Ubud – Keskelle juhlapäivää

Matkani Balin Ubudiin Itä-Timorista oli tahmea, ja aluksi kaikki näytti menevän pieleen. Ensinnäkin lentoni Itä-Timorista oli peruttu ja vaihdettu myöhäisempään. Etukäteen varaamani homestay Ubudista ei ollut Denpasarin lentokentälle päästessäni vieläkään vastannut yhteenkään sähköpostiini majoituksesta ja lupaamastaan lentokenttäkuljetuksesta. Koska kentällä ei ollut ketään vastassa, päätin puhelinlaskua uhmaten lopulta soittaa heille. Lopulta sain kuulla, että he olivatkin täyteen bookattuja, ja minun varaukseni oli muka hukkunut jonnekin. No ainakin omaan sähköpostiini oli varausvahvistus tullut ja jopa muistutukset lähestyvästä varauksestani. Ei kuitenkaan auttanut jäädä keskustelemaan aiheesta lisää välinpitämättömän asiakaspalvelijan kanssa, sillä illan pimeys oli jo laskeutunut lentokentän ylle. Ravasin paikasta toiseen toimivaa nettiyhteyttä metsästäen ja vihdoin sen saadessani kävin nopeasti läpi majapaikkatarjontaa Ubudista. Ensimmäisenä minulle ehdotettu homestay vaikutti riittävältä ja hintakin oli kohdillaan, joten hätäisesti varasin sen. Aiemmasta viisastuneena soitin kuitenkin vielä paikkaan ja tuntui kuin kivi olisi vierähtänyt sydämeltäni, kun lempeä miesääni toivotti minut tervetulleeksi kotiinsa.

Onni onnettomuudessa

Lentokentältä nappasin taksin hinnasta välittämättä, ja aloitin vajaan parin tunnin matkan Ubudiin. Ubudissa jouduimme hetken etsimään majapaikkaa sukkuloiden pieniä katuja ristiin rastiin, mutta vihdoinkin oikea paikka, Cantik Homestay, löytyi. Perheen isäntä otti minut lämpimästi vastaan ja kiikutti viihtyisään huoneeseeni vielä yötä vasten korillisen hedelmiä iltapalaksi. Vaikka oli jo pimeää, tuntui paikka heti jollakin tavalla kodilta, paikalta, jossa saatoin vain olla. Huoneeni terassilta saatoin ihastella seuraavan päivän juhlallisuuksia varten puettua perhetemppeliä, joka iltavalaistuksessaan näytti lähes taianomaiselta. Missään ei näkynyt vaeltavia turisteja, vaan koteihinsa nukkumaan vetäytyviä paikallisia. Nukkumaan mennessäni huomasin toteavani, että kaikella tämän päiväisellä taisi olla tarkoituksensa – löysin sattumalta itselleni sen täydellisen piilopaikan, jota lähdin täältä etsimään.

Nukuin yöni paremmin kuin hyvin isossa huoneessani ja aamupalalle hipsiessäni kiinnitin huomiota paikan viihtyisän sisäpihaan – hindupatsaat hymyilivät lempästi rakennuksen pielillä, trooppiset kukat kukkivat eri väreissä, suihkulähde solisi rauhoittavasti ja karpit polsivat altaassaan. Lähipuusta kantautui heleä linnunlaulu ja takapihalta kaunis nokkahuilumainen soitto. Eteeni kannettiin suussasulavia banaanipannukakkuja ja iso lautasellinen hedelmiä, joiden osan tunnistamiseen jouduin kysymään perheen isän apua. Hymyssä suin hän kertoili hedelmistä ja viittoili pihapuita, joista tosin hedelmät eivät tällä kertaa olleet vaan kulman takana olevasta hedelmäkojusta.

Kun hyvä voittaa pahan – kohti temppelijuhlia

Aamupalan syötyäni kysyin häneltä lisää parhaillaan käynnissä olevasta balilaisesta uskonnollisesta, Galungasta, ja pian huomaan saavani ylleni perheen naisten käyttämän juhla-asun. Perhe oli jo aamulla vieraillut omassa temppelissään, mutta he ottaisivat minut mielellään mukaansa seuraamaan seremoniaa kulman takana olevaan temppeliin ja sen jälkeen vielä isompaan kylätemppeliin, jossa kaikki alueen paikalliset asukkaat vierailisivat päivän aikana. Galungan on balilainen hindujuhla, jossa juhlitaan hyvän voittamista pahasta.

Sipsutan batiikkikuvioiden sarongin helmoja pidellen perheen perässä temppeliin. Jo sen porteilla vallitsi mykistävän harras, mutta silti jollakin erikoisella tavalla energinen tunnelma. Naiset olivat pukeutuneet värikkäisiin juhla-asuihin, ja väriloistoa lisäsi temppelin edessä olevalle altarille viedyt kukkakorit. Jokaisella vieraalla oli edessään myös omat pienet kukkakorit, lahjoina jumalille. Hiivin perheen perässä istumaan alttarin eteen. Suitsukkeiden tuoksu lumoaa, tunnistan ainakin jasmiinin, ehkä myös ruusun tuoksun. Perheen äiti sytyttää korinsa reunalle pienen suitsukkeen ja antaa minulle kukan terälehtiä käteen. Seuraan hänen esimerkikkään pyörittäen terälehtiä suitsukkeen savussa ja nostaen terälehdet sen jälkeen otsani eteen. Painan leuan alas ja suljen silmäni. Kaskikellojen soitto sekoittuu huilun haikeisiin sävelmiin ennen kuin seremonian lähes hypnoottisen kuuloinen laulumainen puhe alkaa. Sen jälkeen on hetken aivan hiljaista ennen kuin paikalla olijat alkavat kurottelemaan vesikulhoja kantavien naisten suuntaan: pyhää vettä pirskotellaan juhlijoiden päälle, sen lisäksi naiset tarjoavat osallistujille pyhää riisiä. Kummastelen hetken riisirypästä kädessäni, kunnes perheen isä kiinnittää hymyillen riisit otsaani. Saan myös pääni ympärille valkoisen nauhan ennen kuin suuntaamme seuraavaan temppeliin.

Seuraavassa temppelissä samat rituaalit jatkuvat, mutta paikka on entistä suurempi, entistä maagisempi. En voi olla tuijottamatta jättikokoisia pöytiä kukkalahjoineen – mikä väriloisto täällä vallitseekaan, jotain niin kaunista, että joudun hetkisen hämmentyneenä räpyttelemään silmiäni. Mieleni valtaa jokin sanoinkuvaamaton pakahtumisen tunne, tuntuu kuin samalla hetkellä näen valtavasti uutta, mutta en mitenkään saa siitä tarpeekseni. Tuoksujen, äänien ja värien sekamelska vie mennessään. Kaikki ympärillä tapahtuva on jollakin erikoisella tavalla lumoavaa. Joskus uuden kokeminen voi olla pelottavaa, mutta tämän hinduseremonian keskellä vallitsee hyvin seesteinen tunnelma. Yhtäkkiä ihoni nousee kananlihalle, tuntuu siltä, että jotakin elämää suurempaa on läsnä. Vaikka en ymmärrä puheesta, traditioista tai juhlan tarkoituksesta sen enempää, valtaa mieleni syvä kunnioitus balilaisia perinteitä kohtaan. Tänne tullaan varmasti rauhoittumaan, tekemään toiveita, uskomaan unelmia.

Kotimajoituksen parhaita puolia

Kun seremonia on ohi, tunnen vielä koko pitkän päivän ajan outoa rauhallisuuden tunnetta. Huomaan hymyileväni vastaan tuleville ihmisille. Eivätkä seuraavat päivät ole muuttaneet tätä tunnetta. Balilaisen perheen keskellä elellessä on helppo heittäytyä mukaan heidän arkeensa, ja olla kiitollinen kaikesta mitä vastaan tulee. Aivan tuntematon perhe on minut avosylin vastaan, osaksi perhettään, kutsuen niin mukaansa temppeleiden juhlallisuuksiin, vierailulle sukulaisten luokse lähikyliin kuin perheillalliselle isolle pihamaalleen maistelemaan balilaisia makuja. Viimeisenä iltana majapaikassa ollessani huomaan miettiväni, että tänne haluan ehdottomasti palata takaisin, en pelkästään mielessäni, vaan myös aivan oikeasti jossakin vaiheessa elämääni. Ehkä vanhempieni kanssa, ehkä ystävien tai elämänkumppanin. Haluasin näyttää paikan läheisilleni, jakaa tämän upean kokemuksen läheisteni kanssa.