Bangladesh – vilkkaita kujia ja satumaisia palatseja

Bangladesh, Dhaka klo 7.30. Herään herätyskellosta kantautuvaan sirkkakuoron ääneen ja mietin hetken missä olenkaan. Mieleen muistuu, että olen saapunut edellisenä yönä Bangladeshin pääkaupunkiin Dhakaan, mutta pimeydessä en ollut nähnyt kaupungista juuri mitään. Nitkutan auki parvekkeen oven lukkosalvan ja kurkistan ulos. Parveketta kehystää paksut kalterit ja kaltereiden ulkopuolelta ensimmäisenä näkyy sähköjohtojen valtava kerä. Onneksi toiseen suuntaan sentään näkyy vilaus Banai-jokea ja sen vartta värikkäissä asuissa kulkevia paikallisia. Moottoripyörät, autot ja tuktukit tuuttailevat kovaan ääneen, trooppinen kuumuus hiostaa jo heti aamusta. Pujahdan takaisin sisään hotellihuoneen viileyteen ja alan valmistautumaan päivään.

Bangladesh ja Dhakan vilkkaat kadut

Hotellin ala-aulassa minua odottaa Dhakan oppaani Opu – olin ajatellut, että oppaan kanssa tähän suurkaupunkiin tutustuminen on helpompaa ja samalla pääsen kuulemaan paikallisen tarinoita kaupungista ja siitä, millaista elämä Bangladeshissä tällä hetkellä onkaan. Tämä osoittautui oikeaksi valinnaksi jo heti ensimmäisen tunnin aikana, kun Opu lähti kävelyttämään minua tottuneesti läpi vanhan Dhakan vilkasta ja kapeaa pikkukatua. Puikkelehdin ihmismassan välissä, pysähdellen välillä väistämään aivan vierestä ohi pyyhältäviä tuktukeja ja varoen kompastumasta avonaisiin viemärikaivoihin. Samalla yritän pitää tiukasti silmäni tämän pari-kolmekymppisen miehen tummansinisen tee-paidan selässä, etten vain kadottaisi häntä tänne vilinään. Aluksi hieman arastelen kulkea kapeilla kujilla paikallisten seassa, mutta nopeasti rentoudun, kun huomaan, että bangladeshiläiset ovat mitä ystävällisempiä. Heistä on toki yllättävää nähdä vaalea nainen heidän kotikadullaan, mutta he tervehtivät minua uteliaasti ja hymyilevät sopivan välimatkan päästä. Jotkut nuoremmat tulevat ujolla englannilla kysymään mistä olen kotoisin. Opu kertookin, ettei Bangladeshissä olla oikein totuttu turisteihin, mutta paikalliset arvostavat suuresti matkailijaa, joka on tullut vierailemaan heidän kotimaassaan.

Katuvilinän vastapainoksi vierailemme päivän aikana niin Dhakeswarin hindutemppelissä, Lalbaghin linnoituksella, Star-moskeijassa, armenialaisessa kirkossa kuin Dhakan ja koko maan kuuluisimmalla nähtävyydellä  – Ahsan Mansilin vaaleanpunaisessa palatsissa. Vaikka näillä nähtävyyksillä kiertäminen on sangen mielenkiintoista näyttäen minulle palan Bangladeshin historiaa kietoutuneena nykyajan uskonnollisiin menoihin, täytyy minun myöntää, että sittenkin itselleni kaupungin parasta antia on Opun kanssa sokkeloisilla kaduilla kulkeminen. Välillä hyppäämme tuktukin kyytiin, jolloin edes pieni ilmavirta tuo helpotusta yli 35 asteen trooppiseen kuumuuteen, välillä pysähdymme katukojujen varjoon limulle hengähtämään ja juttelemaan dhakalaisten kanssa. Minne tahansa kuljemmekaan, ovat kadunkulmat pullollaan elämää ja katujen molemmin puolin on pystytetty vieri viereen jos minkälaista putiikkia ja katukojua. Välillä on vain pakko pysähtyä paikoilleen katselemaan värikästä elämänmenoa täällä. Vaikka Bangladesh on muslimimaa, löytyy varsinkin Dhakasta paljon myös hinduja, ja vanhasta kaupungista hinduputiikeille on oma pitkä kadunpätkä, jossa myytävänä on kaikkea mahdollista seuraavaa hindujuhlaa ja -seremonioita silmällä pitäen.

Veneilyretki Buriganga-joella

Jossakin välissä pysähdymme paikalliseen ravintolaan lounaalle ja siinä muovituolissa istuessani väpättävän tuulettimen alla huomaan juttelevani Opun kanssa tavallisista arkisista asioista kuin vanhat kaverukset konsanaan. Samalla huomaan miettiväni, että jollakin hämmentävällä tavalla Bangladesh ja nämä Dhakan pikkukujat ovat tuntuneet minusta kotoisilta, aivan kuin olisin ollut täällä aiemminkin – toki kaupunki muistuttaa jollakin tavalla Intian suurkaupunkeja, mutta ollen silti jotenkin tosi erilainen. Jotenkin myös paljon turvallisemman tuntuinen. Tätä en olisi koskaan etukäteen osannut ajatellakaan Bangladeshistä kun matkaa tänne suunnittelin.

Lounaan jälkeen haahuilemme vielä lisää Dhakan kujilla, sillä tuntuu, etten vain saa niistä tarpeekseni. Jossakin vaiheessa minun on tosin pakko luovuttaa kuumuuden nimissä ja suostua Opun ehdotukseen ottaa seuraavaksi vene alle. Tai ainakin niin kuvittelin, että Buriganga-joella veneellä eteenpäin lipuessani antaisi ilmavirta sopivaa helpotusta helteeseen ja voisin siinä mukavasti istuessani katsella ohi kiitäviä maisemia. Kun saavumme Sadarghatin satamaan huomaan kuitenkin pian, että meidän paattimme olisi pieni kiikkerä puinen soutuvene, jonka kannella olisin suoraan porottavan auringon alla. Veneen kippari taitaa ymmärtää hikistä otsaani katsoessaan mitä ajattelen, ja pinkaisee hakemaan kaverinsa veneestä ison vanhan sateenvarjon aurinkosuojaksi minulle. Lähdemme lipumaan eteenpäin hitaasti mutta varmasti, veneen keikkuessa puolelta toiselle pienenkin aallon osuessa siihen. Kohta ohitsemme puksuttaa vanha jokilaiva, jonka kannella paikallisilla miehillä on musiikin jumputuksesta ja tanssiaskeleista päätellen päiväbileet käynnissä. Kun he huomaavat minut alkaa kannella villi vilkuttelu. Vilkutan nopeasti takaisin ja yritän piiloutua syvemmälle sateenvarjon alle.

Bangladesh ja maan kaunein rakennus

Opu kertoo, että Buriganga-joki on Dhakan yksi pääkulkureiteistä ja sitä pitkin pääsee muille jokireiteille ja lähes minne tahansa maan sisällä. Bangladeshissä joet ovatkin kätevin tapa kulkea paikasta toiseen, ja jo ensimmäisten minuuttien aikana näen joen valtavan trafiikin – siellä kulkee pienten paikallisten veneiden lisäksi niin massiivisia rahtialuksia kuin jokisatamasta toiseen puksuttavia matkustaja-aluksia. Huomaan haaveilevani verkkaisesta matkanteosta vanhalla puisella jokiveneellä syvälle maan sisäosiin mangrove-metsiä ja teeplantaaseja ihmettelemään, ja totean Upulle, että siinä missä olen matkannut Intiaan jo kolme kertaa, voisin seuraavaksi sen sijaan suunnata takaisin Bangladeshiin näkemään maasta lisää.

Kun kaarramme lähemmäksi joen rantaviivaa, näen vehreiden palmupuiden rivistön takaa siintävän vaaleanpunaisen palatsin ylvään kupolin. Ahsan Mansil. Näkymä on epätodellinen, aivan kuin jostakin eksoottisesta entisajan sadusta. Kun palatsin takaa alkaa taivaalle vielä kohoamaan tummanpuhuvia ukkospilviä, huomaan kylmienväreiden kulkevan hikisen kroppani lävitse. Miten ennaltaodottamattomina hetkinä, keskeltä rujoutta ja rumuutta voikaan yhtäkkiä löytää palan kauneutta, kun vain muistaa avoimin mielin katsoa ympärilleen missä tahansa reissaakaan.

Kiinnostaako Bangladesh matkakohteena?

Jos tutut Aasian kohteet kuten Intia tai Sri Lanka on jo nähty, voi Bangladesh tarjota kokeneemmalle reissaajalle sopivaa uutta nähtävää ja eksotiikkaa. Käyttämäni bangladeshlainen matkatoimisto Nijhoom Tours tarjoaa kattavan valikoiman eri pituisia ja erilaisia reissupaketteja Bangladeshissä aina Dhakan päiväretkistä parin viikon seikkailumatkoihin. Oma retkeni oli Old Dhaka tour – sitä ja opastani Opua voin ehdottomasti suositella!

Suomalaiset voivat hankkia Bangladeshin 30 päivän turistiviisumin kansainväliselle lentokentälle saapuessaan. Lue tarkemmat viisumiohjeet esimerkiksi täältä.

Lisäsi Instagram-tilini Highlights-osiossa videomateriaalia reissultani Bangladeshissä!