Elämää Pääsiäissaarella

Pakko myöntää, että ennen tänne tuloa, en oikeastaan tiennyt juuri mitään Pääsiäissaaresta. Ainoastaan, että se sijaitsee kaukana, kaukana Suomesta ja siellä on erikoisia patsaita. Tänne saapuessani olin kuitenkin yllättynyt siitä kuinka pieni paikka kyseessä onkaan – saaren halkaisija on vain noin 25 kilometriä ja paikan ainoa kylä on piskuinen Hanga Roa reilulla 3000 asukkaallaan.

Lentokentällä minua on vastassa kuuman kostean sään lisäksi majapaikkani Kahina Lodgen isäntäpariskunta, ja perinteisen small talkin sijaan kaulaani sujautetaan keltaisista trooppisista kukista tehty kukkaseppele ennen kuin rinkkani heitetään jeepin peräkonttiin. Kun istahdan etupenkille, auton kaiuttimista pauhaa menevän tuntuinen ukulele-musiikki. Huomaamattani jalkani alkavat tampata auton mattoa musiikin tahtiin. Auton avonaisesta ikkunasta isäntä huikkaa terveiset lähes jokaiselle vastaantulijalle, ja hän kertookin saaren olevan niin pieni, että täällä kaikki tuntee kaikki. Lentokentältä majapaikkaan olisi itseasiassa voinut kävellä, mutta sinne suoraan suuntaamisen sijaan perhe haluaa ajeluttaa minua ympäri saaren pääkaupunkia ja esitellä sen tärkeimmät paikat.

Saaren pääkatu, Atamu Tekena, on vain noin kilometrin mittainen ja muutaman korttelin sisällä sijaitsevat kaikki tarvittava: muutamat ravintolat ja kahvilat, posti, pankki, apteekki, sairaala, pikkumarketit sekä hedelmäkojut. Rantakadulla tuijotan hölmistyneenä hiekkarannan laidalla tönöttävää patsaspäätä, jonka taustalla surffarit yrittävät saada kiinni ryöppyävistä aalloista. Osa onnistuu ratsastamaan aallolla useamman minuutin, osa näyttää päätyvän suinpäin aallon muodostaman pesukoneen vietäväksi. Taidan jättää uimaharjoitukset, surffaamisesta puhumattakaan,   toiseen matkakohteeseen.

Saaren kaduilla ajellessa en voi olla kiinnittämättä huomiota paikan vehreyteen. Etelä-Amerikan kuivan karujen maisemia vastineeksi tuntuu ihanalta nähdä värikkäitä kukkia, tuuheita palmunlehtiä ja herkullisia hedelmäpuita. Joka puolella näyttää kukoistavan, ja perheen isukki kertookin saarta koetelleen viime päivinä runsaat sateet, mistä johtuen luonto on herännyt eloon aivan uudella tavalla. Samaan hengenvetoon hän kuitenkin kertoo kyseessä olevan poikkeuksellisen luonnonoikun, normaalisti kun täällä ei kuulema sada näin paljoa. Pian hän kaartaa auton parkkiin majatalon taa, ja minut ohjataan huoneeseeni. Avarasta huoneesta avautuu lähes koko seinän kokoisilla ikkunoilla varustettu ovi suoraan puutarhaan, ja ulos kurkistaessani huoman pitäväni majaa suoraan banaanipuun alla. Pohtiessani mahdollisuutta ylettyä poimimaan banaani suoraan puusta, havahdun illallisajan lähestyvän lähestymistään. Jätän banaanit toistaiseksi puuhun, ja suuntaan yhteen pääkadun ravintoloista: tänä iltana siellä olisi paikallisen tanssiryhmän show, josta ei kuulema missään nimessä kannattaisi jäädä paitsi.

Seuraavien päivien aikana vietän leppoisaa matkailijan arkea Hanga Roassa hengaillen (hehhe, olipas hauskasti sanottu). Päivä päivältä pidän tästä pikkukaupungista yhä enemmän. Santiagon suurkaupungin jälkeen tuntuu siltä, että ympärillä on vihdoin tilaa ja taatusti raitista ilmaa hengittää. Kaduilla on mitä turvallisinta kulkea pimeälläkin, ja paikalliset tuntuvat aivan mahdottoman ystävällisiltä. Muutamassa päivässä lähikatujen myyjät tulevat tutuiksi ja löydän itseni palaavan yhä uudelleen suosikkiravintolaani, jossa tilaan aina saman herkun: lihalla ja juustolla täytetyn empanadan, jonka makunautinnon kruunaa tulinen dippikastike. Yhtenä päivänä uskaltaudun myös maistamaan Pääsiäissaaren omaa olutta, Kahina Pia Rapa Nuita, vaikken mikään oluiden ystävä oikeasti olekaan.

Iltaisin vetäydyn usein hyvissä ajoin huoneeseeni lukemaan kirjaa. Valot sammuttaessani kuuntelen hetken ulkoa ikkunoiden läpi kantautuvaa sirkkojen siritystä kunnes nukun kuin tukki auringonnousuun saakka, jolloin naapurin kukkokuoro herättää rentoutuneen matkailijan uuteen päivään.