San Josen lentokentällä vastassa oli lämmin trooppinen tuulenvire, joka tuntui miellyttävän pehmeältä vasten lentokoneessa kylmettynyttä ihoani, ja taksiin hypätessäni ympäriltä kuuluva vilkas espanjankielinen puhe ja autojen vaativat tööttäykset toivottivat minut vihdoinkin tervetulleeksi Costa Ricaan. Taksimatka hotellille oli kuin pikakelauksella toteutettu läpileikkaus Costa Rican elämää pursuilevaan pääkaupunkiin San Joseen. Kaukana siintävät vehreät vuorten rinteet muistuttivat Costa Rican villistä luonnosta, kun taas kumpuilevaa maastoa värittävät ja lähes silmänkantamattomiin jatkuvat rakennukset kertoivat minun saapuneen Costa Rican suurimpaan kaupunkiin. Vilkas liikenne ruuhkautui paikka paikoin, jolloin sain tilaisuuden katsastaa lähietäisyydeltä elämänmenoa kaduilla – ja jos olisin jaksanut avata auton ikkunan, olisi ikkunasta varmasti tulvahtanut sisään katukojuissa myytävien herkkujen vaativa tuoksu. Nyt kuitenkin matkustuksen väsyttämänä vilkuilin laiskasti ikkunoista ulos samalla yrittäen kerrata mielessäni espanjan alkeita ennen hotellille pääsyä.
Suurkaupungista luontomaisemiin
San Jose ei ehkä ole Väli-Amerikan kaunein kaupunki, mutta palveluineen ja ostosmahdollisuuksineen se tarjoaa mitä parhaimman starttipaikan matkailijoille. Kaupungista on erinomaiset kulkuyhteydet muulle Costa Ricaan, ja sieltä pääseekin noin kolmessa tunnissa Karibian meren rannikolle ranta- ja surffilomailemaan, ja noin kuudessa tunnissa maan keskiosien tulivuoririnteiden luonnonpuistoihin aktiivilomailemaan. Luontokokemuksia haikaileva voi suunnata San Josesta esimerkiksi viidessä tunnissa La Fortunan tulivuorimaisemiin, jonne siirtyminen jo itsessään tarjoaa nähtävää – Kun San Josen suurkaupungin katuvilinä vaihtuu ensin pienempiin kaupunkikeskittymiin ja sitten maaseutumaisemiin, ja mitä lähemmäksi tulivuorten rinteiden cloud forest -aluetta matka kulkee, sitä vehreämmäksi ja sumuisemmaksi maisemat muuttuvat. La Fortunaan perille päästyään voikin välittömästi aistia, miksi näitä vuorten rinteitä kutsutaan pilvimetsiksi: vuorten rinteiden kuuman kostea ilma karistaa viimeistään San Josen kaupunkipölyt mennessään.
Luontoaktiviteettien La Fortuna
La Fortuna on tunnettu monipuolisista aktiviteeteistään, joita voi toteuttaa Arenal-tulivuoren ympäristön sademetsissä. Tarjolla onkin aivan huikeita elämyksiä: sademetsävaelluksia Costa Rican monimuotoisissa metsissä, koskenlaskua hurjana ryöppyävissä sademetsäjoissa, kalliokiipeilyä (tai laskeutumista) upeiden vesiputouksien rinteillä ja rentoutumista tulivuoren kuumissa lähteissä ja joissa. Yksi luotetuimpia aktiviteettijärjestäjiä on Desafio Adventure Company, jota voin lämpimästi suositella.
Koska vietin La Fortunassa vain kaksi yötä, oli aktiviteettien valinnanvaikeus melkoinen. Lopulta päädyin valitsemaan itselleni sen kaikista pelottavimman vaihtoehdon, josta Suomesta käsin etukäteen sanoin, etten koskaan tekisi – rappelling down huge waterfalls, jumping into pools, zipping your way down on guided rappels, river tracing along the canyon, downclimbing the canyon walls and river boulders and hiking up through the rainforest. Jännitys olikin melkoinen lähes koko aktiviteetin ajan, mutta viimeistään viimeisen vesiputouksen kohdalla, jolla korkeutta oli huimat 60 metriä, oli jännitys huipussaan. Jännityksestäni huolimatta laskeuduin rinteen mallikkaasti alas ja kieltämättä sen jälkeen olo oli kuin voittajalla, vaikka lihakset tutisivat niin suorituksesta kuin jännityksestäkin. Välillä onkin hyvä kohdata omia pelkojaan ja näyttää itselleen pystyvänsä vaikka mihin! La Fortunassa tämän huikean aktiviteetin lisäksi nautiskelin trooppisia drinkkejä Baldin kuumien lähteiden spassa sekä vietin iltaa uusien matkaystävieni kanssa paikallistenkin suosimassa Arenal-tulivuoresta lämpimän vetensä saavassa sademetsäjoessa, jossa tähtitaivaan alla istuskellessa ei kaatosadekaan haitannut.
Monte Verde – Luontoseikkailijan unelma
Luontoseikkailija voi tehdä La Fortunasta kätevästi päiväretkiä myös kauemmaksi eri luontokohteisiin, kuten Cano Negro Wildlife Reserveen, tai jatkaa matkaa kohti yhtä Costa Rican suosituinta luontokohdetta – Monte Verdeä. Matkalla näiden kahden luontokeskittymän välillä pääsee myös ihailemaan Arenal-järven ympäristön rehevää kauneutta lyhyen lauttamatkan ajan. Luonnon aarreaitaksi nimetty Monte Verde on tunnettu monimuotoisesta kasvistostaan ja eläimistöstään, joten siellä jos missä kannattaa laittaa vaelluskengät jalkaan, napata kiikari ja kamera päiväreppuun vesipullon lisäksi, ja suunnata sademetsävaellukselle oppaan kanssa. Luonnon monimuotoisuutta pääsee myös ihmettelemään puiden latvojen korkeudella roikkuvista riippusilloista käsin, joita pitkin voi vaeltaa useita kilometrejä alla avautuvia sademetsämaisemia ihastellen. Hurjapäille tarjolla on sama kokemus vauhdilla terästettynä – Latinalaisen Amerikan pisimmät ja kovimmat vauhdit tarjoavat ziplining-köysiradat nimittäin sijaitsevat juuri Monte Verdessä. Köysiradalla liukuessa voikin nähdä silmänkantamattomiin ulottuvan sademetsävyöhykkeen latvustoa, jos siis jännitykseltään uskaltaa silmiä edes avata!
Parhaat puolet
Tulivuoririnteiden sademetsämaisemien ja hurjaakin hurjempien aktiviteettien vastapainoksi Costa Ricasta löytyy myös kauniita rantamaisemia valkoisine hiekkarantoineen ja letkeine surffikylineen, jonne kannattaa suunnata vähän pidemmällä matkalla rentoutumaan aktiviteettiosuuden jälkeen. Costa Rica tunnetaan kuitenkin erityisesti elämysaktiviteeteistään, joten siinä mielessä se on yksi väli-Amerikan parhaimpia maita toteuttaa huikeimmatkin aktiviteetit. Lisäksi maa on varsin kehittynyt turismissa ja näin ollen aktiviteettien turvallisuuteen on panostettu paljon. La Fortunan ja Monte Verden kaltaiset paikat tarjoavat turvallisuuden tunnetta myös kylämäisiä pikkukaupunkien kaduilla liikkuessa, sillä väli-Amerikan vaaroja näissä turistikeskittymissä ei ole niin suurella todennäköisyydellä kuin tuntemattomemmissa kohteissa. Kaupungilla on turvallista liikkua myös yöaikaan, ja ystävälliset paikalliset opastavat mielellään niin ruokapaikan etsinnässä kuin kadun viereissä puussa majailevan laiskiaisperheen bongauksessa.
4 Comments
Meija
10.10.2017 at 09:37Oivoi, me ollaan menossa Costa Ricaan vuodenvaihteessa. En malta odottaa ja tää lisäsi matkakuumetta!
Anna-Katri
10.10.2017 at 19:31No oioi, ihanaa matkaa vain Costa Ricaan! On kyllä sellainen luontoparatiisi että huhhuh! Ja arvaa vain tekisikö mieli sinne takaisin täältä syyssateiden keskeltä. 🙂 Kerrohan sitten, mitä tykkäsit maasta!
Postcard Holidays
19.10.2018 at 10:52Costa Rica oli upea kaikinpuolin. <3 Kaikkialla oli käsittämättömän kaunista ja värikästä.
Juurikin aktiivisille ihmisille suunnattu luontoparatiisi.
Sinne on vielä palattava joskus. 🙂
Anna-Katri
7.11.2018 at 18:25Costa Rica tai oikeastaan koko Väli-Amerikka on uskomattoman monipuolinen matkakohteena. Ja nuo Costa Rican sademetsät todellinen luontomatkailijan aarreaitta!