Botswana – lento Okavango Deltan yllä

Pian tuli aika karistaa Namibian hiekkapölyiset maisemat mielestä ja suunnata vehreämpiin olosuhteisiin naapurimaahan Botswanaan. Botswanaan matkustaminen oli kiehtonut minua jo useamman vuoden ajan, sillä sen yksi kuuluisimmista nähtävyyksistä, Okavangon Delta, on varmasti  jokaisen luontomatkailijan toivelistalla. Tällä useamman joen suistoalueella pystyy nimittäin bongailemaan eläimiä aivan eri tavoin kuin laajoilla kuivilla tasangoilla, sillä varsinkin kuivalla kaudella, jokiuomien kuivuessa, juomapaikoilla saattaa riittää ruuhkaa tungokseksi asti. Botswana on myös yksi Afrikan parhaimpia paikkoja elefanttien bongailuun – sieltä löytyy  luonnonvaraisina ennemmän elefantteja kuin naapurimaista, ja suojelutyötä helpottamaan maahan on perustettu enemmän suojelualueita kuin vaikkapa Etelä-Afrikkaan.

Koska olen reissussa yhteensä 10 kuukautta, joudun jokaisessa kohteessa miettimään tarkasti mitä oikeastaan haluankaan tehdä – eli toisin sanoen, mihin haluan matkakassan varastoja käyttää. Elämiseen ja elämyksiin toki, mutta millaisiin. Yksi unelmani on kuitenkin ollut nähdä Okavango Deltan suistoalue yläilmoista käsin, sillä tämän alueen laajuuden pystyy käsittäämään todella ainoastaan lintuperspektiivistä ihastellen. Ensimmäsenä kokonaisena päivänä Botswanassa ohjelmassani olikin reilun tunnin safarilento pienkoneella Okavangon Deltan yllä.

Maun lentokentälle saapuessani lentokenttämuodollisuudet hoituivat nopeasti, ja kohta tepastelinkin lentokentän kiitoradan laidalla kohti pienkonetta. Sen kyljessä lentäjä tervehti iloisesti ja kehotti astumaan sisään pieneen koneeseensa – pieneen erityisesti, sillä koneesta löytyi lentäjän ja apulentäjän paikkojen lisäksi ainoastaan vain 4 paikkaa matkustajille. Kapusin lentäjän taakse istumaan, ja kiinnitin turvavyön – en ole koskaan ollut näin pienessä lentokoneessa, joten oli outoa päästä seurailemaan lähietäisyydeltä lentäjän lähtövalmisteluja. Lentokoneen moottori piti käynnistyessään valtavaa ääntä, ja eteenpäin rullatessamme ilmastointi hoitui siten, että lentäjä piti omaa ikkunaansa käsipelillä auki. Hieman kyllä siinä vaiheessa arvelutti, pysyykö purtelo edes ilmassa, mutta kun kiitoradan päässä kone harppasi ilmaan, pelkoni katosivat. Muutamia ilmakuoppia lukuunottamatta lento oli varsin tasainen, mutta perinteisiin lentoihin verrattuna nyt lennettiin todella matalalla: tietenkin siitä syystä, että eläinten bongailu yläilmoista käsin olisi mahdollista.

Kohta alla alkoikin avautumaan Deltan laajat maisemat, jossa kuivan keltaisia tasankoja reunustivat vehreän vihreät alueet sekä niiden välissä mutkittelevat jokiuomat. Lentokone kaarteli yläilmoissa, välillä kallistuen niin paljon, että pystyin helposti bongaamaan suoraan alapuoleltani joelle päin matkalla olevan ison elefanttilauman. Ja kohta toisesta suunnasta toisen lauman. Joessa kiviltä näyttävät mustat pallot paljastuivat pari kymmenpäiseksi virtahepolaumaksi, ja toisaalla seeprat ja buffalot olivat myös löytäneet itselleen sopivat vilvoittelupaikat. Välillä tuntui, ettei oikeasti tiennyt mihin suuntaan olisi pitänyt katsoa, niin upeilta maisemat ja siellä vaeltavat eläimet näyttivät. Toki etäisyyttä oli metreissä paljon enemmän kuin vaikkapa jeeppisafareilla, mutta lentokoneesta käsin pystyi suistoalueen elämää havainnoimaan ihan eritavoin. Ja todella näkemään sen valtavan koon!Tunnin lento oli kuitenkin ohi nopeammin kuin huomasinkaan, sillä olisin voinut jatkaa eläinten bongailua vielä vaikka kuinka kauan.