Australia – Rantaelämää Perthissä

Tuntuu siltä, että Papua-Uuden-Guinean sademetsäseikkailut ovat jo kuin unta vain. Samalla olen myös hämmästellyt, olenko todellakin kohta ollut jo 6 kuukautta matkalla. Ajankulusta minua muistutti nimittäin matkaystäväni, jonka luokse lennähdin Australian Perthiin.

Keskellä yötä taksista hänen kotitalonsa pihaan kavutessani olo oli epätodellinen: siinä hän oli, edessäni, yhtä hymyilevänä kuin ennenkin. Mieleni teki pikakelauksen viime vuoden lokakuusta joulukuuhun, niihin hetkiin kun matkasimme yhdessä Afrikan halki Cape Townista Nairobiin. Jaoimme noiden kuuden viikon aikana niin matkan kohokohdat kuin pohjanoteeraukset, niin ilot kuin surutkin. Nauroimme yhdessä, itkimme yhdessä. Noiden viikkojen aikana tuntui kuin olisin saanut elämääni siskon, sen henkilön, joka ymmärtää, ja jonka kanssa voi jutella kaikesta, tai sitten olla juttelematta mistään.

Kun sanoimme kyyneleet silmissä hyvästit Nairobissa joulukuun alussa, vannotin hänelle, että näemme vielä. Tammikuussa hän kertoi muuttaneensa vihdoinkin Australiaan miehensä luokse, helmikuussa varasin lentoni Australian halki Brisbanesta Perthiin ja nyt maaliskuussa vihdoinkin tapasimme uudelleen. Sanomattakin siis selvää, ettei Perthissä oloni syy ollut Australian eri kolkkien näkeminen, vaan tapaaminen uudelleen ystäväni kanssa.

Ja voi kuinka mahtavaa oli olla yhdessä jälleen! Aamun aaltojen äänen kumistessa avoimista ikkunoista sisään lähdimme rauhalliselle aamukävelylle Perthin pitkille valkohiekkaisille rannoille, istahdimme välillä nauttimaan noutokahvia rantahiekalle, juttelemaan niistä näistä, niin kepeistä kuin vakavistakin asioista. Välillä tiirailimme aalloilla kiitäviä surffareita, välillä muistelimme Afrikan matkamme hetkiä. Päivällä kokkailimme, shoppailimme, iltaisin katsoimme elokuvia, maistelimme viinejä, kävimme ulkona. Nauroimme, paljon. Ja oikeastaan ensimmäistä kertaa koko matkani aikana tunsin eläväni normaalia elämää, en sitä kiertolaisen matkaelämää, jossa paikat ja ihmiset vaihtuvat ellei päivästä, niin ainakin viikosta toiseen.

Mutta viikko kului aivan liian nopeasti, ja ennen kuin huomasinkaan oli viimeinen päivä yhdessä käsillä. Mutta tällä kertaa lentokoneeseen nouseminen haikeiden hyvästien jälkeen oli jollakin tavalla helpompaa, sillä tiedän, että tulemme tapaamaan uudelleen. Ehkä Euroopassa tällä kertaa?

Thank you Kim for an amazing stay in Perth, miss you already, but I know we’ll see soon! <3