankin.

    Reply
  • Minä en ole kokenut noin pitkää reissua ja nykyiseen tilanteeseen se istuisi varsin huonosti. Tavallaan kuitenkin sellaisesta aika-ajoin tulee haaveiltua ja saapa nähdä tuleeko se joskus toteutumaan. Olen kuitenkin sitä mieltä, että tuollaisesta itselle erittäin tärkeästä ja käänteentekevästä matkasta onkin hyvä kirjoittaa. Ja ihan uskomatonhan tuo sinun reissusi olikin, se ainoastaan ollut pitkä, vaan aidosti pääsit toteuttamaan suurimmat reissuhaaveesi!
    Yrittäjyydestä ajattelen kyllä varsin eri tavalla. Omissa ajatuksissani yrittäjyys ei ole vapautta. Tai tavallaan on, mutta se vapaus johtaa hyvin nopeasti siihen, että tulee oltua aina töissä eikä oikeasti vapaa. Voi olla, että tuokin tosin on omasta luonteesta kiinni ja asiat pystyy järjestämään haluamallaan tavalla, mutta itse näen, että palkkatöissä ollessaan on itse asiassa helpompaa olla vapaalla.

    Reply

Leave a Reply