Antananarivosta matka jatkui kohti etelää, Antsiraben kaupunkiin. Vaikka matka ei kilometreissä pitkä ollutkaan, sai siihen helposti kulumaan lähemmäs neljä tuntia. Karujen riisipeltomaisemien ja kivilohkareiden keskellä kiemurtelevilla kapeilla teillä kuski kaahasi kuin rallikuski konsanaan, joten mutkissa sai tosissaan puristaa rystyset valkoisina kiinni milloin penkin etureunasta, milloin oven kahvasta tai kuskin selkänojasta. Ei puhettakaan, että maisemista olisi voinut nauttia, täytyi keskittyä vain siihen ettei paha olo yllätä, eikä ainakaan katso suoraan eteenpäin tielle kuskin ohitusliikkeittä. Pieni jaloittelu silloin tälllöin tulikin tarpeeseen.
Vähän ennen Antsirabea pysähdyimme vierailulle pieneen kyläkouluun. Tai koulusta taisi kyllä olla pienuus kaukana, jos katsottiin oppilasmäärää: yhden opettajan vastuulla oli 2 luokkaa, ja yhdessä luokassa oli noin 60 oppilasta. Nuorimmat olivat noin viisi vuotiaita ja vanhimmat noin 10 vuotiaita. Madagaskarilla ei ole oppivelvollisuutta, ja on enemmän sääntö kuin poikkeus etteivät lapset käy koulua, sillä vanhemmat tarvitsevat heitä maaseututöihin tai lähettävät heidät muualle töihin hankkimaan rahaa perheelle. Onneksi sentään jotkut lapset pääsevät kouluttautumaan, ja maksullisten koulujen lisäksi maasta löytyy joitakin julkisia kouluja köyhemmille perheille, kuten tämä maaseudun koulu.
Koulun pihalle päästessäni vastaan kirmasi kymmeniä lapsia, jotka kuitenkin asettuivat kiltisti ympärilleni puolikaareen katselemaan hämmästyneinä vierasta. Mutta pian jännittyneet ilmeet alkoivat hälvetä, ja tilalle tuli uteliasta riemua – sellaista, mikä saa aina sydämen sulamaan. Vaikka nämäkin lapset ovat mitä köyhimmistä ja karuimmista oloista, ovat he kuitenkin tietyllä tavalla samanlaisia kuin mitkä tahansa muutkin lapset ympäri maailman: leikkisiä, uteliaita ja nauravia. Lasten seurassa aina hetkiseksi unohtaa ympäröivän maailman julmuuksineen, ja keskittyy vain siihen hetkeen. Nytkin tuntui siltä, että jo yksi hymy sai aikaan paljon hyvää ympärille – ja vaikkei hymy koko maailmaa pelasta, voi se parhaimmillaan pelastaa jonkun päivän.
No Comments