Koko pitkän talven olen kaivannut takaisin aurinkoon ja sitä tunnetta, kun auringonsäteet tanssahtelevat lämpimästi ihollani. Israelin loman alkajaisiksi suuntaankin ensimmäisenä vehreiden palmupuiden reunustamalle hotellin uima-altaalle, ja levitän valkoiselle aurinkotuolille hotellin tarjoaman ylellisen muhkean rantapyyhkeen. Otan rantakassistani esiin pokkarin, jota olen vältellyt lukemasta koti-Suomessa vain sen vuoksi, että pääsen uppoutumaan sen tarinaan kaikella antaumuksella lomallani. Pienen lukuhetken jälkeen muistan ottaa esiin aurinkolasit, jotka ovat vielä edellisen matkan jäljiltä rantahiekan pölyssä, ja pujotan ne silmilleni, jotta voi käännähtää aurinkotuolissa ympäri ilman silmien siristelyä. Samalla laitan kirjan hetkeksi syrjään, sillä haluan tallentaa mieleeni tämän eteerisen rauhallisen ensimmäisen lomapäivän tunnelman.
Aurinko on jo lähes karkaamassa piiloon valkoisen hotellirakennuksen taustalla siintävien punasävyisten vuorien taa, ja meriveden vihreillä parvekekaiteilla tuulenvire pyörittelee leppoisasti värikkäitä rantapyyhkeitä. Hotellin sisäpihaa reunustavat palmupuiden lehdet kahisevat pehmeästi tuulen osuessa niihin, ja taustalla vesiputous solisee rauhouttavaan sävyyn. Allasravintolasta kuuluu etäinen puheensorina ja aterimien kilinä, kun aurinkolaseihin verhoutuneet lomailijat pitävät taukoa auringosta, ja siellä täällä näkee palvelualttiita allaspoikia kiikuttamassa lepotuoleihin ananakseen täytettyjä cocktaileja ja muita virvokkeita. Suljen hetkeksi silmäni ja annan raukean lomatunnelman viedä mennessään.
Kevätlomalle matkakohde tuli valittua lähinnä lämpöasteiden ja äkkilähtöhintojen perusteella, toki haluten jälleen päästä kokemaan uusia maita, joten pienten nettiselailujen jälkeen sähköpostissa olikin pakettimatkaliput Israelin Eilatiin. Pakettimatkoja en ollut aikaisemmin harrastanut muuten, kuin ottanut kerran Thaimaaseen pelkät lentoliput halvalla kun sai, joten ennakkoasenteeni tällaiseen matkailuun oli sanoisinko, aika varautunut. Mutta nyt edullisten lentojen lisäksi löysin samaan pakettiin puolihoidolla siistin näköisen ja kaikin puolin kelvollisen hotellin, joten päätin kokeilla tällaista helppoa matkustustapaa. Jo ensimmäisen lomapäivän jälkeen huomasin tehneeni erinomaisen valinnan, sillä Eilatin hiljaisemmalta Coral Beach -rannalta löytyvä Isrotel Yam Suf -hotelli tarjosi perusketjuhotellin luotettavuutta ja toimivuutta, mutta lisäksi mitä rauhallisimman ympäristön loman viettoon.
Isrotel Yam Suf -hotelli on hyvin nykyaikainen hotellikompleksi kaikilla aurinkolomahotellin mukavuuksilla. Tilava standardihuone ei sisustuksellaan koreillut, mutta sen peittosi merinäköalalla varustettu parveke ja muhkea sänky. Tyylikäs uima-allasalue veti vertojaan monille alueen viiden tähden hotelleille ja vain muutamien askeleiden päässä hotellista oli hotellin oma Punaisen meren rantakaistale aurinkotuoleineen ja -varjoineen, sekä innokkaine rantabaarin tarjoilijoineen. Runsas buffet-aamiainen tarjoiltiin tilavassa ravintolassa myöhään aamupäivään, ja lisäksi niin välipaloille kuin lounas- ja illallistarpeille löytyi hotellista vaihtoehtoja.
Eilatin keskustasta hieman syrjässä oleva hotelli tarjosi lomailijan kaipaamaa omaa rauhaa, ja väljiä maisemia – sinisen meren ja vehreiden palmujen taustalla avautui mitä upeimmat karut vuoristonäkymät. Eilatin keskustaan vaikkapa ostoksille tai yöelämään pääsee kuitenkin helposti muutamassa minuutissa hotellin järjestämällä taksilla tai paikallisbussilla. Hotellilta pystyy varaamaan suoraan monia erilaisia aktiviteettejä niin Israelin eri kohteisiin kuin lähinaapurimaihin Egyptiin ja Jordaniaan, ja lisäksi hotellilla on oma tasokas Manta diving club -sukelluskoulu omalla rantakaistaleellaan.
No Comments