Argentiina – Jouluratsastus cowboyden tyyliin

Jouluaatto ulkomailla on aina vähän erilainen kuin se perinteinen Suomessa. Mutta on siinä silti jotain tuttua taikaa, vaikka puitteet eivät joulua suuremmin toitottaisi. Ehkä se on se oma sisältäpäin kumpuava fiilis, joka tekee sen joulun, vietti sitä sitten missäpäin maailmaa tahansa, tuttujen tai tuntemattomien ihmisten kanssa.

Tänä vuonna jouluaaton ohjelmassani oli ratsastusretki Argentiinassa, mikä sinänsä sopii täydellisesti omaan jouluohjelmaani, sillä nuorempana, kun minulla vielä oli oma heppa, tuli jouluaaton ratsastuksella aina käytyä. Välillä paukkupakkasissa verhoutuen useampaan vaatekertaan! Nyt kuitenkin jouluratsastukselle suunnattiin keskellä hellepäivää, mutta onneksi maaseutumaisemissa pääsi välillä puiden varjostamille poluille auringolta suojaan. Enkä muuten edes tiedä olisiko parempaa kokemusta voinut ollakaan, sillä Argentiinan pohjoisosissa sijaitsevan Saltan maaseutu tarjosi todellista cowboy-elämää! Kinusin itselleni villeimmän mahdollisen hevosen, ja vähän aikaa paikalliset cauhchot pyörittelivät baskeripäitään, ennen kuin antoivat machoilulleen periksi, ja ohjasivat minut valkoisen kipakan hevosen luokse. Samantien polle alkoikin jo steppaamaan kuumeisesti maastopolulle pääsyä, ja koko matkan ajan se halusi pitää johtopaikkaa – mikä sopi minulle! Ja olipa ihana päästä pitkästä aikaa hevosen selkään, jota ei tarvitse kahta kertaa käskeä menemään, joka omasta vapaasta tahdostaan haluaa juosta ja kovaa. Olin yhtä hymyä koko ratsastusretken ajan, ja varmasti onnellisemmillani juuri tuolloin, hevosen selässä, jollakin tapaa villinä ja vapaana. Jostakin selkärangasta ne kaikki ratsastusjutut vain muistuivat mieleen, eikä haitannut hyrja vauhti, ojien yli hyppimiset, pollen sivuloikat milloin veden ääntä tai muuta erikoista säikähtäessään – päinvastoin, se kaikki tuntui jotenkin niin tutulta omista ratsastusajoistani. Oi, välillä niin kaipaan noita aikoja!

Ratsastusretken päätteeksi hevoset päästettiin laitumille viettämään omaa joululomaansa, ja meidät innokkaat ratsastajat ohjattiin ranchilla pitkän pöydän ääreen nauttimaan jouluaaton lounasta. Ja huh, mikä herkutteluhetki siitä muodostuikaan! Perhetilalla kun oltiin, vastasi jokainen perheenjäsen jostakin osuudesta joulupöydän tarjoiluissa: yksi paistoi hartaudella suussasulavia pihvejä, toinen kiikutti pöytään salaattikuppia jos toista, ja yhden vastuulla oli pitää huolta, ettei perhetilan viini loppunut pöydistä. Ja toki perheenjäsenet nauttivat yhdessä meidän matkalaisten kanssa pöydän notkuvista antimista. Enkä kyllä muista milloin olisin viimeksi näin mahtavan pöydän ääressä istunut, en ainakaan tämän maailmanympärimatkan aikana. Ja kun kolmannen santsilautasen jälkeen vielä yritin mahduttaa täyteen vatsaani vielä pikkupalan jälkiruokaa, oli olo kuin jouluna koti-Suomessa konsanaan.