Menu
Kirgisia

Postikortti Kirgisiasta

Terveiset Kirgisiasta! Pyrähdin tänne Keski-Aasiaan alkuviikosta ja tarkoitus on reissata näillä suunnilla ainakin seuraavat pari viikkoa. Reissusta Keski-Aasian stan-maihin olin haaveillut jo pienen ikuisuuden, ja alkuvuodesta ennätin jo varata itselleni reilun neljän viikon kiertomatkan tänne, mutta lopulta peruin sen ennen kesää kaiken stressisuman keskellä, kun en ollut varma milloin ja missä vaiheessa lomani pitäisin – saati sitten, että haluaisinko sitoutua noin pitkäksi aikaa reissusuunnitelmiin kaikkien elämänmuutosten keskellä.

Mutta täällä nyt olen vähän toisenlaisella seikkailumatkalla kuin tuolloin alunperin kaavailin, mutta en voisi olla tyytyväisempi että päätin lähteä! Ehkä jos jonkun asian jos minkä olen elämässäni oppinut, on se varmasti se, ettei matkoja tuskin koskaan kadu jälkeen päin vaikka etukäteen niille lähteminen saattaisikin hirvittää. Tämä kun muistaisi itsekin jatkossa kun empii näiden reissusuunnitelmien ja arkielämän valintojen välillä…

Tällä reissulla ensimmäiset päivät vietin Kirgisian pääkaupungissa Bishkekissä, jossa sentään kaiken reissuväsymyksen jälkeen päätin hellettä uhmaten nähdä kaupungista sen parhaita paloja. Nyt kuitenkin reittini on kulkenut Kirgisian maaseuduille ja yhä edelleen vuoristomaisemiin. Takana onkin jo parin päivän ajalta mitä huikeampia seikkailuja Kirgisian aroilla nomadiheimon jalanjäljillä (niistä parhaita paloja näkyikin Instagram Storiesin puolella) ja kaiken kaikkiaan Kirgisian upeat vuoristomaisemat ovat hurmanneet minut täysin  – puhumattakaan pienistä maalaiskylistä ja niiden pysähtyneestä tunnelmasta sekä ystävällisistä ihmisistä.

Kirgisiassa tulen vielä viettämään päivän jos toisenkin (taas seuraavaksi karaten sivistyksen parista viettämään jurttaelämää), mutta sen jälkeen suunta kulkee Kazakstaniin, Tajkistaniin ja aina Uzbekistaniin saakka. Olenkin varma, että edessä on vielä vaikka mitä seikkailuja!

Reissuani pääset parhaiten seuraamaan lähes reaaliaikaisesti Instagram-tilini Storiesin puolella, jonne päivitän aina netin salliessa reissukuulumisia ja -kokemuksia niin kuvien kuin videoiden muodossa. Jos et siis vielä seuraa minua Instassa, kannattaa nyt laittaa @adalminasadventures siellä seurantaan! Myöhemmin tulen toki kirjoittelemaan myös tänne blogin puolelle enemmän reissutarinoita ja matkavinkkejä Keski-Aasian matkasta.

Mutta nyt lähden koneen ääreltä aamiaiselle ja sen jälkeen taas vuoret kutsuvat!

About Author

Suomen ensimmäinen kaikissa maailman maissa käynyt nainen. Seikkailumatkailija, palkittu matkailuvaikuttaja ja naisten soolomatkailun puolestapuhuja. Kirja Menolippu kaikkialle - yksinmatkaajan käsikirja nyt ulkona!

6 Comments

  • Totaalinen Urpo
    27.7.2019 at 09:46

    Miten totaalinen Urpo olin matkaillessani parikymppisenä. Tuolloin olin nimittäin sitä mieltä, että ainoa oikea tapa matkustaa on lähteä reppureissaamaan kaukomaille. Ja että ylipäätään oikea tapa elää on se, että on mahdollisimman kaukana kotoa. Olin travelleri henkeen ja vereen.
    Jälkikäteen katsottuna pidän tuolloista itseäni hyvin ärsyttävänä ja koko reppureissauskulttuuria kyseenalaisena.
    Ilmeisin ongelmallinen puoli on tietysti luonnolle aiheutuva tuho: lentäminen ja turismi aiheuttavat yhdessä valtavan kuormituksen ekosysteemille. Ymmärtämättömyyttä oman elintavan tuhoisuudesta pahentaa se, että reppureissaajien keskuudessa halu tutustua vieraisiin maihin pyhittää herkästi kaikki negatiiviset vaikutukset.

    Reply
  • Nicola
    27.7.2019 at 13:24

    On ollut ihanaa seurata insta storyn kautta matkaasi.!!! ? Blogi tekstejä aikanaan tulen lukemaan ahkeraan, kun saat ajan kanssa kirjoitettua. ? Ihanaa reissua sinulle.! ?

    Reply
  • Keijukainen
    27.7.2019 at 14:50

    Ai että on mielenkiintoinen ressu sulla tiedossa.

    Reply
  • Keijukainen
    27.7.2019 at 14:50

    Reissu*

    Reply
  • Susanna
    27.7.2019 at 21:50

    Hyvää matkan jatkoa. Niinpä, harvoin tulee kaduttua matkoille lähtöä ehkä joskus jotain majotusta mutta lähtöä ei ole tullut kaduttua. Hieno mekko

    Reply
  • Lähde julkiseksi
    31.7.2019 at 12:11

    Ensimmäinen kommentti on kätevästi löydetty Iikka Kiven HS-kolumnista
    https://www.hs.fi/elama/art-2000006185562.html
    Samaisesta tekstistä lainaus, jos vaan osia käytetään:
    ”Siksi olen hyvin iloinen nykytilanteestani, jossa olen yhtä onnellinen ja kiinnostunut ympäristöstäni riippumatta siitä, olenko Suomussalmella vai Phnom Penhissä” ?
    Ihania matkoja kaikille!!!

    Reply

Leave a Reply