Ja seuraava kohde on…

… Papua-Uusi-Guinea! Tuo salaperäinen kaukainen maa, jossa vain harva turisti on vieraillut. Papua-Uusi-Guinea on kuitenkin aina kiehtonut minua matkailumielessä: olen lukenut maan lumoavista sademetsistä ja aivan uusien lajien löytämisestä sieltä. Olen katsellut valokuvia upeista rannoista ja runsaasta merenalaisesta maailmasta. Olen ihmetellyt uutisia maan alkuasukasheimojen perinteistä ja koko maan huonosta turvallisuustilanteesta. Mikä onkaan tämä eksoottinen, hieman ristiriitaiseltakin vaikuttava maa, ja voisiko sinne ylipäätään matkustaa?

Ja itseni tuntien ei mene kauaa, kun olen jo hamuamassa lisätietoja matkustamisesta maahan ja vertailemassa niin lentoreittejä kuin majapaikkojakin. Papua-Uuden-Guinean kohdalla poikkeuksellista kuitenkin oli, ettei maasta löytynyt kovinkaan helposti turistille tarpeellista tietoa. Mitkä ovat parhaat paikat? Mitä nähdä, mitä tehdä? Yritin selvitellä tour-paketteja, mutta huomasin maasta löytyvän vain muutamia kansainvälisiä toimijoita, joiden viikonkin matkojen hinnat olivat lähempänä 5000 €. Aloinkin lopulta kallistumaan omatoimimatkan suuntaan, mutta turvallisuus näin yksin matkaavana vaaleana naisena hieman mietitytti.

Lopulta kuitenkin löysin kuin löysinkin läheltä Alotaun kylää, keskeltä sademetsiä sympaattisen pienen eco lodgen, jonka omistaja oli saanut runsaasti kehuja TripAdvisorissa. Niinpä otin häneen yhteyttä ja sähköpostikeskustelujemme jälkeen aloin vakuuttua, että tänne voisin kuin voisinkin matkustaa. Samassa yhteydessä myös kyselin vinkkejä Finnish Global Explorers -ryhmältä, jonka kautta sain yhteystiedot Papua-Uuden-Guinean tuntevaan suomalaiseen mieheen. Hänen kanssaan käymäni viestien vaihdon jälkeen uskalsinkin varata lennot ja bookata majoituksen. Pääkaupungissa Port Moresbyssä en halunnut viipyä ja löysin onneksi lennot Brisbanesta Alotauhun lyhyellä vaihdolla Port Moresbyssä.

Mutta Fidzillä ollessani sähköpostiini kilahti Air Niuginin viesti: jatkolentoni Port Moresbystä Alotauhun oli peruttu ja minulle bookattu tilalle uusi lento seuraavalle päivälle. SEURAAVALLE PÄIVÄLLE?! Kauhistuneena tajusin, että minun täytyisi yöpyä yksi yö yhdessä maailman vaarallisimmiksi nimetyissä kaupungeissa. Lisäksi minulla olisi aikaa vain muutamat päivät tehdä varaukset, ja kaiken lisäksi olin netin ulottumattomissa saarihyppelyllä Fidzillä. Kun olin alkujärkytyksestä selvinnyt, päätin kysäistä suomalaiselta kontaktihenkilöltäni vinkkejä majapaikoista. Ja kuinka ollakaan: hänen asunnossaan Port Moresbyssä olisi yksi huone sattumalta tyhjillä ja voisin majailla yön yli siellä. En voinut uskoa, kuinka ystävällisiä ihmisiä maailmasta löytyykään! Olin niin huojentunut, ja kiitollinen, etten tiennyt miten olisin kiitokseni hänelle esittänyt.

Ja niin hyppäsin tänään Air Niuginin kyytiin ja reilun kahden tunnin päästä alkoi koneen ikkunoista näkymään tuo kaukainen maa. Tummanpuhuvan meren keskeltä nousi kumpareinen vehreä maa-alue, jonka rantoja reunustivat valkoiset hiekkakaistaleet ja kirkkaan turkoosin väriset koralliriuttalaguunit. Maisemia katsellessani olin niin innossani, etten tiennyt miten päin olisi penkissä pitänyt olla. Vatsanpohjassani tunsin jännityksen nipistelyt, oli kiehtovaa ajatella, että aivan kohta olisin uudessa, minulle vieraassa maassa. Millainenhan se mahtaakaan olla? Vastaakohan se ollenkaan mielikuviani? Ja samalla tajusin, että tämä innostuksen ja jännityksen sekainen tunne on yksi iso osa sitä, mikä matkaillessa vie minua eteenpäin. Se mikä saa minut yhä uudelleen ja uudelleen lähtemään yhä kaukaisempiin ja eksoottisempiin kohteisiin. Se tunne, miten rakastankaan päästä vierailemaan uudessa, itselleni tuntemattomassa maassa ja ottaa selvää sen ominaispiirteistä. Ja ehkä kumota samalla niin itseni kuin muidenkin ennakkoluuloja maasta.

Kun lentokoneen pyörät kopsahtivat kiitoradan pintaan, tunnekuohu meinasi ottaa minusta ylivallan. Kuvitella, että vielä reilu viisi vuotta sitten olin epävarma tyttönen, joka palavasti halusi matkustaa, mutta ei tiennyt pystyvänsä siihen yksin. Onneksi kuitenkin silloin aikoinaan keräsin rohkeuteni ja lähdin. Minne kaikkialle matkani ovatkaan vieneet, ja mitä kaikkea olen maailmasta ja myös itsestäni noiden matkojen aikana oppinut. Valtavasti! Ja nyt vihdoinkin olen yhdessä niistä maista, jotka minua niin kovin on kiehtonut, mutta aikaisemmin nämä maat tuntuivat liian pelottavilta matkustaa. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että olen valmis kohtaamaan vaikka koko maailman.

Näiden ajatusten saattelemana kävelin lentokoneesta passintarkastusjonoon ja hetken päästä jo lähes täydessä passissani oli yksi uusi viisumi: Papua-Uusi-Guinea, tuo 95. maa, jonne matkani ovatkaan vieneet. Millaisiahan seikkailuja täällä on luvassa seuraavan viikon aikana? Niistä lisää myöhemmin!