Menu
Italia / Toscana / Välimeri

Firenze – Viimeinen päivä Italiassa

IMG_8299_toscana IMG_8304_toscana IMG_8375_toscanaIMG_8308_toscana IMG_8328_toscanaIMG_8315_toscanaIMG_8342_toscanaIMG_8396_toscana IMG_8366_toscana

Korsikalta laivan kurssi käännettiin takaisin kohtia Italiaa – mitä en laittanut pahakseni, sillä tuntui, etten ollut vielä mitenkään saanut tarpeekseni Italiasta (varsinkaan sen herkullisesta ruuasta). Viimeisenä matkakohteena risteilyllä oli Livorno, ja kun kuulin sieltä pystyvän tekemään kätevästi päiväretken Toscanan alueella, päätin, että nyt nautitaan kirjaimellisesti kuin viimeistä päivää. Niinpä hyppäsimme matkaystäväni kanssa satamassa odottaneen Marion kyytiin ja hurautimme noin tunnissa Toscanan alueen pääkaupunkiin, Firenzeen. Vaikka Firenzessä olisi ollut paljon nähtävää ympäri kaupunkia kohoavine historiallisine rakennuksineen, patsaineen ja taideteoksineen, päätimme tällä retkellä keskittyä vain ja ainoastaan kulinaristisiin nautintoihin.

Ja kun pieneltä Via Pisana -sivukujalta vastaan tuli houkuttelevalla terassilla varustettu ravintola Taverna Divina Commendia, päätimme valloittaa pienen nurkkapöydän ja aloimme tutustumaan menuun. Ja voi taivas mitä herkkuja listalta löytyikään. Jos olisi ollut mahdollista, olisin halunnut maistaa lähes jokaista ruokalajia, mutta nyt oli pakko keskittyä vain muutamaan makuun, jotta Marion ei tarvitsisi kantaa minua takaisin autolle. Lounasta odotellessa lasiini kaadettiin toscanalaista valkoviiniä, ja kuin tilauksesta terassin vieressä katusoittaja alkoi soittaa peri-italialaisia sävelmiä haitarillaan. Kuuntelin viereisten pöytien italiankielistä puheensorinaa ja nautin hetkessä olemisesta. Täällä minä olin, Toscanan sydämessä, odottamassa ensimmäistä annostani – perinteistäkin perinteisempää, vain muutamasta raaka-aineesta valmistettua, mutta sitäkin herkullisempaa Pasta Pomodoroa, enkä olisi voinut enempää tuntea olevani Italiassa.

Jos olet Firenzessä, suosittelen ehdottomasti poikkeamaan Taverna Divina Commendiassa, sillä viihtyisä ravintola on auki koko päivän ja lisäksi paikka järjestää italialaisia kokkauskursseja. Nam!

About Author

Suomen ensimmäinen kaikissa maailman maissa käynyt nainen. Seikkailumatkailija, palkittu matkailuvaikuttaja ja naisten soolomatkailun puolestapuhuja. Kirja Menolippu kaikkialle - yksinmatkaajan käsikirja nyt ulkona!

2 Comments

  • Pirkko / Meriharakka
    10.5.2016 at 21:15

    Mitä, et sitten noussut Duomon kupoliin 🙂 – mekin sentään nousimme, vaikka ikää on vähintään 20 vuotta enemmän kuin Sinulla … No toisaalta, me olimme kaupungissa useamman päivän, joten ehkä asia voitaneen antaa anteeksi …
    Ruoka on kieltämättä tuolla kyllä hyvää vaikken varsinaisesti Italia-fani olekaan.
    http://meriharakka.net/2009/01/04/firenze/

    Reply
    • Anna-Katri
      22.5.2016 at 19:56

      Tällä kertaa taisin olla enemmän ruuan perässä kuin näköalojen. 😀

      Reply

Leave a Reply