Menu
Karibia

Kiinnostaako luksusristeily? Tule matkamessuille! (+arvonta)

Celebrity CruisesMatka 2016 -messut lähestyvät jo huimaa vauhtia ja täällä malttamattomana odottelenkin niiden starttaamista. Matkamessut, jos mitkä, ovatkin mitä parhain startti matkailuvuoteen reissukuumeen nostattajana ja matkainspiraation tarjoajana. Messuilla pääsee kätevästi tutustumaan yhdellä kertaa moneen eri matkamaahan ja -järjestäjään, mutta tänä vuonna minulla on messuilla yksi erityinen kohde jo katsottuna:

Royal Caribbean Internationalin hulppea risteilyhenkinen Sun & Sea -osasto, jonka lavalle astun lauantaina 23.1. klo 13 puhujan roolissa Celebrity Cruises:n kutsumana!

IMG_7811_karibiaKoska oma Karibian risteilyni Celebrity Eclipse -laivalla oli yksi parhaimmista matkoistani, en malta odottaa, että pääsen jakamaan matkafiiliksiäni ja risteilykokemuksiani myös muiden risteilyistä kiinnostuneiden kanssa. Jos siis luksusristeily Karibian kahdeksalla saarella kiinnostaa, niin kannattaa ehdottomasti tulla matkamessuille kuuntelemaan puheenvuoroni. Sen jälkeen kanssani voi toki tulla ihan kahden keskenkin juttelemaan ja kyselemään reissuvinkkejä – mielelläni tapaisin kasvoja sieltä ruudun toiselta puolelta ihan livenä!

Luonnollisesti Sun and Sea -messuosastolta löytyy Royal Caribbeanin sekä sen ylellisten Celebrity Cruises ja Azamara -varustamojen risteilyinfoa sekä muita kiinnostavia puheenvuoroja. Paikan päällä pääseekin kaikista parhaiten tutustumaan niin Karibian, Välimeren kuin eksoottisempienkin kohteiden risteilyihin – miltä kuulostaisi risteily esimerkiksi Etelä-Amerikassa, Lähi-Idässä, Alaskassa, Aasiassa tai vaikkapa maailman ympäri? Eikä varmastikaan kannata unohtaa upeita messutarjouksia, jos matka on jo mielessä!

Celebrity EclipseCelebrity Cruises tarjosi blogiini arvottavaksi Matkamessujen lippupaketteja, joten jos messut kiinnostavat, kannattaa osallistua! Arvon yhteenä 5 x 2 kpl lippupaketteja eli voit ottaa messuille myös ystäväsi tai puolisosi mukaan jos arpaonni suosii. Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tähän blogipostaukseen 17.1.2016 klo 18.00 mennessä:

Minne haluaisit lähteä luksusristeilylle? Olisiko valintasi Karibia, Välimeri vai kenties jokin eksoottisempi kohde?

Jätäthän kommentoidessasi mukaan sähköpostiosoitteesi, jotta voin olla yhteydessä voittajiin. Sähköpostitiedot eivät tule esiin julkaistussa kommentissa eikä niitä luovuteta markkinointitarkoituksiin.

Onnea arvontaan ja toivottavasti nähdään Matka 2016 -messuilla!

Yhteistyössä: Celebrity Cruises

About Author

Seikkailumatkailija, naissoolomatkailun sanansaattaja ja yrittäjä Helsingistä. Reissaa maailman upeimpien reissukohteiden rinnalla tuntemattomissa paikoissa, joita ei valtamediassa näe. Tähän mennessä käytynä yli 140 maata ja tavoitteena vierailla niissä kaikissa. Haluaa samalla haastaa ennakkoluuloja ja rohkaista kaikkia ottamaan askel oman mukavuusalueen ulkopuolelle.

65 Comments

  • Elisa
    11.1.2016 at 21:54

    Ilman muuta tähän arvontaan pitää osallistua! Menen kyllä messuille joka tapauksessa, joten liput pääsisivät varmasti käyttöön 🙂 Ja Karibian risteilyllehän minä lähtisin, ajankohdaksi olen ajatellut ensi vuotta!

    Reply
  • Ilona
    11.1.2016 at 22:05

    Äitini on silmäillyt paljon risteilyjä ja kertonut erilaisista. Sellainen joka risteili mm. Havajin ohi olisi täydellinen!!!! <3

    Reply
  • anna
    11.1.2016 at 22:21

    Karibia beibi!!

    Reply
  • Nelliina
    11.1.2016 at 22:32

    Karibian risteily olisi noista vaihtoehdoista kiinnostavin ehdottomasti 🙂 Matkamessuilla ei varmaan tulisi aika pitkäksi, ihana olisi päästä fiilistelemään 🙂

    Reply
  • Emmi
    11.1.2016 at 22:33

    Lähtisin ehdottomasti Karibian lämpöön! Välimeren risteily on tullut koettua ja siitä lähtien on taas houkuttanut lomaristeily hieman kauempana 🙂

    Reply
  • R
    11.1.2016 at 22:58

    Karibialle tai Antarktikselle?

    Reply
  • Heli
    11.1.2016 at 23:37

    Kyseinen viikonloppu onkin synttäriviikonloppuni. Mitään en ole vielä siihen suunnitellut, joten mikäpä olisi mainiompaa kuin viettää se matkamessuilla! Karibian risteilylle varmasti lähtisin, heti kun tilaisuus tulisi.

    Reply
  • NannaK
    12.1.2016 at 05:57

    Karibian risteilylle, uudestaan! Kaikkiin kohteisiin kun en pääse kuitenkaan tulevalla risteilyllä ja paljon jää varmasti kokematta ja näkemättä.

    Reply
  • Heini
    12.1.2016 at 07:29

    Lähtisin niiin mielelläni Karibian risteilylle ja se onkin yksi haaveeni jonka aion toteuttaa vielä joskus.

    Reply
  • Maija
    12.1.2016 at 07:38

    Karibialle ehdottomasti! Olen ennen pitänyt näitä risteilyjä jostain syystä enemmän eläkeläisten juttuna, mutta ilmeisesti näin ei olekaan kun moni nuorempikin on näitä kehunut 🙂

    Reply
  • Susci
    12.1.2016 at 07:45

    Välimerikin kävisi näin alkajaisiksi… 🙂

    Reply
  • Eliisa
    12.1.2016 at 08:16

    Karibialla jo kaksi kertaa olleena sinne ehdottomasti uudestaan. 🙂 Paljon paikkoja vielä näkemättä…

    Reply
  • charlotte
    12.1.2016 at 08:24

    karibialle suuntaisimme, siitä onkin ollut jo puhetta josko ensi talvena olisi mahdollista toteuttaa unelmamme! mielelläni voittaisin liput mennä fiilistelemään messujen tarjontaa, ja saamaan uusia reissuideoita! en ole aikaisemmin messuille ennättänytkään. josko nyt..? 😉

    Reply
  • Tiina
    12.1.2016 at 08:35

    Galapagoksen tai huippuvuorten risteily!

    Reply
  • Pauliina
    12.1.2016 at 08:37

    Haluaisin lähteä Niilin risteilylle Hercule Poirot’n hengessä!

    Reply
  • paipura
    12.1.2016 at 08:57

    No Karibialle tottakai! Kävin lukemassa tekemäsi postauksesi risteilystä ja alkoi kyllä kiinnostamaan. Tämän vuoden Aasian talviloma on jo paketissa mutta ensivuodelle ollaan mietitty uuden alueen valloitusta. Karibia, Meksiko, Brasilia, Kuuba kiinnostavat.

    Reply
  • Saija
    12.1.2016 at 08:57

    Karibian risteilylle menisin ihan ehdottomasti 🙂 Enpa muuten ole koskaan jostain syystä käynyt matkamessuilla, pitääkin mennä.

    Reply
  • Pia
    12.1.2016 at 09:01

    Olisi kyllä ehdottomasti Karibia ☺

    Reply
  • Sanna P
    12.1.2016 at 10:17

    Karibian risteily kyllä houkuttaisi 🙂

    Reply
  • Anna
    12.1.2016 at 10:25

    Lämpöön ja väriloistoon Karibialle lähtisin ehdottomasti risteilemään.

    Reply
  • Mervi
    12.1.2016 at 10:53

    Karibian risteily on ehdoton suosikkini!

    Reply
  • Hanna
    12.1.2016 at 11:11

    Alaska olisi maisemiensa puolesta varmasti upea ja hieman erilainen kohde toteuttaa risteilymatka eli sinne siis!

    Reply
  • Anne
    12.1.2016 at 11:12

    Luksusristeily Välimerellä tai Etelä-Amerikassa olisi eniten omaan makuuni.

    Reply
  • Kanerva
    12.1.2016 at 11:27

    Oii niin monta vuotta olen haaveillut pääseväni Karibian risteilylle ja nyt kun valmistun keväällä unelmieni ammattiin ja koulu on vihdoin ohi niin olisi ihanaa päästä matkalle, kun en opiskelijana ole päässyt minnekään vuosikausiin, enkä taatusti pääsisikään vielä pitkään aikaan kun rahaa ei ole. Tämä olisi unelmieni täyttymys!

    Reply
  • Helena
    12.1.2016 at 12:10

    Ehdottomasti Karibian lämpöön! Suunnitelmissa onkin jo risteily, tosin ajankohta on vielä auki. ?

    Reply
  • Ripla
    12.1.2016 at 12:59

    Karibia 🙂

    Reply
  • Moona
    12.1.2016 at 13:16

    Karibia!

    Reply
  • Aurora
    12.1.2016 at 13:27

    Välimeren risteily olisi ihana!

    Reply
  • Karoliiiiiiiiiina
    12.1.2016 at 13:47

    Karibia olisi kyllä niin unelmakohde! Ja Matkamessuilla on tullut käytyä lähes joka vuosi. Tänä vuonna pitänee mennä jo perjantaina, koska muut päivät menee töissä.

    Reply
  • Leena Salkola
    12.1.2016 at 14:47

    Lähtisin Norjan Vuonoille risteilemään. Karibia olisi tietysti aivan luksusta.

    Reply
  • Kiiski Riikka
    12.1.2016 at 15:27

    Karibialle lähtisin, ehdottomasti. Uusia maisemia näkemään

    Reply
  • Sari
    12.1.2016 at 15:58

    Karibia on ylksi must-kohde!

    Reply
  • Taru
    12.1.2016 at 16:05

    Kiinnostaa kovasti kuulla tuo sinun esityksesi risteilystä, koska juuri Karibia risteilykohteena houkuttelee.

    Reply
  • Alexandra
    12.1.2016 at 16:13

    Karibian risteily, ehdottomasti. Kaikki ne kauniit, väriloistokkaat saaret upeine luontoineen kiehtovat ja houkuttelevat.

    Reply
  • Hanna
    12.1.2016 at 17:14

    Ehdottomasti Karibia!

    Reply
  • Henna
    12.1.2016 at 18:56

    Pienestä tytöstä asti halunnut Karibialle, joten sinne ehdottomasti!

    Reply
  • MaijaT
    12.1.2016 at 19:40

    Karibian risteily ehdottomasti!

    Reply
  • Pia N
    12.1.2016 at 20:39

    Ehdottomasti Karibian risteily 🙂

    Reply
  • Ode
    12.1.2016 at 20:56

    Karibialle tietenkin! Ajattelin aina, että Karibian risteilyt ovat rollaattorimummojen hommaa, mutta hyvän ystäväni kokemusten jälkeen voisin itsekin lähteä laivalle nauttimaan.

    Reply
  • Jennifer
    12.1.2016 at 21:17

    Karibian risteily 🙂

    Reply
  • Sofia
    12.1.2016 at 21:53

    Ehdottomasti Karibian risteily!

    Reply
  • Eeva
    12.1.2016 at 22:26

    Karibian risteily on ollut suuri unelmani jo pitkään! Maantieteilijänä minulla on into ja mielenkiinto nähdä kaikki maailman kotkat, mutta erityisesti Karibian kauneus ja lämpö houkuttelevat ???

    Reply
  • Rva Kepponen
    13.1.2016 at 06:36

    Karibian risteily on ykkösristeilyhaaveeni. Hyvänä kakkosena tulee Norjan Hurtigruten.

    Reply
  • Sipe
    13.1.2016 at 12:33

    Olisi mahtavaa päästä miehen kanssa tälle risteilylle. Tuolla puolen maata ei ole tullut koskaan käytyäkään.

    Reply
  • Roosa
    13.1.2016 at 14:32

    Karibian luksusristeily on ollut haaveissani jo monta vuotta ja sen haluaisin kyllä joskus toteuttaa! ?

    Reply
  • Jyrki
    13.1.2016 at 15:55

    Karibia!

    Reply
  • Katariina
    13.1.2016 at 20:37

    Meillä tulee miehen kanssa 10 vuotta täyteen tänä vuonna ja Karibialla olisi upea sitä saada juhlistaa!

    Reply
  • Laura
    13.1.2016 at 21:16

    Mukana arvonnassa 🙂 Lähtisin ehdottomasti karibialle risteilemään.

    Reply
  • Heidi
    13.1.2016 at 22:10

    Karibian risteily kiinnostaa! En olekaan koskaan käynyt matkamessuilla, joten kiinnostaisi päästä käymään siellä 🙂

    Reply
  • Leena
    13.1.2016 at 22:44

    Karibia kinnostaa ☀️

    Reply
  • Piia
    13.1.2016 at 22:45

    Seilaisin Etelä-Amerikkaan 🙂

    Reply
  • Maabongari
    14.1.2016 at 16:46

    Ehdottomasti haluaisin Karibialle risteilemään.

    Reply
  • Sari
    14.1.2016 at 21:37

    Viime vuonna oltiin Karibian risteilyllä ja ehdottomasti lähtisin sinne uudelleen 🙂

    Reply
  • Christina
    14.1.2016 at 21:56

    Karibian risteilylle ehdottomasti! ? Barbados, Aruba ja Curacao muiden muassa kuuluvat haavekohteisiini.

    Reply
  • Johanna
    14.1.2016 at 23:27

    Voisin seilata vaikka missä, mutta Karibiasta olisi mahtava aloittaa!

    Reply
  • maria
    14.1.2016 at 23:50

    Antarktis, ehdottomasti 🙂

    Reply
  • Sinna
    15.1.2016 at 11:45

    Matkakuume on jo muuttunut krooniseksi tässä vuosien varrella ja olenkin moneen otteeseen miettinyt risteilyvaihtoehtoja.
    Unelmani on joskus lähteä Karibian risteilylle, mutta tietenkin kaikki uudet kohteet kiinnostavat ja halu on kova tutustua uusiin ihmisiin ja kulttuureihin. Joka vuotiset Matkamessut ovat aina riski, koska ne antavat liian paljon uusia inspiraatioita ja vain nostattavat entisestään tätä kuumetta 😉

    Reply
  • Marke
    15.1.2016 at 22:26

    Alaskan reissu olisi ikimuistoinen. Toisena tulee Välimeren alue, vaikkapa Italia ja Kreikka.

    Reply
  • Minna
    16.1.2016 at 12:38

    Karibia kiinnostaisi.

    Reply
  • Ninni
    16.1.2016 at 12:39

    Karibia ehdottomasti 🙂

    Reply
  • Masa
    16.1.2016 at 14:57

    Karibia!

    Reply
  • Jenni
    16.1.2016 at 21:09

    Karibia olisi kyllä aivan mahtava! 🙂

    Reply
  • Riikka
    17.1.2016 at 07:38

    Karibian risteily on haaveissa ja sinun postauksesi ovat nostaneet matkakuumetta entisestään. Messuille olisi kiva päästä fiilistelemään.

    Reply
  • Johanna
    17.1.2016 at 12:11

    Karibia kiinnostaa, monen monta vuotta kuunnellut ystävä pariskunnan risteilytarinoita ja tekee kovasti mieli viedä perhe vastaavalle reissulle!
    Messuilla kiinnostaa tarjousten bongaus!

    Reply
  • Riikka
    17.1.2016 at 19:22

    Suunnitelmissa risteily Karibialla vuoden päästä. Messuilla kiinnostaa matkakertomukset ja uudet mielenkiintoiset vinkit!

    Reply

Leave a Reply