Sata maata – mitä seuraavaksi?

Olin silloin juuri eronnut pitkästä suhteestani, kun aloin pyörittelemään maailman karttaa ja miettimään minne kaikkialle haluaisinkaan matkustaa. Yksinmatkustaminen ei tuolloin vielä ollut minulle tuttua, ennemminkin pelottavan jännittävää, mutta kaukokaipuuni ei sallinut minun jäädä kotiin makaamaan vaan kannusti suuntaamaan noihin kaikkiin kaukaisiin paikkoihin peloistani huolimatta. Muutaman omatoimimatkan jälkeen listailin ylös jo vierailemiani maita, ja hämmästyin suuresti lukua – yli kolmekymmentä maata! Silloin aloinkin leikkimielisesti ajattelemaan, että ehkäpä voisin vierailla jopa 50 maassa ennen kuin täytän 30 vuotta.

Ei pelkästään maapisteiden perässä

No reilussa vuodessa olinkin jo saavuttanut 50 maan virstanpylvään, eikä kaukokaipuuni siihen laimennut, päinvastoin. Tuon jälkeen aloin pohtimaan hieman tarkemmin, kuinka monessa maassa haluaisin, tai oikeastaan edes pystyisin matkustamaan. Huomasin jo silloin, että minulla oli valtava palo päästä näkemään ja kokemaan uutta – miksi matkustaa takaisin samaan paikkaan, kun maailmassa olisi niin paljon uusia ja ihmeellisiä paikkoja! Uudet matkasuunnitelmani vievätkin minut yhä uudelleen uusiin ja tuntemattomiin paikkoihin, vaikka toki joitakin kertoja palasin tuttuihin ja turvallisiin suosikkikohteisiini. Lokakuussa 2016 maailmanympärimatkalle lähtiessäni olin jo vieraillut yli 70 maassa, ja tuolloin tiesin, että jos kaikki menee kuten olin suunnitellut, voisin maailmanympärimatkani aikana saada kasaan tuon hurjalta kuulostavan 100 maan virstanpylvään.

Vaikka maabongaukseen olenkin suhtautunut viime vuosina intohimoisesti, en missään vaiheessa ole vieraillut uusissa maissa vain pelkän maapisteen kiilto silmissäni. Minua ajaa eteenpäin loppumaton kiinnostukseni uusia maita, kulttuureita ja luonnonihmeitä kohtaan, ja maassa vieraillessani haluan aina yrittää löytää sen todellisen sielun. Haluan tavata paikallisia, oppia heidän kauttaan uusia puolia maasta, niitä asioita, joita ei matkaoppaista tai netin syövereistä pysty löytämään. Haluan pysähtyä ihailemaan kauniita maisemia, painaa mieleeni niiden erityisyyden. Haluan uskaltaa jättää perus turistinähtävyyden väliin, jos siltä tuntuu, ja vain nauttia hetkestä, siitä tavallisesta elämästä uudessa maassa. Matkablogini kautta olen yrittänyt parhaani mukaan välittää näitä kokemuksia uusista ja eksoottisista maista, niistäkin, joista monet eivät ole edes kuulleetkaan, saati sitten haaveilleet sinne matkustavansa. Olkoon se sitten kutsumukseni, suurin intohimoni, se juttu sisälläni, jota en osaa selittää – se jokin, mikä kannustaa minua lähtemään yhä uudelleen matkalle, yhä erikoisempiin kohteisiin.

100. maa, mutta mitä sen jälkeen?

Reilu viikko sitten saavutin tuon 100. vierailemani maan rajapyykin. Tuntuu hämmästyttävältä, mutta silti jotenkin aivan normaalilta. En poksauttanut samppanjapulloa ja juhlinut villisti, en tykittänyt somea täyteen hehkutusviestejä. Halusin pitää hetken itselläni, makustella sitä, tunnustella, miltä nyt tuntuu. Ehkä yksi syy tähän saattoi olla siinä, että maailmanympärimatkani aikana olen yhä useammin kuullut kysymyksen: “Mitä sitten, kun olet vieraillut 100 maassa?” Usein tähän on tullut myös jatkokysymys: “Oletko ajatellut sitten rauhoittua?” Jopa ihmiset, niin naiset kuin miehetkin, jotka omasta mielestäni ovat olleet suuri sydämisiä seikkailijoita, ovat jostakin syystä esittäneet minulle tämän kysymyksen. Onko sata maata sitten jo niin paljon, että sen pitäisi riittää? Onko väärin yli kolmekymppisenä seikkailla ympäri maailmaa ja haluta kokoajan lisää? Pitäisikö minun nyt vain pysähtyä ja rauhoittua paikoilleni, juurtua kunnolla, ja lopettaa se ikuisen kaukokaipuun tuoma haihattelu. Pitäisikö minun vain hankkia se “oikea elämä”, se suomalainen (tai maailmanlaajuinen) unelma omakotitaloineen ja perheineen? Mutta mitä oikeasti haluan?

Niin, en tiedä. Täällä maailmalla ollessa siihen on hankala vastata. Se normaalielämä Suomessa tuntuu kaukaiselta, jopa ahdistavalta, mutta samalla myös tiedän, ettei tämä unelmaelämä reissaten ympäri maailmaa ole myöskään pysyvää. Elokuussa joudun joka tapauksessa palaamaan takaisin Suomeen, halusinpa tai en. Mitä sen jälkeen? Ehkä hetkiseksi arkeen paluu pakottaa minut pysähtymään paikoilleen rakentamaan elämää takaisin matkakuukausien jälkeen. Ehkä siitä huolimatta alan suunnitella uusia matkoja, ensin lyhyempiä, sitten pidempiä. Sen nimittäin vaistoan, ettei 100 maata missään nimessä ole minulle ollut se viimeinen tavoite matkojeni suhteen, ja miksi olisikaan, sillä löytyyhän maailmasta vielä niin monia uusia paikkoja, joissa en ole käynyt. Mutta tunnistan sisälläni myös jotakin uutta, sellaista mitä viime vuosien aikana ei ole ollut olemassa. Olen alkanut haaveilemaan niin seikkailujen, mutta myös arjen jakamisesta jonkun, ehkä juuri sen oikean, kanssa.

Mitä seuraavat vuodet ja seikkailut tuovatkaan tullessaan, on itselleni vielä suuri kysymysmerkki. Jäänkö Suomeen, muutanko maailmalle, yritänkö edelleen yhdistää valtavan seikkailukaipuuni kiireiseen arkeen vai keksinkö itselleni muuta mielekästä tekemistä, joka täyttää sydämeni niin etten kaipaa enää mitään muuta?