Terveiset Kap Verdeltä, tarkemmin ottaen sen pääkapungista Praiasta, Santiagon saarelta. Kap Verde sijaitsee Atlantin valtameressä noin 480 kilometrin päässä Afrikan mantereelta Senegalin Dakarista. Tämä vulkaanista alkuperää oleva saariryhmä koostuu kymmenestä suuresta ja viidestä selvästi pienemmästä saaresta. Praia ja sen emosaari Santiago ei ehkä ole Kap Verden tunnetuin matkakohde suomalaisille, sillä suurin osa Suomesta lähtevistä (suorista) turistilennoista suuntautuu Salin tai Boa Vistan saarille – eikä toki ihme, sillä nuo saaret ovat tunnettuja valkoisista hiekkarannoista ja turkoosista merivedestä sekä kaiken kattavista turistiresorteista.
Kap Verde – pääkaupunki Praia ja pääsaari Santiago
Mutta Kap Verden pääkaupunki Praia on ainakin näin kuukausien Afrikassa reissaamisen jälkeen jotenkin ihana tuulahdus pienen saarivaltion elämää. Ensinäkymältä se muistuttaa kuin pienoiskoossa olevalta Rio De Janeirolta, johon omissa mielikuvissa sekoittuu jollakin erikoisella tavalla Islannin karut vulkaaniset maisemat. Atlantin valtameren aallot lyövät rosoreunaisille rantatörmille ja kumpuilevasta maastosta nousee vieri viereen rakennetut pienet värikkäät taloryppäät.
Toki Santiagon saarelta, ihan sen pääkaupungin Praian lähistöltä löytyy myös rantoja niitä kaipaaville, mutta ne ovat osittain vulkaanisesta alkuperästä värinsä saaneita mustia hiekkarantoja vaikakin joitakin vaaleahiekkaisiakin poukamia saarelta löytyy. Kuitenkin vastapainoa rantaelämällä ja aivan uudenlaista syvyyttä koko saariryhmään tuo ehdottomasti Santiagolta löytyvä siirtomaa-aikojen havina. Esimerkiksi Cidade Velhan kylä oli perustettaessaan vuonna 1462 eurooppalaisten siirtomaa-aikojen ensimmäinen trooppisille alueelle pystytetty siirtokunta. Sen historiallisessa keskustassa kolonialistiset rakennukset ovat säilyneet näihin päiviin saakka ja se onkin Unescon maailmanperintölistalla. Valitettavaa kyllä, Kap Verden portugalilaisten siirtomaaherruuden seurauksena Kap Verdestä tuli pian orjakaupan keskus. Lue lisää tästä synkästä ajanjaksosta esimerkiksi täältä ja täältä.
Toinen ehdottomasti näkemisen arvoinen kohde Santiagossa on pääkaupunki Praiassa sijaitseva Dona Maria Pian majakka. Sen tähystystornista avautuu upeat maisemat ei vain Atlantin ylle vaan sieltä voi myös ihastella Praian kaupunkisilhuettia. Majakka on rakennettu vuonna 1881 ja se on Santiagon saaren eteläisin paikka.
Kap Verde ja vierailtuja maita 150/197
Tällä Afrikan turneella minun ei alunperin pitänyt suunnata Kap Verdelle. Olin ajatellut, niin kuin ehkä moni muukin suomalainen, että nappaan sitten joskus helpon ja edullisen matkapaketin, ja lennähdän Suomesta viikoksi palmupuiden alle rentoutumaan. Kun alkuperäinen suunnitelmani matkustaa Guineaan pitkittyi viisumisäätöjen vuoksi, tuli minun äkkiä napata uudet lennot vain jonnekin Mauritaniasta. No sellainen sattui löytymään Senegalin kautta Praialle, joten päätin suunnata sinne odottelemaan uutisia viisumistani.
Ja nyt täällä Praialla ollessani olenkin varsinkin ensimmäisenä iltana vain fiilistellyt näitä merimaisemia, mutta myön juhlistanut omalla kohdallani yhtä saavutusta – nimittäin Kap Verdestä tuli minulle 150 maa, jossa olen päässyt matkailemaan. Kaikista niistä 197 maasta se on kyllä aika hieno saavutus ja pienen kippistelyn arvoinen virstanpylväs!
Matka tähän saakka ja ajatuksia tulevasta maailmanvalloituksesta
Muistan kuinka aikoinaan tuntui ihan huikealta laskea käydyt maat yhteen ja saada siihen mennessä yhteensä 50 maata kasaan. Silloin ajattelin, että ehkä elämäni aikana voisin päästä reissaamaan jopa 100 maassa jos hyvin käy.
Maailmanympärimatkalla tuo 100 maan raja sitten ylittyi ja siinä vaiheessa huomasin alkavani varovaisesti miettimään, voisinko vierailla niissä kaikissa 197 maailman maassa. Tulin siihen lopputulokseen että kyllä, mikään ei voisi pidätellä minua. Ei se, että minulle sanotaan yksinmatkailun naisena olevan hullua. Eikä se, että jotkut todellisiksi seikkailijoiksi itsensä mieltävät (useimmiten miehet) ovat sanoneet jonkin matkakohteen olevan minulle saavuttamaton sen perusteella miltä näytän. Eikä minua ole näköjään pysäyttänyt edes sekään, että valitettavan monen maan tilanne on epävakaa ja konfliktiherkkä.
Minua eteenpäin on vienyt ja vie edelleen se käsittämätön maailman näkemisen palo. Edelleenkin tuntuu siltä etten vain saa tarpeekseni tämän ihmeellisen maailman kokemisesta. Vaikka haluan elämäni aikana vierailla maailman kaikissa maissa, ei se poista sitä tosiasiaa että näillä matkoilla haluan aina myös oppia uutta niin itsestäni kuin matkakohteista, joista harva on edes kuullutkaan. Pyrin aina haastamaan omia (ja muiden luomia) ennakkoluuloja ja suhtautumaan avarakatseisen uteliaasti maailmaan, sen eri maihin, kulttuureihin ja kohtaamisiin. Toivon myös kanavieni kautta pystyväni lisäämään tietoa ja ymmärrystä eri paikoista sekä kumoamaan ennakkoluuloja – liittyipä ne sitten eri maihin tai vaikkapa soolomatkailuun naisena.
Täällä Kap Verdellä ollessa olen varovaisesti alkanut miettimään, miten pystyisin vierailemaan näissä lopuissa 47 maassa. Voisinko peräti olla Suomen ensimmäinen nainen, joka on sen tehnyt? Onneksi tukiverkostossani on ihmisiä, jotka ovat vastaavaa tehneet, sekä niitä, jotka eivät ainakaan paina minua tai hulluja juttujani alas vaan päinvastoin kannustavat täysillä, että minusta on siihen mitä ikinä päätänkin.
6 Comments
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
6.2.2022 at 23:57Jos Praia muistuttaa pienoiskoossa Rio de Janeiroa, ei se ihan huono paikka voi olla! 🙂 Rio on yksi suosikkikaupunkejani.
Tuo 150 maata on kyllä aivan huikea määrä vierailtuja maita. Onneksi olkoon! Jos tavoitteesi pysyy samana (käydä kaikissa maissa), en epäile yhtään, etteikö tuo tavoite täyttyisi. Kyse on mielestäni oikeastaan vain siitä, että miten kauan siihen menee. Minä veikkaan, että ei kovinkaan kauaa…
Omalta osalta maailmassa on niin monta maata, joissa matkailu ei minua kiinnosta yhtään. Tämän vuoksi itse en todennäköisesti tule koskaan saavuttamaan lukua 197, vaikka oletettavasti tulen jatkossakin matkustamaan todella paljon.
Anna-Katri
20.3.2022 at 20:40Kiitos kommentista Mikko! Ja totta, pienoskoossa oleva Rio de Janeiro on todellakin hyvä juttu!
Eijuksinen
22.2.2022 at 17:35Wow. Todella kauniita kuvia.
Anna-Katri
20.3.2022 at 20:41Kiitos paljon, vähänlaisesti tuolla kuvia otin, mutta onneksi niistä harvoista löytyi postaukseen sopivia! 🙂
Susanne Tiainen
28.12.2022 at 13:44Hei ja ihana on tuo kirjoitus…tähän aikaan vuodesta haaveilen matkasta Kap Verdeen nyt jo toisen kerran. Löysin paikan kun löysin Cesaria Evora laulajan musiikin joka siis KVltä kotoisin 🇨🇻 🎶🥰
Vielä en ole paikalle päässyt. Mutta jonain päivänä lähden,ennen kuin lähden planeetta Maasta 🌍
Kiitos kun jaoit matkastasi,sain siitä lisä innoitusta ✈️
– Susanne –
Anna-Katri
1.1.2023 at 18:09Kiva kuulla! Nyt ei kun vain unelmien matkaa Kap Verdelle suunnittelemaan, sinne järjestetään Suomesta myös helppoja matkapaketteja. 😊