Pariisista hotellia valitessa yritän aina valita hotellin eri kaupunginosasta kuin missä olen edellisellä kerralla majoittunut. Näin jokaiseen matkaan tulee ripaus erilaisuutta, kun pääsee näkemään ja kokemaan eri kaupunginosien parhaita paloja. Yksi suosikkihotellini Pariisissa on tähän mennessä ollut pieni putiikkihotelli R de Paris, joka sijaitsi eläväisessä 9. kaupunginosassa lähellä Montmarten kiemurtelevia pikkukatuja ja Sacré Cœur:n kirkkoa. Jokaisella vastaan tulleella kadulla oli pieniä kahviloita ja ravintoloita, jotka pitivät ovensa auki yömyöhään, ja kun pääkaduilta poikkesi pikkuisen sivummalle, saattoi löytää mitä tunnelmallisempia illallispaikkoja ja viinibaareja.
Kaupunginosaa suuremman vaikutuksen minuun kuitenkin teki hotelli R de Paris. Se oli yksi tyylikkäimmistä hotelleista mitä muistan, enkä saanut tarpeekseni hotellin harmonisesta vaaleansävyisestä sisustuksesta ja kauniista yksityiskohdista, joissa oli käytetty niin valkoista marmoria, kalanruotoparketteja, ylellisiä tekstiilejä sekä design huonekaluja ja valaisimia. Vaikka hotellihuoneeni olikin hieman pieni (niin kuin useissa pariisilaisissa hotelleissa), kompensoi sitä kaunis sisustus sekä suloinen ranskalainen parveke – ei siis ihme, että viihdyin näissä puitteissa paremmin kuin hyvin. Hotellin yleiset tilat noudattivat myös tätä samaa tyyliä, ja kieltämättä aamiaiselle kelpasi istahtaa tyylikkääseen ravintolahuoneeseen, jossa katettuna oli ranskalaisella mittapuulla yllättävän runsas aamiainen. Hotellin henkilökunta oli ystävällistä ja auttavaista, ja heiltä sain muun muassa todella hyviä ravintolavinkkejä lähikortteleiden ranskalaisbistroista.
41, Rue de Clichy
75009 Pariisi, Ranska
9. kaupunginosa
Lähimmät metropysäkit Liège (metrolinja 12) ja Gare St Lazare (metrolinja 2).
Charles de Gaullen lentokentältä ota RER B -juna Gare du Nordin asemalle. Asemalla vaihda metrolinjaan 2 (suunta Porte Dauphine) ja jää pois pysäkillä Place de Clichy. Kävele alaspäin rue de Clichyä, kunnes olet numeron 41 kohdalla missä hotelli sijaitsee.
No Comments