Terveiset Sansibarilta! Viisi viikkoisen Afrikan overland adventuren jälkeen valkoiset hiekkarannat, turkoosi merivesi ja huojuvat palmupuut kutsuvat. Tämän päivän ajattelinkin pyhittää vain ja ainoastaan rantaelämälle, pieni lepohetki pitkien matkustuspäivien jälkeen tulee kyllä tarpeeseen. Ja kieltämättä pölyisten hiekkateiden ja savannien jälkeen nämä maisemat tuntuvat kyllä todelliselta paratiisilta, vai mitä sanotte?!
Majoitun Sansibarilla Nungwin rannikolla, joka ainakin tähän aikaan vuodesta vaikuttaa olevan varsin rauhallinen paikka. Rannat eivät pullistele turistimassoilla tai rantapojilla, vaan tilalla on leppoisa tunnelma ja omaa tilaa niin halutessaan. Kauniin rantakaistaleen lisäksi paikassa erityistä on sen kylämäisyys pienine rantaravintoloineen, baareineen ja myymälöineen. Aivan alueen tuntumassa on myös paikallisten asuttama kylä, jonne matkalaiset ovat tervetulleita tutustumaan ja ostamaan hedelmien lisäksi vaikkapa paikallista käsityötä matkamuistoksi. Ohi kulkiessa näin ainakin jo jättikokoisia ananaksia, joten ehkäpä ainakin sellaisen voisin rantapäivän päätteeksi käydä hakemassa välipalaksi.
Mutta nyt lopettelen lounashetkeni ja pulahdan takaisin aaltojen vietäväksi tätä superhellettä karkuun! Kuullaan taas!
4 Comments
Rva Kepponen
12.12.2016 at 19:20Upeat rantakuvat 🙂
Anna-Katri
12.12.2016 at 20:41Kyllä tuolla kelpasi rantapäivää viettää 🙂
Terhi / Muru Mou
12.12.2016 at 22:18Vau, upealta näyttää! Kyllä kelpaisi superhelteet noissa maisemissa etenkin nyt, kun yritän sulatella ulkona jäätyneitä varpaitani villasukilla, viltillä ja juomalla teetä 🙂
Anna-Katri
30.1.2017 at 02:06Sansibar oli kyllä upea rantakohde, ihan itselläkin tulee näitä kuvia katsellessa kaipuu tuonne lämpöön! Mutta on siinä Suomen talvessakin oma tunnelmansa – vaikkakin taidan itse olla enemmän tällainen paratiisifani. 🙂