Puristan kovempaa kiinni kuskin selkänojasta ja pidätän hengitystäni edessä kulkevan avojeepin hiekkatiestä nostattaman pölypilven keskellä. Nyt mentäisiin ja kovaa, sillä oppaani oli juuri saanut viestin alkeelliseen radiopuhelimeen, että villi bengalintiikeriuros oli havaittu läheisellä juomapaikalla. Olen keskellä Ranthamboren luonnonpuistoa Pohjois-Intiassa, joka on yksi ainoita paikkoja maailmassa, jossa on mahdollista nähdä erittäin uhanalainen bengalin- eli intiantiikeri luonnossa. Istun avojeepin takapenkillä kahden intialaisen bisnesmiehen kanssa toiveena nähdä edes vilaus tästä harvinaisesta eläimestä. Pipopäinen kuski painaa kaasun jälleen pohjaan ylitettyämme kuivuneen kiviröykkiöisen joen uoman ja arvelen oppaan intensiivisen hindinkielisen puheen radiopuhelimeen olevan merkki, että tiikeri on jossakin lähellä. Keskitän katseeni eteenpäin jotten hukkaisi hetkeäkään mahdollisesta tiikerihavainnosta. Sivusilmällä näen ohi vilahtavan okrankeltaisia kuivia peltotasankoja ja niiden takana kohoavia jylhiä kalliorinteitä ennen kuin jeeppi syöksähtää korkeiden puiden verhoaman metsän keskelle. Siellä täällä pomppii villejä antilooppeja, mutta niitä ei ole nyt aikaa jäädä ihastelemaan, sillä tiikeriuros ei välttämättä viipyisi pitkään näkyvillä ennen kuin katoaisi takaisin tämän noin 400 neliökilometrin kokoisen luonnonpuiston maisemaan.
Jeeppi hidastaa selvästi vauhtiaan mutkikkaalla hiekkatiellä ennen kuin saavumme juomapaikalle, ettemme vain säikäyttäisi tiikeriä pakoon. Näen jo kaukaa, että juomapaikan ympärille on kerääntynyt muutama muukin jeeppi – se ei voi tietää mitään muuta kuin, että tiikeri olisi jossakin lähistöllä. Jokaisessa autossa vallitsee täysi hiljaisuus, ja auton pysähtyessä nostan itseni jännityksen hengästyttämänä jeepin takapenkille seisomaan ja kurottelen katsettani edessä olevan auton yli kohti oppaan osoittamaan suuntaan. Ja vihdoin näen sen, minkä kohtaamisesta olen haaveillut lapsesta saakka: kirkkaan vuoristopuron takaa tiheän kaislikon keskeltä nuori bengalintiikeriuros Akash nostaa päätään ja kääntää katseensa uneliaasti minua kohti. Kylmät väreet kulkevat sekunnissa läpi kehoni ja räpyttelen hetken hiekkatien pölyn kuivattamia silmiäni, jotta kyyneleet eivät pääsisi puskemaan pintaan tällä tunteellisella hetkellä. Herkistyneen lumoituneena tuijotan tätä upeaa jättikokoista eläintä. En halua liikkua, en halua sanoa sanaakaan, en halua ajatella mitään muuta, jotten hukkaisi sekunnin sadasosaakaan tästä kohtaamisesta.
Uhanalainen tiikeri
Bengalintiikereitä on tällä hetkellä elossa enää vain noin 1700 yksilöä, jota salametsästys, mutta myös elinympäristön pirstoutuminen, uhkaa edelleen. Intiassa on kuitenkin herätty (toivottavasti ei liian myöhässä) tekemään töitä lajin suojelemiseksi, ja bengalintiikeri onkin valittu maan kansalliseläimeksi. Sinne tänne Intiaa on perustettu luonnonpuistoja ja suojelualueita, mutta myös paikallisten tiedontason parantamiseksi on pyritty tekemään töitä vaihtelevalla menestyksellä. Ranthamboren luonnonpuisto on kuitenkin hyvä esimerkki siitä, kuinka villieläimet, paikalliset asukkaat ja eläimistä kiinnostuneet turistit voivat elää sulassa sovussa, ja tarjota toinen toiselleen parempaa huomista. Paikalliset ovat oppineet, että tiikerien hyvinvointi merkitsee tuloja turistien muodossa ja kun tiikereille voidaan lohkaista yhä enemmän suojelutilaa, tai edes se olemassa oleva tila rauhoitetaan metsästykseltä, pystyy nämä jopa 1000 neliökilometrin alueella vaeltavat pedot elämään paremmin, ja parhaimmassa tapauksessa lisääntymään kuten Ranthamboren luonnonpuistossa on saatu todistaa. Silti Ranthamboressa elää tällä hetkellä vain 40 tiikeriyksilöä, joten jokainen suojelemisen eteen tehty työ on kultaakin kalliimpaa
Vierailu Ranthamboressa
Ranthamboren luonnonpuistossa tiikeriturismi on hyvin säänneltyä hommaa, ja yhtä päivää kohden vain tietty määrä turisteja pääsee alueelle. Aamulla puiston lippuluukulla käykin kuhina kun tiikerifanit jonottavat pääsylippujaan parhaimmille puistoalueille. Puisto on nimittäin jaettu kahdeksaan eri vyöhykkeeseen (nrot 1-8), joista osassa, varsinkin puiston keskiosassa veden äärellä olevilla vyöhykkeillä, todennäköisyys nähdä tiikeri on suurempi. Tein itse Ranthamboressa yhteensä 3 safaria, joista kahdella ensimmäisellä (vyöhyke nro 6) en nähnyt tiikereistä kuin jalanjäljet tomuisella hiekalla, mutta viimeisellä safarilla onneksi onnisti (vyöhyke nro 4) ja näin peräti kaksi eri tiikeriä – mikä kuulema oli hyvin harvinaista, sillä joulukuussa kylmällä kaudella juuri sadekauden jälkeen tiikerit asustelevat laajemmalla alueella, kun taas kuivan kauden aikana kesällä ne kerääntyvät lähemmäksi vesistöjä. Olin siis onnekas, että pääsin viimeisellä safarillani näkemään tämän upean kissapedon sen omassa elinympäristössä.
Tiikerien lisäksi näillä entisten maharadzojen metsästysalueilla voi karujen luonnonpuistomaisemien ihastelun lisäksi nähdä hyvällä todennäköisyydellä erilaisia kauriita, villisikoja, lukuisia lintulajeja ja krokotiilejä. Jos ripaus onnea on mukana, voi alueella päästä myös näkemään vilauksen leopardia, shakaalia tai mustakarhua – kuten itse viimeisen safarin paluumatkalla pääsin näkemään.
Vinkkejä tiikerisafarille:
- Tiikerisafari kannattaa bookata etukäteen joko paikalliselta tour-järjestäjältä tai hotellin kautta, sillä varsinkin aamuisin lippuluukulla vallitsee aikamoinen intilainen sekasorto, kun sen päivän safarilippuja ja vyohykejakoja tehdään, eikä todellakaan ole varmaa, että pääset juuri sinä päivänä safarille.
- Alueelle kannattaa varata aikaa mielellään kaksi päivää, jolloin molempien päivien aikana voi tehdä sekä aamu- että iltasafarin, ja näin lisätä todennäköisyyttä nähdä tiikeri.
- Parhaat vyöhykkeet tiikereiden näkemiseen ovat kuulema 2 ja 3, mutta myös 4 ja 5 vyöhykkeillä tiikereitä on nähty useammin kuin kauempana vesistöalueista olevilla vyöhykkeillä. Lisäksi kuulin, että jos tietyllä vyöhykkeellä on nähty tiikeri sinä päivänä, on tiikerin näkeminen samalla alueella hyvin todennäköistä iltapäivän safarilla.
- Puistoon päästessäsi ja varsinkin tiikerin nähdessäsi muista puiston etikettisäännöt. Meidän turistien tulee kaikin tavoin toimia vastuullisesti, jotta tiikerikanta saadaan avullamme lisääntymään, ei pienentymään. Jos näet aluella jonkun – turistin tai oppaan – käyttäytyvän huonosti, voit tehdä siitä huomautuksen ja näin estää vastaavat tilanteita toistumasta.
- Muista myös, että useimman oppaan ja kuskin päivän palkka on kiinni tipeistä. Vaikka et tiikeriä näkisikään, on ensiarvoisen tärkeää, että jätät tippiä ja samalla kannustat paikallisia jatkamaan tiikereiden suojelua.
- Varsinkin talvikaudella kannattaa safarille pukeutua lämpimästi, sillä avojeepin kyydissä tulee heposti kylmä, erityisesti aikaisin aamulla ja myöhään illalla, kun aurinko ei lämmitä.
No Comments