Menu
Arki matkojen välillä / Suomi

Joogaretriitti Suomessa

Onpas ihana viikonloppu takana! Perjantaina pakkasin laukun, ja suuntasin yhden parhaimmista ystävistäni kanssa yhteiselle viikonloppumatkalle. Ei tosin kovin kauaksi Helsingistä, vaan vain Loviisaan (jossa en muuten ollut koskaan aiemmin käynytkään). Pelkkää kaupunkilomailua emme kuitenkaan lähteneet hakemaan, vaan totaalista irroittautumista arjesta joogaretriitin muodossa.

Koko ajatus retriittiviikonlopusta lähti siitä, kun Suomeen palatessani aloin miettimään, mitkä ovat niitä asioita, joista matkalla ollessa suunnattomasti nautin ja joista nyt Suomessa ollessa haaveilen. Yksi näistä haaveilemistani asioista oli joogaretriitti. Aloinkin googlailemaan kuumeisesti, löytyisikö Helsingin läheltä sopivaa paikkaa, ei pelkästään joogailuun, vaan enemmän kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin teemalla varustettuna. Helsingistä toki joogasaleja löytyy, mutta haaveissani oli viettää kokonainen viikonloppu jossakin rauhallisessa paikassa ja keskittyä joogaamisen lisäksi terveelliseen ruokavalioon ja hetkestä nauttimiseen. Kun sopiva paikka ja ajankohta tälle lopulta löytyi, päätin kysäistä ystävääni mukaan. Ja hän innostui samantien, yhteisen bff-ajan lisäksi hän saisi sopivan pienen irtioton vauva-arjesta.

Joogaa, ruokaa ja omaa aikaa

Perjantai-iltana suuntasimme auton nokan kohti Loviisaa, jonka keskustassa yövyimme yhden yön hotellissa, ennen kuin lauantaiaamuna aloitimme joogalla höystetyn minidetox-retriitin Villa Mandalassa. Lauantaina ohjelmassa oli niin kehon aineenvaihdunnan liikkeelle laittavaa joogatuntia, mielen rauhoittavaa metsäkävelyä laavunuotioineen kuin koko kropan balanssiin saavaa iltajoogaa. Puhumattakaan ehkä koko päivän kohokohdasta – puusaunan lempeistä löylyistä ja lämpimän paljun rentouttavasta tunnelmasta kynttilöiden valossa. Paljusta nousi sakea vesihyöry ja ympärillä oli vain hiljainen luonto. Ei ollut kiire minnekään. Olimmekin ystäväni kanssa iltasaunan viimeiset vieraat, kun paljun jälkeen testailimme vaikka mitä puhdistavia naamioita ja kosteuttavia öljyjä sekä fiilistelimme koko kulunutta päivää. Päivä oli ollut sopiva sekoitus suunniteltua ohjelmaa ja omaa rauhoittumisaikaa – tai meidän tapauksessa laatuaikaa ystävän seurassa. Kuulumisten vaihdon ja höpöttelyjen lisäksi onneksi osasimme myös hiljentyä aika ajoin rentoutumaan ja vain nauttimaan olostamme kaukana arjesta.

Minidetox-retriitin yhtenä isona osa-alueena oli joogan ja mielen rauhoittumisen lisäksi puhdas kasvisruokavalio, joka loihdittiin Villa Mandalan omassa keittiössä rakkaudella. Pöydät notkuivatkin ties mitä herkkuja niin launtaina lounaan kuin illallisen sekä sunnuntaina aamiaisen muodossa. Lisäksi saimme pienen perehdytyksen detox-ruokavalioon sunnuntain luennolla. Ja kun luennon jälkeen pakkasimme tavarat takaisin autoon ja lähdimme ajelemaan kohti Helsinkiä, oli molemmilla meistä mielessä sama ajatus – tällaisia irtiottoja tulisi tehdä useammin, ja ennen kaikkea yhdessä. Vaikka yövyimme Villa Mandalassa vain yhden yön, tuntui siltä, kuin olisimme päässeet rentoutumaan useamman yön verran – sopiva ohjelma ja upeat puitteet luonnon rauhassa tarjosivat elämyksen, jonka voimalla taas jaksaa tarpoa arjessa eteenpäin. Ja taisimme molemmat saada viikonlopusta pienen kimmokkeen alkaa tekemään enemmän niitä pieniä muutoksia oman hyvinvoinnin kohentamiseksi myös arkikiireiden keskellä.

Vaihtoehtoja: Joogaretriitti Suomessa

Jos ja kun joku muukin haaveilee jooga- ja hyvinvointiretriiteistä Suomessa, niin tässä pientä esimerkkilistausta vastaavia tarjoavista toimijoista:

Omalla googlauskierroksellani huomasin, että suurinosa joogaretriiteistä järjestetään Suomessa kesäaikaan (ihan ymmärrettävää). Mutta kannattaa katsella paikkojen kurssitarjontaa silloin tällöin, sillä uusia kursseja saatetaan julkaista milloin vain. Lisäksi esimerkiksi Helsingin joogastudioissa järjestetään välillä viikonlopun mittaisia teemakursseja tai pidempiä perehdytyskursseja esimerkiksi joogan alkeisiin. Eikä kannata unohtaa suomalaisten toimijoiden järjestämiä retriittejä ulkomailla – tsekkaa esim. Villa Mandalan ja Joogakoulu Shantin tarjonnat.

About Author

Suomen ensimmäinen kaikissa maailman maissa käynyt nainen. Seikkailumatkailija, palkittu matkailuvaikuttaja ja naisten soolomatkailun puolestapuhuja. Kirja Menolippu kaikkialle - yksinmatkaajan käsikirja nyt ulkona!

4 Comments

  • Liisa
    17.10.2017 at 18:52

    Oi, näyttipä ihanalta! Aloitin itse säännöllise(mmä)n joogaamisen vasta keväällä, mutta retriittiin osallistuminen on ollut mielessä siitä asti. Erilaisia retriittejä ja ulkomailla järjestettäviä joogakursseja tuntuu kuitenkin olevan niin paljon, että oikean valitseminen on hankalaa.

    Reply
    • Anna-Katri
      19.10.2017 at 08:47

      Paikka oli ihana! Suosittelen ehdottomasti retriittiä, Suomessa tai ulkomailla, siinä pääsee ihan eri tavalla joogaan kiinni, kun harjoituksia on joka päivä. Vinkkinä sanoisin, että ainakin nuo Suomen tunnetuimpien joogapaikkojen ulkomaan retriitit ovat varmasti toimivia ja luotettavia. Esim. Shanti tai Villa Mandala.

      Reply
  • Emilia/Matkan varrella
    22.10.2017 at 15:05

    Bongasin Villa Mandalan toissa vuonna I love me -messuilla ja suunnittelin jo silloin ilmoittautuvani heidän joogaretriittiin. Sitten koko homma unohtui ihan täysin, mutta nyt tuntuu taas ajankohtaiselta. Kiitos siis vinkistä, käympä perehtymässä tarjontaan. 🙂

    Reply
    • Anna-Katri
      1.11.2017 at 18:15

      Kiva jos tämän postauksen avulla heräsi into joogaretriittiä kohtaan uudelleen – ja Villa Mandalan tarjontaa voin kyllä suositella, aivan ihanat puitteet tuolla!

      Reply

Leave a Reply