Tämä alin kuva taitaa kuvata täydellisesti tunnettani täällä paratiisissa. Olen onnellinen. Olen sanoinkuvaamattoman onnellinen, että saan olla täällä ja nauttia vapaasta matkaelämästä näin upeissa maisemissa.
Kuvat on napattu Fijillä kuuluisalla Blue Lagoonilla, joka on vain lyhyen venematkan päässä Nabua Lodgelta. Blue Lagoonissa merivesi oli superkirkasta ja se välkehti turkoosin eri sävyissä, riippuen mistä kulmasta aurinko siihen osui. Niemen kärkeen jatkuvaa rantaviivaa kehystivät palmupuut ja rantahiekka oli valkoistakin valkoisempaa. Maisemat täällä olivat kuin suoraan postikortista. Myös pinnan alla tämä sama luonnon kauneus jatkui: koralliriutalta pystyi bongaamaan mitä värikkäämpiä pikkukaloja: oli keltaista, kirkkaan sinistä, oranssia, sateenkaaren kaikkia sävyjä.
Aika tuntuikin pysähtyvän paikoilleen pinnan alla olevaa elämää snorkkelinmaskin läpi tarkkaillessa, enkä olisi millään malttanut palata rannalle. Mutta kun sen tein, tuntui taas siltä, että en halua liikkua rannalta minnekään. Istahdin rantaveteen, joka lähestyvän keskipäivän myötä tuntui iholla kuin linnunmaidolta, pehmeältä ja lämpimältä. Pienten aaltojen nostamat pikkukivet kutittelivat jalkoja ja muutama utelias kala kävi kurkkaamassa läheltä. Onneksi täällä Fidzillä ei ole kiire minnekään, venekuskinikin näytti ottavan päiväunia palmun katveessa.
Kaikessa rauhassa nautin kauniista paratiisimaisemista, ja yritin painaa visusti mieleeni ympärillä olevan maiseman ja sen vapaan onnellisen olon, joka sisälläni vallitsi. Ehkä jonain päivänä on aika palauttaa tämä hetki mieleen, kun niinä huonoina arkipäivinä sitten joskus haluaa paeta ajatuksissaan jonnekin kaukaiseen kauniiseen paikkaan. Toivottavasti myös osaan palauttaa mieleeni tämän joutilaan onnellisen olon. Tärkeintä elämässä taitavatkin olla nämä ohikiitävät kauniit hetket, jolloin kaikki muu unohtuu ja osaa keskittyä vain nauttimaan juuri käsillä olevasta hetkestä.
8 Comments
Ulpukka
17.3.2017 at 17:10Näyttääpä ihanalta! Kuka nämä kuvasi muuten on ottanut?
Anna-Katri
20.3.2017 at 07:13Kyllä tuolla kelpasi pulikoida. 🙂 Nämä kuvat on napannut samaan paikkaan sattunut toinen turisti, jonka kanssa vietin pari yötä samalla saarella. 🙂
Katja/jumalainenseikkailu
21.3.2017 at 16:53Mielettömiä kuvia! Näytät tosi onnelliselta tuossa viimeisessä 🙂
Onko jossain oikeasti tuon näköistä? Thaimaassa aikalailla järkytyin, kun olin nähnyt niitä kauniita rantakuvia, mutta tosiasiassa joka ikiseltä rannalta löytyi kasapäin jätettä. Vieläkö maailmasta löytyy noin puhtaita rantoja?
Anna-Katri
22.3.2017 at 02:49Tuolla kyllä kelpasi hymyillä, oli niin täydellinen paratiisi että! 🙂 Ja onneksi näitä tällaisia paikkoja vielä maailmasta löytyy, taitaa vain joutua aika kauaksi matkustamaan että pääsee nämä kokemaan. Mutta on kyllä sen arvoista!
Anna | Muuttolintu.com
22.3.2017 at 00:57Muistelisin, että olin just ihan näin yhtä onnellinen itse kun olin tuolla! Tää paikka oli yks meidän suosikkeja Yasawalla. Eipä siinä, ne kaikki saaret oli IHANIA! <3 Nähdään illalla 😉
Anna-Katri
22.3.2017 at 02:48Tuolla oli kyllä helppo olla onnellinen! Ihan huikeet maisemat! <3 Ja jee, illalla nähdään!
Noora
22.3.2017 at 09:12Voih, tulee myös omat Fidzi muistot mieleen katsellessani näitä sun kuvia ja lueskellessani näitä sun kirjoituksia. Kiitos 🙂
Ihanaa matkan jatkoa!
Anna-Katri
24.3.2017 at 01:27Fidzi oli kyllä aivan ihana paikka, mielessäni sinne matkaan mielelläni aina uudelleen ja uudelleen. 🙂 Ja kiitos paljon matkatoivotuksista! <3