Menu
Yleinen

Helsinki – Amsterdam – Bukarest

Moikka ja pikaterveiset Amsterdamin kentältä! Lähdin tänään aamulla kotoani aivan luvattoman aikaisin liikkeelle, tai ainakin siltä se tuntui kun viiden jälkeen raahasin matkalaukkuani Finskin lentokenttäbussiin. Tavallaan oli mukavaa olla liikkeellä ensimmäisten joukossa ja katsella bussin ikkunasta Helsingin hitaasti heräilevän, mutta pakko myöntää, että olisin ehkä silti mieluummin ottanut parin tunnin ekstraunet ja suunnannut lentokentälle hiukan myöhemmin. Mutta ei muuta kuin kentälle, pikaisesti turvatarkastuksen läpi, nopea aamukahvistoppi ja ei kun lähtöportille ja koneeseen.

Täällä Amsterdamin päässä lentokenttäravailut sen kun jatkuivat sillä vaihtoaika jatkolennolle Romanian Bukarestiin on vain alle tunti, passin tarkastuksineen. Kieltämättä Helsingin päässä hieman alkoi jännittää miten mahtaisin ehtiä seuraavalle lennolle, kone kun vain odotteli ja odotteli lentovuoroaan Helsinki-Vantaalla ja lähti puoli tuntia myöhässä. No nyt kuitenkin onneksi olen jo melkein toinen jalka lentokoneessa, ja jäi jopa aikaa näppäillä tämä postaus boarding-jonojen pienentymistä odotellessa.

Bukarestiin suuntaan pidennetyksi viikonlopuksi sosiaalisen median tapahtumaan #ExperienceBucharest ja odotankin innolla mitä kaikkea seuraavien päivien aikana onkaan luvassa tässä minulle ennestään tuntemattomassa kaupungissa. Itseasiassa en ehtinyt valmistautua matkalle juuri ollenkaan arkikiireiden vuoksi, mutta onneksi järjestäjän puolesta ohjelma on rakennettu joka päivälle siten, että myös omaa aikaa järjestäjän tourien, dinnerien ja muun ohjelman välillä on. Eniten kiinnostaisi kyllä päästä kokemaan Bukarestistä se pieni pala Pariisia, josta olen kuullut – trendikkäitä kahviloita, kiinnostavia pikkukatuja, kaunista arkkitehtuuria ja boheemia tunnelmaa.

Mutta nyt pakko sujauttaa tietokone takaisin laukkuun ja kipittää koneeseen. Yritän matkan aikana kunnostautua Instagram Storiesien puolella, joten jos pienet videoklipit matkastani kiinnostaa, kannattaa nyt viimeistään klikkautua seurailemaan minua Instassa (@adalminasadventures)!

About Author

Suomen ensimmäinen kaikissa maailman maissa käynyt nainen. Seikkailumatkailija, palkittu matkailuvaikuttaja ja naisten soolomatkailun puolestapuhuja. Kirja Menolippu kaikkialle - yksinmatkaajan käsikirja nyt ulkona!

6 Comments

  • Terhi | VAGABONDA
    20.10.2017 at 16:34

    Ihanaa viikonloppureissua Bukarestiin! Jos sää sallii, suosittelen käymään ihanan kirjakaupan takana olevassa ulkokahvilassa Café Veronassa. Paikan inkivääri-lemonade on herkkua! Kenties Bukarestin parasta kahvia saa pikkuisessa Origo-kahvilassa, erinomaisen palvelun saattelemana 🙂

    Reply
    • Anna-Katri
      1.11.2017 at 18:27

      Kiitos! Bukarestistä löytyi kyllä vaikka millä mitalla ihastuttavia ravintoloita ja kahviloita – tuo Cafe Verona oli ihan kärkipäässä!

      Reply
  • Tuuli
    20.10.2017 at 19:05

    Hyvää Bukarestin reissua! Kävin siellä kerran työmatkalla, eikä tehnyt ihan lähtemätöntä vaikutusta. Tosin työmatkat on työmatkoja ja aikaa jää vähän ympäristön katseluun. Olet kyllä aika taitava löytämään kivoja paikkoja, mielenkiintoista nähdä, mitä bongaat.

    Reply
    • Anna-Katri
      1.11.2017 at 18:26

      Bukarest pääsi kyllä yllättämään minut positiivisesti, joten suosittelen piipahtamaan siellä ihan loman puitteissa viikoloppumatkalla. 🙂

      Reply
  • Susanna
    21.10.2017 at 23:51

    Hyvää matkaa

    Reply
    • Anna-Katri
      1.11.2017 at 18:19

      Kiitos Susanna, vaikka vastaukseni tuleekin näin jälkijunassa. 🙂

      Reply

Leave a Reply