Kambodza – Angkorin temppelit ja niiden lumo

Hyppään majapaikkani pihalla minua odottavan tuktukin kyytiin ja pyyhkäisen hikeä otsalta. Vaikka aamu ei ole edes vielä valjennut, on kuumuus Siem Reapissa läkähdyttävä. Täällä Pohjois-Cambodzan sademetsissä on juuri monsuunikausi tuloillaan mikä tarkoittaa lähes sietämättömän kuumankosteaa ilmaa – mutta myös suurimpien turistilaumojen katoamista. Itse Siem Reap ei turisteja vedä puoleensa vaan sen kyljessä oleva Angkorin temppelialue, joka on minutkin houkutellut paikalle. Tuktuk säksättää eteenpäin pomppuisella hiekkatiellä ja sen pyörät heittävät päälleni kasan mutaa vesilammikkoa ylittäessä. Viiden aikoihin aamulla pimeys peittää vielä allensa lähikylän maisemat, mutta pian aamunkajo alkaa tarjoamaan silmille nähtävää. Ensin erotan maisemasta metsien keskelle kaivetun jättimäisen vallihaudan, ja seuraavassa hetkessä tummaa taivasta vasten erottuvat kuuluisan Angkor Watin temppelin jylhät piirteet. Kylmät väreet kulkevat selkärankaa pitkin, kun katselen tätä mykistävää näkyä.

Angkor Watin mystinen temppeli

Cambodzan pohjoisosissa sademetsän keskellä sijaitseva mystinen Angkorin temppelialue on kokonaisuudessaan todellinen maailmanihme: 400 neliökilometrin alueelta voi löytää yli tuhat entisaikojen temppeleiden raunioita. Kuuluisin niistä on kuitenkin Angkor Wat, jonka sanotaan olevan suurin ihmisen koskaan rakentama uskonnollinen monumentti. Hiippailen aamun pimeydessä sillan yli lähemmäs temppelin suojamuurien suuaukkoa ja katoan niiden sisään. Kohta pujahdan ulos sisäpihalle ja pysähdyn temppelin edessä olevan vesialueen viereen odottamaan auringonnousua. Taustalla kohoaa Angkor Watin tunnistettava silhuetti – tummanpuhuvat lootuskukkien muotoon rakennetut suipot tornit. Näky on mystinen, pysäyttäväkin. Ajatukseni harhailevat sinne tänne pyöritellen mielessäni paikan historiaa ja miettiessäni sen uskonnollista merkitystä. Kohta kuitenkin herään ajatuksistani kiinalaisen turistin tökätessä minua takapuoleen jättikokoisella kameran zuumi-putkella.

Aika lähteä liikkeelle, sillä auringonnousu näyttää jäävän pilviverhon taakse. Suuntaan sisälle temppelin kätköihin ja vaellan edes takaisin sen kivikäytävillä kurkistellen ikkunoista ja oviaukoista uteliaana yhä uudelleen ja uudelleen. Jossakin vilahtaa munkin oranssikaapu ja lähden seuraamaan häntä. Päädyn ison buddha-patsaan juurelle, jonka alttarille munkit ovat  tuoneet kukkia ja sytyttäneet suitsukkeita. Vetäydyin takaisin kivipilareiden suojiin, en halua häiritä heidän rauhaansa. Kiertelen ympäri temppelialuetta ihmetellen siinä piilevää jonkinlaista taianomaistan tunnelmaa. Vaikka olen käytävällä yksin, tuntuu että jokin suurempi voima on läsnä. Täällä olisi helppo päästää mielikuvitus laukkaamaan, mutta en anna sen ottaa valtaa rakennelmien yksityiskohtien huomioimiselta. Kohta kuitenkin huomaan päätyvän ihmettelemään ihmisten vähyyttä paikan päällä. Saan kierrellä tässä kuuluisassa Unescon maailmanperintökohteessa kaikessa rauhassa, ja ikkunasta ulos kurkatessani ymmärrän miksi: kaikki turistit ovat kerääntyneet vesilammikon ympärille odottamaan auringonnousua, ja tästä syystä vain muutama muu ihminen on lisäkseni tajunnut siirtyä temppelin sisälle. Kun lopulta suuntaan temppelistä ulos, alkavat turistimassat rynniä sisään selfiekeppeineen. Aika siirtyä seuraavalle temppelille!

Oman elämän Lara Croft

Kahden päivän aikana ehdin kiertää useassa kohteessa Angkorin temppelialueella, ja voi taivas kuinka valtava alue kyseessä onkaan! Huomaan kuitenkin viipyvän Angkor Watin temppelin lisäksi kahdessa kohteessa pidempään kuin muissa: Angkor Thomin alueella sekä Ta Prohmin temppelialuella. Näissä molemmissa olikin juuri sitä reissaajan Indiana Jones -tunnelmaa, mitä Angkorilta ehkä eniten odotin. Angkor Thomin muurien ympäröivä kuninkaalinen entisaikojen kaupunki on mykistävä rakennustaiteellaan: kaupungin sisältä löytyvästä Bayonin temppelissa ei olla koristeissa säästelty, mikä tosin selviää vasta lähitarkastelussa – kauempaa temppeli näyttää erikoiselta, lähes jo rapistuneelta kivikasalta, mutta hetken päästä sen torneista voi erottaa salaperäisiä kasvoja. Kun menee lähemmäksi, voi melkein tuntea kasvojen hymyilevän ohikulkijalle kuin salaisuuttaan peitellen.

Ta Prohmin temppelialue taas on aivan erilainen: lähes jo rapistuneista temppeileistä vallan ovat ottaneet elävät puut, joiden jättikokoiset juuret luikertelevat käärmeen tavoin rakennusten seinämillä ja jopa niiden läpi. Luonnon voima on saanut useat rakennukset sortumaan, ja vaikka niitä yritetäänkin kunnostaa, ei paikan päällä ole epäilystä siitä kuka täällä määrää. Ehkä juuri siitä syystä Ta Prohmin temppelialue vaikuttaa lähes epätodelliselta, joltakin entisaikojen satujen maailmalta, jossa satujen hahmot voisivat minä hetkenä hyvänsä taas lähteä eloon. Ei ihme, että täällä on kuvattu niin Indiana Jones kuin Thomb Rider -leffoja. Pienen hetken kuvittelenkin olevani oman elämäni Lara Croft, kun koskettelen massiivisen puun runkoa. Ympärillä ei näy ristinsielua, ja sademetsästä kantautuu vain epämääräisiä lintujen ääniä. Hetken hiljaisuuden jälkeen jostakin raunioiden uumenista kilahtaa buddhan heleä kello kuin kutsuna jatkaa tutkimusmatkaa yhä eteenpäin.